Vanhemman siipiosan kunnostuskuvia III

Kosolassa on siirrytty sisätiloihin. Nyt palautetaan vanhaa huonejakoa uusilla väliseinillä ja valmistellaan pintakäsittelyitä.

Keittiö

Kosolan Talon palvelukeittiöstä tulee moderni, että se täyttää elintarvikehuoneille asetetut vaatimukset, on helppo pitää hygieenisenä ja toimii käytännöllisesti. Se tulee näihin kahteen huoneeseen sisäpihan puolella:

Lattian niskoitukset tehtiin muita huoneita tiheämmiksi lattiavalun vuoksi. Tässä vaiheessa lattia on saanut eristeet ja vanerin päälle on tehty raudoitus valua varten. Vesiliitännät ja viemäröinnit ovat valmiina.

Kahvilan ja tilausravintolan asiakastilat

Keittiön on tarkoitus palvella kahvilan ja tilausravintolan asiakkaita. Vanhemman siipiosan muihin huonetiloihin sekä osittain uudemman siipiosan puolelle tehdään viihtyisät asiakastilat:

Kadun puoleiselle sivulle ei voitu avata kissanluukkuja, joten alapohjan tuuletus toimii sisäseinälle nostetun ja ylempänä seinästä ulos johtavan tuuletusputken kautta. Ikkunoiden väliin sijoitetut putket saadaan näyttämään följareilta, joten ongelma ratkaistiin aika siististi! Lattian lämpöeristeenä on Huntonin puukuitulevyt, jotka eivät painu.
Käsittelemätön uusi kuusilankku on vaalea ja kaunis. Jollain se on käsiteltävä, mutta vielä ei ole päätetty, millä. Vaihtoehtoja on useita. Kylmä vesi ja pellavaöljysuopa tekevät puun pintaan lialta suojaavan kerroksen ja puun vaaleus säilyy. Sama vaikutus on kaseiinikäsittelyllä, jolloin lattiaan imeytetään rasvatonta maitoa tai piimää, kunnes se ei enää imeydy, ja loput pyyhitään pois. Tietysti maalaaminenkin on vaihtoehto – mutta onko se yhtä mielenkiintoinen?
Osaan hirsiseinistä on laitettu huokoinen puukuitulevy, mutta kaikille seinille sitä ei ole tarkoitus laittaa. Vanhemman siipiosan keskimmäisessä huonetilassa tulee paperointi eli tapiseeri suoraan hirttä vasten. Puukuitulevyjen päälle tulee osalle seinistä pinkopahvia, joka voidaan maalata tai tapetoida – ja osalle seinistä tulee laudoitus. Kuvassa kolme peräkkäistä huonetilaa näyttää puuttuvien väliseinien vuoksi yhä yhdeltä ja samalta, mutta kun huonetilojen nurkkakohtiin lisätään pikkuinen pätkä “seinää”, saadaan erot näkyviin.
Kylänpuoleisessa päädyssä seinän alaosaa peittää nyt puolipaneeli, jonka keltainen pohjaväri odottaa jo ootraajan pensseliä. Katossa on nyt samanlainen helmiponttipaneeli, jollainen siinä olisi ollut valmiina, mikäli tulipalo ei jossain historian vaiheessa olisi sitä hiiltänyt.
Tässä kuvassa mennään uudemman siipiosan puolelle, jossa poijat parhaillaan rakentavat uutta väliseinää. Hirrestä tietenkin, kuten se on alkujaan ollutkin!
Kadunpuoleisella ulkoseinällä on tässä tilassa huokoinen puukuitulevy. Sen päälle – ja huoneen muille seinille – tulee pinkopahvi, joka on tarkoitus tapetoida huonetilasta talteen saatujen vanhojen tapetinpalasten mukaan valmistetulla uudella tapetilla.
Katon rajassa vasemmanpuoleisella seinällä oli varmaan tuhannella rautanaulalla kiinnitetty palkki. Oletan, että sitä irrotellessa poijilta varmaan pääsi muutama ruma sana. Hirsistä väliseinää on palautettu tässäkin. Tikapuiden takana näkyvä oviaukko johtaa isoon porstuaan, josta tulee olemaan pääsy mm. alakerran vessoihin. Sitten, kun nekin on rakennettu. Tässä huonetilassa olisi ollut komia lautakatto, mutta nyt ennakoidaan yläkerran käyttömahdollisuuksia tulevaisuudessa ja lisätään paloturvallisuutta jo valmiiksi. Olisi kurja myöhemmin alkaa repiä kovalla työllä tehtyjä rakenteita auki sen vuoksi, ettei olisikaan ennakoitu. Nyt kattoon asennettu kipsilevy tulee kuitenkin jäämään pinkopahvin taakse!

Taina Hautamäki

10 Responses

  1. On hieno, kiitos että suojelette vanhaa arvokasta rakennusta. Mielenkiinnolla odotan että pääsen tutustumaan. Tsemppiä rakentamiseen!!

    1. Kiitos tsempistä! Toivotamme tervetulleiksi kaikki, kun pääsemme avaamaan ovet yleisölle joka päivä!

  2. Otan hatun pois päästä, ja kumarran kunnioituksesta maata myöden! ????
    Hieno kulttuuriteko. Toivotaan että Kosola pysyy ja paranoo tuossa seuraavatkin sadat vuodet!

    1. Ainakin tehdyn työn ja käytettyjen materiaalien puolesta voi hyvin odottaa, että pysyy se 😀

  3. On ollu aivan mahtavaa seurata Kosolan entisintiä lähes naapurista! Se päädyn upea sisäänkäynti kertoo, ettää pääsisäänkäynti tulee olemaan fantastinen! Kiitos jo etukäteen mahtavasta restauroinnista, jossa on historiaa kunnioitettu!

    1. Ei uskalla vielä tarkkaa ajankohtaa arvioida, mutta osa talosta varmaan saadaan käyttöön tulevan kevään kuluessa. Ja loput sitten myöhemmin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Search
Blogiarkisto

Viimeisimmät postaukset