Vanhemman siipiosan kunnostuskuvia, osa I

Miltä Kosolassa näytti ennen kunnostusten alkamista, mitä tutkittiin ja miten siitä edettiin?

Dokumentointia tehdään koko ajan ja siitä koostetaan raportti, josta taitaa tulla kaikkine kuvineen melkoinen paketti. Täällä blogin puolella on kuitenkin mahdollista näyttää tiivistettyjä yksittäisiä otteita siitä, miten prosessi on edennyt – ja etenee yhä.

Näissä kuvissa on vanhemman siipiosan huonetiloja ennen ja jälkeen kunnostuksen aloittamisen.

Ylempi pohjakuva: vanhan v. 1861 rakennetun siipiosan lähtötilanne. Huonetiloja on viisi. Lisäksi vuonna 1959 rakennetussa lisäosassa on pihanpuoleinen sisäänkäynti, raput kellariin sekä siivouskomero. Alempi pohjakuva: huonetilojen olemassaolevat hirsiseinät, kun pintarakenteita on poistettu. Esimerkiksi tilaan 5 on eri aikoina johtanut peräti viisi ovea.

Tilan 1 päädyssä on metallinen pariovi ja sisäpihan puoleisella seinällä ovat toiseen kerrokseen vievät portaat. Lattiapintana muovimatto, seinäpintoina lasikuitutapetilla päällystettyä kipsilevyä ja lastulevyä, katossa Halltex-levyt ja putkivalaisimet.
Kadun puolelle on kuusi ikkuna-aukkoa, joissa on v. 1999 asennetut tehdasvalmisteiset puu-alumiini-ikkunat: tiloissa 1, 2 ja 3 kussakin kaksi kuusiruutuista ikkunaa (2×2 + 2×1). Sisäpihan puolella on vanhemmat, luultavasti 1940-luvun ikkunat: tiloissa 1, 4 ja 5 kussakin yksi kuusiruutuinen (2×2 + 2×1). Väliovet ovat valkoisia mdf-ovia. Tilojen 2 ja 3 välinen ovi sekä tilan 3 ja sen vieressä olevan suuremman siipiosan välinen ovi on haitarimallia.

Tehdään useita pieniä koeavauksia ja todetaan, että alimpia hirsikertoja menee vaihtoon. Ne ovat osittain maanpinnan alle jääneitä, kun sekä katua että pihaa on nostettu ja asvaltoitu. Ensimmäinen toimenpide on siis asvaltin leikkaaminen ja maan poistaminen seinustoilta niin, että sokkeli saadaan esiin ja päästään käsiksi hirsiin. Myös sisäpuolella täytyy avata lattioita.   

Tilojen 1 ja 2 sekä 3 ja 4 muovimaton alla on vaneri, jonka alla niskojen väleissä mineraalivilla ja ilmarako ennen betonivalua. Ohuen betonivalun alla on kerros pienirakeista hiekkaa. Paikoin betonivalu tulee kiinni alimpiin hirsiin.
Tutkitaan myös seinärakenteet. Tilassa 1 seinän pintamateriaalit ovipäädyssä: hirren päällä ruskea pahvi, sitten insuliittilevy, sitten vaalealla vihertävän harmaalla maalattu pinkopahvi, sitten valkoiseksi maalattu pinkopahvi ja viimeksi kipsilevy lasikuitutapetteineen. Siipiosan muissa tiloissa pinnat ovat joko samankaltaiset tai riisutummat. Hirren päällä olleista tapeteista on säilynyt ainoastaan harvoja pieniä fragmentteja.

Tilan 3 muovimaton, lastulevyn ja mineraalivillan alta löytyy kapeista laudoista tehty edellinen lattiapinta. Todetaan, että sen alla näyttää olevan jätteensekainen, hieman tuoksahtava turve- ja purutäyteaines ja alimmaisena maanvarainen betonilaatta. Päätetään palauttaa tuulettuva alapohjarakenne, minkä vuoksi lattiarakenteet puretaan maanpintaan saakka. Hirsiarinaan ei kosketa eikä sen alapuolelle kaiveta.

