Saurun talo, Eelinin koti ja koulu

Lapuan emäntä-, käsityö- ja kasvitarhakoulu perustettiin aikana, jolloin naisasialiike taisteli naisten äänioikeuden, työoikeuden ja koulutusoikeuden puolesta. Naisen asemaan tarvittiin parannusta sekä kotioloissa, että yhteiskunnassa. Perhetausta varmisti sen, että Eelin osallistui kaikkeen opetukseen, jota koulu tarjosi.

Suku edisti koulutusasioita

Eelin Lagerstedt syntyi juhannuksena vuonna 1887 Lapuan Honkimäessä, joka tuolloin kuului hänen isoisälleen Fredrikille, mutta jota Eelinin isä Ville asui perheensä kanssa. Jo Eelinin lapsuudessa Honkimäellä talous oli suuri, ja pöydässä istui ruoka-aikoina vähintään 20 ihmistä. Eelin kertoo olleensa 12-vuotias, kun isoisä lopulta siirsi lukuisten talojensa omistuksia pojilleen. Vuosi, jolloin Villen perhe muutti kirkonkylälle Sauruun, oli Eelinin mukaan siis 1899. Saurun talo ei odottanut tyhjänä, vaan siitä oli vuokrattu neljä huonetta Lapuan emäntä-, käsityö- ja kasvitarhakoululle, joka oli aloittanut toimintansa toukokuussa vuonna 1898. 

Eelin oli valveutuneesta kodista, joten hän sai käydä kansakoulun. Eelinin tädit, Ville-isän sisaret Liisi Hautanen ja Manda Lagerstedt olivat aktivisteja, jotka olivat Lapuan Naisyhdistyksen puolesta olleet hankkimassa emäntäkoulua paikkakunnalle. Myös Eelinin isoisä, kunnallisneuvos Fredrik Lagerstedt, oli innokas emäntäkoulun kannattaja.

Emäntäkoulun oppilaita opiskelemassa kasvitarhan hoitoa Saurun puutarhassa Nurmonjokivarressa.
Pyhälahden valokuvaamo. Lapuan kaupungin museot.

Eelinin emäntäkoulu

Eelin muistelee olleensa 16-vuotias aloittaessaan emäntäkoulun kotitalonsa yläkerrassa. Mikäli muisti piti paikkansa, Eelin aloitti opintonsa siis joko syksyllä 1903 tai keväällä 1904. Kevätlukukausi alkoi helmikuussa ja päättyi kesäkuussa, syyslukukausi kesti elokuusta lokakuuhun.  Koulupäivä alkoi aamiaisella kello kahdeksan, ja päättyi viiden tai peräti seitsemän aikaan iltapuolella. Lauantaisin varsinainen koulutyö päättyi iltapäivällä yhden aikaan, mutta sen jälkeen ”järjestystä” kesti vielä viiteen saakka. Perhetaustansa vuoksi on ihan taattu juttu, että Eelin osallistui kaikkeen opetukseen, jota koulu tarjosi!

Talvella tehtiin käsitöitä. Alkuun kudottiin kankaita ja valmistettiin liinavaatteita, sitten opeteltiin ompelemaan myös paitoja, leninkejä ja lastenvaatteita. Rikkinäisten vaatteiden paikkausta harjoiteltiin, mutta opeteltiinpa tekemään myös koruompeluksia. Kasvitarhan hoitoa alettiin opettaa huhtikuussa. Ensin neuvottiin tarhan perustaminen, sitten ohjattiin erilaisten ”kyökkikasvien” kuten hedelmäpuiden ja marjapensaiden istutusta ja hoitoa. Koulun kasvilavoissa kasvatettiin ainakin kurkkua.  Kouluaineina oli lisäksi terveysoppia, kirjanpitoa, historiaa, laskentoa, luonnonoppia, maantietoa, suomen kieltä, kotimaista kirjallisuutta, uskontoa ja laulua. Voimistelutunneilla käytiin kansakoulun voimistelusalissa.  Ruoanvalmistusta opetettiin jopa 50 tuntia viikossa, ja keittiövuoroissa toimi 2-6 tyttöä kerrallaan. Heille painotettiin säästäväisyyttä ja puhtautta, ja ruoanvalmistuksen ohessa he opettelivat saippuan keittämistä ja pyykinpesua.

