Kosolan talon uudemman siipiosan lattioiden avaukset antavat yhä lisää tietoa talon vaiheista vuosikymmenten varrelta. Avauksissa tehtyjen havaintojen yhdistäminen muuhun saatavissa olevaan tietoon rakentaa kokonaiskuvaa. Kuvan rakentuessa välillä vahvistuu ja välillä kumoutuu jokin aikaisempi arvio.
Talon uudemman siipiosan alla on kolme kellaria, joista katupäädyn kellari on vanhin. Kuvaan piirretty ulkonema on vuonna 1959 rakennettu lisäosa, josta nyt on käynti sekä vanhimpaan että keskimmäiseen kellariin. Ennen lisäosan rakentamista kellariin kuljettiin samasta kohdasta – mutta pihan puolella olleen pienen hirsiporstuan kautta. Portaat kääntyivät rungon alla kohta vasemmalle ja johdattivat siitä parin mutkan takaa kellariin.
Vielä yksi väliseinäkin löytyi, vaikka jo luultiin alkuperäisen huonejaon olevan selvillä! Kun syyskuisessa blogipäivityksessä (“Kosolan alkuperäisen huonejaon jäljillä”) piirsin pohjakuvaa huoneista, olin vielä siinä käsityksessä että tila 13 olisi ollut yhtenäinen ja saattanut toimia ruokasalina. Vastaavista, lähes salin kokoisista ruokailuhuoneista on esimerkkejä ajan porvaristalojen pohjapiirroksissa. Vaan ei! Sen paikalla onkin ollut kaksi erillistä, pienempää huonetta. Talo yllättää edelleen!
Taina Hautamäki