Vihtori Kosolan aktivismi II Jääkäriliike
Jääkäriksi lähteminen ja värväykseen osallistuminen oli uhkarohkein suomalaisten siviilien koskaan isänmaan puolesta tekemä teko. Kiinni jääneitä uhkasi kuolemantuomio.
Jääkäriksi lähteminen ja värväykseen osallistuminen oli uhkarohkein suomalaisten siviilien koskaan isänmaan puolesta tekemä teko. Kiinni jääneitä uhkasi kuolemantuomio.
Venäjän ja Suomen suhteet alkoivat viilentyä 1880-luvulla, kun Suomea ryhdyttiin venäläistämään. Vihtori Kosola varttui lapsesta nuorukaiseksi ensimmäisen sortokauden aikana.
Perinteinen asuintupa kalusteineen päivineen on kodikas ja käytännöllinen, ajaton ja tunnelmallinen. Se toimii perheiden yhteisenä olohuoneena tänäkin päivänä!
Pilastereita, rihlauksia, koholeikkauksia, uurroksia ja muita puusepäntaidon näytteitä.
Kosolassa on siirrytty sisätiloihin. Nyt palautetaan vanhaa huonejakoa uusilla väliseinillä ja valmistellaan pintakäsittelyitä.
Iisakin oma kertomus linnatuomionsa syistä oli kaunisteltu. Oikeuden pöytäkirjat kertovat, mitä oikeasti tapahtui. Iisakki olikin ollut nuorena häjy!
Eelin Kosola oli “Lagerstedtin tyttäriä”, eli ison talon kasvatti. Isoisä oli kuuluisa suokuningas ja isoäiti mahtitalon emäntä.
Kosolan talossa nähtiin monenlaisia vieraita. Yksi kiinnostavimmista oli Eelinin setä, Suomen Kansallisteatterin johtaja ja ensimmäisen Pohjalaisia-elokuvan ohjaaja Jalmari Lahdensuo.
Kosolan talon historia ei ole vain ihmisiin liittyvää kulttuurihistoriaa, vaan myös maatiaisrotuihin kuuluvien kotieläinten historiaa.
On suurta yksinkertaistamista tiivistää sadan vuoden takaisia kiihkeitä tilanteita ja tunnelmia yhdeksi blogipostaukseksi. Näin kuitenkin tein. Millaisissa poliittisissa oloissa meillä elettiin vuosina 1921-22?
Tahdotko kuulla meistä lisää? Tilaa uutiskirje! Se tulee kuukauden tai puolentoista välein. Tilauksen voi aina peruuttaa, jos alkaa siltä tuntumaan.
© 2022 Kosolan talo | Webdesign: Tilke. Osakeyhtiö
Recent Comments