Emäntäkoulun oppitunteja Saurussa.  Toisessa kuvassa nuoret naiset työskentelevät kangaspuiden ääressä. Toisessa näkyy luokallinen tyttöjä katselemassa, kun opettaja kirjoittaa liitutaululle. Pyhälahden valokuvaamo. Lapuan kaupungin museot.

Emäntäkoulu antoi hyvät valmiudet hallita kaikkia niitä töitä, joita maatilan emäntä piti käsissään.  Jos emäntäkoulun halusi käydä ja siihen oli mahdollisuus, se kannatti käydä nuorena. Kaksikymmenvuotiaat olivat jo useimmiten naimisissa.

Seurusteluaika

Eelin ja Vihtori alkoivat Eelinin kertoman mukaan seurustella siinä vaiheessa, kun Eelin oli suunnilleen 18-vuotias ja Vihtori 21 – eli noin vuonna 1905. Samalla kylällä asuneina he tunsivat toisensa, mutta nuorison monissa kokoontumispaikoissa heistä vasta tuli pari. Nuoret tapasivat toisiaan nuorisoseuran harrastuksissa, ja tuohon aikaan vietettiin isolla joukolla myös nimipäiviä, syntymäpäiviä ja häitä. Pari seurusteli kolme vuotta, ennen kuin meni naimisiin. ”Se oli nuorten välinen sopimus, ei vanhemmat siihen mitään puhunu. Mutta poika tuli pyytämhän kuitenkin vanhemmilta lupaa mennä tyttären kans naimisiin”, kertoo Eelin.

Eelin Lagerstedt nuorena naisena, ennen vuonna 1906 tehtyä sukunimen suomentamista Lahdensuoksi. Eelinillä on yllään 1900-luvun alussa suosittu Aino-puku, joka oli sen aikainen ”muinaispuvun uusinnos”. Siinä oli valkoisen paidan lisäksi sininen mekko ja punainen esiliina. Pukua käytettiin paitsi juhlatilaisuuksissa, myös tanssi- ja esiintymisasuna. Eelin oli aktiivisesti  mukana nuorisoseuran näytelmissä, joten mahdollisesti hänenkin pukunsa palveli molempia tarkoituksia. Kuva: Harri Nuolivirran albumi.

Häät Saurussa

Lukuvuonna 1907-08 emäntäkoulu muutti Saurusta toisiin vuokratiloihin, mutta jo vuonna 1909 se palasi takaisin Sauruun. Siinä välissä pidettiin Saurussa Eelinin ja Vihtorin häät kesällä 1908. Eelin kertoo häistä käytännönläheisesti: ”No ne oli vähä suurellaaset. N´oli siälä Saurun pihalla. Siälä pihalla tanssittihin. Kun oli kummallakin koko kylän nuaret tuttavia, niin sitä piti käskiä niin palio (käskiä = kutsua häävieraita). Ja sitte suku oli suuri kaharenkin pualen. Siäl´oli vanhoja ja siäl´oli nuaria. Kaffipöytä oli sisällä, ulukona montakin kaffipöytää. Kaikki söi, kahtena päivänä. Vain kaukaasimmat sukulaiset yöpyyvät ja niitä pyrittiin sijoottamaan yöksi myös sukulaistaloihin.” 

Vihtorin kertomus häistä on värikkäämpi. Hänen mukaansa ne olivat lajissaan Lapuan viimeisiksi jääneet perinteiset pohjalaiset ”hihkujaishäät” hyppyineen päivineen, vaikka niissä ei edes tarjottu viinaa. Viinan puuttuminen selittyi Lapualla tuolloin voimakkaasti vaikuttaneella raittiusseuratoiminnalla. Kunnollinen kahakka häissä kuitenkin saatiin aikaiseksi, minkä vuoksi niitä oli mukava muistella vielä myöhemminkin. Perinteisiin kuului pelimannien säestämänä ukkojen ja poikain, sekä akkain ja flikkain rinkien hyppeleminen. Niitä mentiin vanhan lajin tanssiaskelilla ympäri pihamaata siten, että morsianta kuljetettiin akkaanringissä ja sulhasta ukkojenringissä, ja lopuksi näitä nostettiin ilmaan. Kun Vihtoria nostettiin, kuului rituaaliin, että poikamiehet pyrkivät riistämään sulhasen takaisin omaan joukkoonsa samalla, kun ukkomiehet pistivät vastaan. Tässä kohtaa syntyi äänekäs käsirysy, jossa hihkuttiin ja möykättiin, nakeltiin miestä maahan ja painittiin niin, että takkien hihat repeilivät ja paidoista napit lentelivät.

