
Jussipaidan syntytarina
Pohjalaisia -näytelmän tarinaan sisältyi sortovuosina osoitettua kapinaa venäläistä esivaltaa vastaan. Päähenkilön paidasta on sittemmin tullut yksi eteläpohjalaisuuden symboleista.
Pohjalaisia -näytelmän tarinaan sisältyi sortovuosina osoitettua kapinaa venäläistä esivaltaa vastaan. Päähenkilön paidasta on sittemmin tullut yksi eteläpohjalaisuuden symboleista.
Vanhojen ikkunoiden puuaines on lujaa, ja vanhojen ikkunoiden säilyttämisellä on suuri merkitys talon arvolle.
Millainen oli Kosolan talon paikalla ollut edellinen talo? Ketkä siinä asuivat Lapuan taistelun aikana? Mitä sota heille aiheutti?
Lapuan maamerkkinä kohoava Kosolan talo avaa historiallisen kievarinsa joulukuussa sadan vuoden tauon jälkeen. Talon laaja restaurointi on kievarin osalta saatu päätökseen, ja ravintolatoiminta aloitetaan itsenäisyyspäivän vastaanotolla ja juhlalounaalla sadalle hengelle. Talo palvelee myös perhejuhlien juhlatilana sekä yritysten ja yhteisöjen kokous- ja virkistyspaikkana.
Isonkyrön vanhassa kirkossa on tänä kesänä käynnistetty restaurointi, joka tullee kestämään pitkään. Työ on aloitettu lattioiden purkamisella. Ihmisiä kiinnostaa tietää, mitä lankkujen alta paljastuu.
Heinäkuussa 2022 Kosolan Talossa matkattiin ajassa yli kahdensadan vuoden taakse.
Musiikilla voi olla ihmisiin suuri vaikutus. Sillä voi tiivistää jännitystä, herättää hilpeyttä, luoda tunnelmia laidasta laitaan – ja kertoa tarinoita.
Keväällä Kosolan Talon työporukkaan saatiin vahvistusta Kurikan Sedusta. Mitä Ilona itse tuumii harjoittelustaan Lapualla?
Millaisina koki 19-vuotias pohjalaispoika sotapahtumat vuonna 1918?
Vuosi 1917 oli täynnä ristiriitaisia intohimoja, sekasortoa ja epätietoisuutta tulevasta. Venäjän vankeudesta palattuaan Vihtori jatkoi itsenäisyysaktivismiaan siitä, mihin se oli pidätettäessä jäänyt.
Kosolankatu 1
62100 Lapua
Sähköposti:
taina.hautamaki@kosolantalo.fi
heli.karhumaki@kosolantalo.fi
Taina Hautamäki: 0400 317 138
Heli Karhumäki: 040 172 3606
Tahdotko kuulla meistä lisää? Tilaa uutiskirje! Se tulee kuukauden tai puolentoista välein. Tilauksen voi aina peruuttaa, jos alkaa siltä tuntumaan.
© 2020 Kosolan talo | Webdesign: Tilke. Osakeyhtiö
Viimeisimmät kommentit