Tähän mennessä on tehty jo suuri purkutyö ja edetty pitkälle. On nähty, että alimpia hirsiä on jo aikaisemmin korvattu tiilimuurauksella päädyssä ja koko kadunpuoleisella sivulla. On myös nähty, että kadun puolella ei ole enää nimeksikään hirsiseinää jäljellä. Siinä on ollut lukuisia avattuja ja suljettuja ovi- ja ikkuna-aukkoja, joiden jättämät reiät on paikattu parruilla, lankuilla, laudoilla ja mineraalivillalla.

Oikaistaan ja tuetaan kiilakiviä,  avataan kissanluukkuja, valetaan tukirakenteita lattian kannatinparruille, jätetään vanhat muurinpohjat paikoilleen, tuodaan sorat pohjalle ja siitä minkä piti olla vain kengitystä, tulikin hirsiseinien rakentamista!  Myös väliseinistä löytyy vanhoja aukkoja. Hirsiseinistä on monessa kohdassa jäljellä ainoastaan nurkkasalvos. Toisissa paikoin jopa ikkunoiden yläpuolisissa hirsissä on niin pahoja lahovaurioita, että niiden korvaamisessa on mentävä toisen kerroksen puolelle…

Ulkona kadun puolella tehdään kaivanto, johon kätketään sadevesiviemäröinti, ettei ränneistä ja syöksytorvista tuleva vesi enää roisku seinille. Yksi vaihtoehto olisi ollut jättää kaivanto metalliritilällä katetuksi “tuulitunneliksi”, jota olisi hyödynnetty alapohjan tuulettamisessa tällä puolella. Päätetään kuitenkin täyttää se ennalleen ja toteuttaa alapohjan tuuletus johtamalla lattian alta putket sisäseinää pitkin ylös ja ikkunoiden väleissä följareiden vieressä ulos.

  

Ratkaistaan kadun ja seinän välinen rakenne siten, että helman tiilimuurausta vasten tulee patolevy nappulapuoli sisäänpäin ja sen päälle uritettu finnfoam. Näin ilma liikkuu myös tiilen pinnassa. Alimpiä hirsiä vasten tulee patolevyn ja foamin levyinen koolaus ja siihen päälle sama alumiinipelti, joka siinä oli aikaisemmin. Asvalttia vasten reunimmaiseksi tulee betoninen reunakivi ja rakenne suojataan yläreunasta tippapellillä.
Vanhemman ja uudemman (1887) siipiosan liitoskohta ulkoa nähtynä. Oikealla puolella vanhemman seinää, vasemmalla uudemman. Osoittautuu, että liitos on tehty karapuulla.
Vanhemman ja uudemman siipiosan liitoskohta sisältä nähtynä. Tutkittu ja korjattu uudella karapuulla. Nyt ei ole sitä riskiä, että seinä kaatuisi.

Ensimmäisessä kerroksessa kahden siipiosan liitoskohdassa on vain yksi seinä. Yläpohjassa niitä näkyy päätykolmion tasalla kaksi. Missä kohtaa rakenteiden sisällä seinien lukumäärä muuttuu yläkerrassa, sitä ei vielä tiedetä.

Tiloihin 4 ja 5 tulee keittiö. Sitä varten on tehtävä lattiavalu, joka tarvitsee tiheämmän niskoituksen kuin muut huoneet, joihin tulee lankkulattiat. Tällä hetkellä etsitään vanhoja lattialankkuja, joita voisi käyttää täällä uudelleen. Tarvetta olisi isolle määrälle ja toiveissa mahdollisimman leveitä ja paksuja – mutta vielä ei ole löytynyt.
Kadunpuoleisen seinän aukot on paikattu uudella hirrellä ja tuettu följareilla. Katon kannattimet on kiinnitetty tukevasti uusiin hirsiin. Vanhemman siipiosan parikymmentä vuotta vanhat ikkunat säilytetään käyttökelpoisina. Yli 70-vuotiaat vanhat ikkunat kunnostetaan.

 

Vanhan ja uuden siipiosan väliseen aukkoon rakentuu uusi väliseinä, johon tulee pariovet.

Paljon, paljon muutakin on tapahtunut ja tapahtuu. Jatkoa seuraa tuonnempana!

Taina Hautamäki

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Search
Blogiarkisto

Viimeisimmät postaukset