Vanhemman siipiosan kunnostuskuvia IV / Pintakäsittelyt

Kosolan Talossa ei ole jäljellä konservoitavia pintoja. Kun talossa nyt tehdään pintakäsittelyitä, ne ovat siis kokonaan uusia. Perinteisten materiaalien ja menetelmien käyttämiselle on painavat syyt.

Kosolan Talon aikaisemmissa kunnostuksissa on tehty niin suuria muutoksia, ettei jäljelle ole jäänyt konservoitavia pintoja. Kun talossa nyt tehdään pintakäsittelyitä, ne ovat siis kokonaan uusia. Uudet pintamateriaalit ja pintojen käsittelyt ovat kuitenkin perinteisiä. Tähän on kaksi syytä: perinteiset pintakäsittelyt toimivat teknisesti hirsisen runkorakenteen kanssa, ja niillä luodaan taloon sen ikään, arvokkuuteen ja uuteen käyttötarkoitukseen sopivaa visuaalisuutta ja tunnelmaa. Lisäksi koristemaalauksilla nostetaan laatutasoa ja tähdätään siihen, että Kosolan Talossa vierailevat voivat jatkossa konkreettisesti nähdä, millaisia erilaiset perinteiset pintakäsittelyt ovat, ja saada niistä ideoita omiin projekteihinsa.       

Kalusteet ovat osa kokonaisuutta. Vanhemman siipiosan kolmeen huonetilaan, kadunpuoleiselle ikkunaseinälle tulevat perinteiset pitkät seinänvieruspenkit. Yksi penkeistä on vanha ja ostettu Lapualta. Toiset kaksi on tehty saman mallisiksi sen kanssa. Kuvassa Taneli penkinrakennushommissa. Kyllä on pohojalaasesta kirvesmiehestä moneksi!
Kylänpuoleisen päädyn puolipaneelissa on keltainen pohjaväri odottamassa ootraajan pensseliä. Se on tehty perinteisellä pellavaöljymaalilla, jossa on ainoastaan vernissaa, väripigmenttiä ja sinkkioksidia. Värisävy on valittu sopivaksi tammiootraukselle. Seinän yläosaan on asennettu pinkopahvi, joka on pohjamaalattu savimaalilla. Värisävy maaliin on tehty punaokralla.  Savimaali on luonnonmukainen, kuivuu nopeasti ja tekee hienon, himmeän pinnan. Katossa on kromioksidivihreällä sävytetty pellavaöljymaali.
Pohjamaalatulle pinkopahville tuli roiskemaalaus, jossa on tummanharmaita, valkoisia, punaisia ja keltaisia roiskeita. Ensin tehtiin koeroiskinta ja testattiin, miten hyvin roiskeet pysyvät taustassaan. Tällä kertaa oli  punaiseen lisättävä hieman liimaa. Roiskemaalaus oli suosittua 1700-luvun lopulta 1800-luvulle. Kun tätä ja muita perinteisiä tekniikoita käytetään tänään, saadaan perinteinen osaaminen säilymään ja voidaan luoda persoonallisia, eläväpintaisia seiniä. Kahta samanlaista ei löydy!
Roiskemaalaukset, ootraukset ja marmoroinnit tuli tekemään rakennuspintakonservaattori Liisukka Oksa Kristiinankaupungista. Liisukka toimi Seinäjoen Ammattikorkeakoulussa konservoinnin opettajana aina koulutusohjelman lopettamiseen saakka ja hallitsee kaikki ammatilliset hienoudet, joihin sisältyy paljon kokemukseen perustuvaa hiljaista tietoa. Tässä Liisukka tekee pohjamaalatulle paneelille ootraukseen kuuluvaa ensimmäistä lasuurikerrosta, johon sitten tekee puunsyykuviot.
Ootrattua helmiponttipaneelia. Ootraus on erikoistekniikka, jolla tehdään puuta mukailevaa pintaa. Puunmukailulla jäljitellään jalopuisia pintoja, kuten mahonkia, pähkinäpuuta – tai tammea, kuten tässä on tehty. Maali on laseeraava, eli läpikuultava – ja se voidaan valmistaa esimerkiksi kaljaan, maitoon tai vernissaan. Tässä on käytetty vernissaa, ja taiteilijaöljyväreillä tehtyyn sävyyn umbraa ja poltettua terraa. Ne ovat pigmenttejä, jotka eivät peitä, vaan laseeraavat.  Lisäksi Liisukka laittoi hieman liitua ehkäisemään valumista. Myös lasuurin sively tehdään niin ohuesti ja tiukkaan, ettei se pääse valumaan.  Ootrauksen työvälineitä ovat paitsi pensselit, myös mm. erilaiset kammat ja piiskat.
Myös toiseen uusista seinänvieruspenkeistä Liisukka teki tammiootrauksen. Kuvassa penkin etuseinän kaksi etummaista peiliä on saanut viimeistelevän lasuuripinnan, takimmaisena näkyvästä peilistä se vielä puuttuu, minkä vuoksi se on astetta vaaleampi.
Sven ja Kaarel maalaavat kattoon valkoista liimamaalia. Valkoinen maali valmistetaan liidusta, vedestä ja liimasta. Liimana käytetään tavallisesti luuliimaa, joka tehdään naudanluista saatavasta kollageenista ja jota voi ostaa valmiina rakeina. Liimamaali ei saa olla liian paksua. Pensselin pitää liukua ja maalia sivellään ohuesti, koska paksu kerros tippuu. Koemaalaus on aina hyvä tehdä ensin paperille, ja sen kuivuttua taittaa paperi ja testata, murtuuko vai kestääkö maali.  Samalla pyyhkäistään pintaa, ja jos maalista ei irtoa väriä, liimaa on sopivasti.  Alustan pitää olla puhdas, sillä lika puskee maalin läpi. Tarvittaessa maalataan kahteen kertaan. Valmis pinta on matta, eikä kestä hankausta – mutta toimii erinomaisesti etenkin katoissa. Liimamaalilla maalattuja lautakattoja on ollut käytössä jo ennen 1700-lukua.
Keltaiselle seinäpinnalle Liisukka teki kauniin marmoroinnin. Marmorointi on kiven mukailua.
Tässä kuvassa on meneillään toisen seinänvieruspenkin käsittely. Penkissä on samaa vaaleaa harmaata kuin seinäpaneelissa, ja sen etusivun peilissä sama marmorointi kuin seinissä. Korosteväreinä on tummempaa harmaata ja ripaus sinistä.
Seuraava huone on saanut sepän takomilla nauloilla kiinnitetyn laudoituksen sekä kattoon että seiniin. Katto maalataan valkoisella liimamaalilla, seinille tulee sininen munaöljytempera. 
Kolmannen huoneen seinille tulevaa sinisen sävyä on haettu Jarin tuomasta vanhasta laudasta, jossa on juuri se oikea sininen. Liisukan tutkimus osoitti, että pigmenttinä siinä on preussinsininen – joten preussinsinistä käytetään!  

