Vastuullisuus

Vastuullisuus

Kosolan talo Oy:stä on osallistuttu Seinäjoen Ammattikorkeakoulun “Kohti kestävää matkailua Etelä-Pohjanmaalla”-hankkeen sekä Visit Finland Akatemian Sustainable Travel Finland -koulutustilaisuuksiin, olemme aloittaneet hiilijalanjälkilaskurin käytön, tehneet kestävän kehityksen Sitoumus 2050 -yhteiskuntasitoumuksen, allekirjoittaneet kestävän matkailun periaatteet ja sitoutuneet työskentelemään kestävämmän matkailun puolesta. Meille on myönnetty Suomen luomumatkailuyhdistyksen ECEAT -sertifikaatti (European Centre for Ecological and Agricultural Tourism) sekä Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -merkki. Haluamme jatkossakin edelleen kehittää osaamistamme vastuullisuusasioissa, seurata oman toimintamme vaikutuksia, tehdä tarvittavia korjausliikkeitä ja kannustaa myös muita ottamaan vastuullisuus huomioon omassa toiminnassaan.

Kehitämme Kosolan Taloa teemallisesti eteläpohjalaista historiaa, alueen erityisiä kulttuuripiirteitä ja omaleimaista rakennusperintöä esittelevänä matkailukohteena. Tällöin on mahdollista säilyttää paikallisuutta ja siirtää alueen rikasta kulttuuriperintöä edelleen seuraaville sukupolville. Toimintaan liitetään mm. kokous- ja juhlatilojen vuokrausta, tarinankerrontaa ym. ohjelmapalveluita, erilaisia teemallisia tapahtumia, pienimuotoisia pysyviä ja vaihtuvia näyttelyitä, sekä pienimuotoinen puoti, jossa tuotteet ovat aidoista materiaaleista lähialueella tehtyjä. Kehitämme palveluitamme alueen oman kulttuuriperinnön pohjalta ja teemme sen asiantuntevalla ja kunnioittavalla tavalla.

Haluamme huomioida vastuullisuuden ja kestävyyden alusta saakka. Meille se tarkoittaa vastuullisuutta sekä talon restauroinnissa, että matkailuyrittäjyydessä. Sen vuoksi olemme laatineet vastuullisuusraportin, joka sisältää ne molemmat.

Kosolan Talon vastuullisuusraportti