Hääväkeä Saurun pihamaalla kesällä 1908. Vihkipari näkyy kuvan keskikohdasta hieman oikealla. Valkoinen hääpuku oli jo tullut muotiin, ja sellaisen lisäksi Eelinillä on kukkakimppu. Helykruunua eli talonpoikaista morsiuskruunua käytettiin Pohjanmaan ruotsinkielisissä pitäjissä aina 1930-luvun puolelle saakka, mutta muualla tapa hävisi jo 1800-luvun lopulla. Eelin ei sitä enää käyttänyt, vaan hänellä näkyy olevan huntu ja sen päällä jonkinlainen kranssi. Kuva kirjasta ”Viimeistä piirtoa myöten”.

Anopin kanssa saman katon alle  

Häiden jälkeen Eelin asui vielä melkein vuoden Saurussa, ennen kuin suostui muuttamaan puolisonsa luokse ”sillan sivuhun Kosoolahan”.  Ville-isä myi Saurun talon Lapuan Naisyhdistykselle, joka vuokrasi sen edelleen emäntäkoululle. Perhe teki silloin muuttoa Saarenpään taloon, jossa ei enää ollut Eelinille omaa huonetta. ”Ajattelin olla niin kauan, että saan ensimmääsen lapsen kotona, ettei tarttisi vieraaseen taloon mennä. Mutta piti muuttaa aiemmin”, toteaa Eelin. Vikki oli joka ilta ja yö hänen luonaan Saurussa, kunnes Eelinin äiti sanoi, että ”kyllä nyt pitää jo lähtiä”. Arvatenkin kynnystä muuttoajatukselle nosti se seikka, että anoppikin asui Kosolassa.

Saurun viereen rakennettiin vuonna 1925 uusi koulutalo. Siinä vaiheessa Sauru jäi kokonaan oppilasasuntolaksi. Saurun talo oli olemassa vielö 1970-luvulla, mutta on sittemmin purettu. Kuvassa oikealla näkyvä vuoden -25  uudisrakennus sen sijaan on yhä olemassa. Se sijaitsee nyt Jokilaakson Matkailupuutarhassa. Rakennusta nimitetään ”Sööstetiksi” peräti 58-vuotisen opetusuran tehneen johtajattaren, Anna Sjöstedtin mukaan. Pyhälahden valokuvaamo. Lapuan kaupungin museot.

”Vanha emäntä”, Vihtorin äiti Maria, osallistui vielä pitkään Kosolan taloustöihin, sillä hän oli Vihtorin ja Eelinin avioituessa vasta 53-vuotias. Eelin oli nuori emäntä, joka osoitti nyt taitonsa suuren talouden haltijana. Jo kotioloissa oli molemmat puolisot kasvatettu ahkeriksi työntekijöiksi, ja koulutuksenkin hyöty oli ilmeinen: siinä missä Vihtori toimi edelläkäyvänä maanviljelijänä ja mallitilan kehittäjänä, vastasi Eelin monipäisen talonväen,  kievarin asiakkaiden sekä tutustumaan tulevien retkiryhmien ruokkimisesta,  kutoi kankaita ja muita tekstiilejä, juureksia ja vihanneksia, myi niitä apulaisen kanssa perjantaisin torilla, piti kukkakauppaa ja valmisti hautajaisseppeleitä – hoiti vielä lapsetkin kaiken tämän, ja monen muun touhun ohessa. Torimyynnistä Eelin sanoi, että ”Miehet ne (juurekset ja vihannekset) sinne toi hevoosella. Jalo Lahdensuon emäntäkin oli myymässä. Se oli emäntään työtä, eikä se ollu mitään huanua hommaa. Siitä sai aina rahaa”.    

Taina Hautamäki

Lähteitä:

Ikola, K. 1998. Tulevaisuuden juuret, 100 vuotta kotitalousopetusta Lapualla.

Kansanperinteen arkiston ääninauhat, Eelin Kosolan haastattelu v. 1970.

Kosola, V. 1935. Viimeistä piirtoa myöten.

One Response

  1. Olipa hauska saada tuosta kuvasta varmistus sille että meillä on yhdes aitas tosiaan noita lavatarhan kansia. ovat just samanlaisia kuin kuvassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Search
Blogiarkisto

Viimeisimmät postaukset