Aikanaan tärkeimmät maalityypit olivat liimamaaleja, öljymaaleja ja temperamaaleja. Ne valmistettiin itse lähes koko 1800-luvun ajan ja vielä 1900-luvunkin puolella. Uudet kaupasta ostettavat maalityypit kuten lateksit ja alkydit syrjäyttivät perinteiset maalit lähes tyystin 1960-luvun alkuun mennessä.  Nyt luonnonmukaiset ja myrkyttömät maalit tekevät paluuta ja niitä käytetään enenevässä määrin myös ihan tavallisissa uudiskohteissa. Hienoa!

Taina Hautamäki

3 Responses

  1. Kiitos tästä oppitunnista. Hienoja metodeja – harmi että ovat väistyneet…taas palatakseen. Varmasti moni inspiroituu opettelemaan näitä taas vanhan kunnostuksessa. ( Minkälaista liimaa sekoitettiin sahanpuruihin?)
    On kiva odottaa lopputulosta! ????

    1. Sahanpuruihin sekoitettiin ihan erikeepperiä, joka on hyvä yleisliima puulle ja monelle muulle materiaalille 🙂

  2. On mahtava seurata tätä Kosolan talon töiden edistymistä. Laatua näissä töissä ei ole unohdettu missään vaiheessa. Materiaaleista ja tekijöistä ei ole tingitty ja jälki on sen mukaista.
    Toivottavasti tätä pääsee taas seuraamaan hiukan lähempääkin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Search
Blogiarkisto

Viimeisimmät postaukset