BLOGI
Tämön meirän blogi, johona kerrotahan mitä kulloonkin on meneellänsä. Tätä kannattaa seurata, jos taloon kunnostuksen eteneminen ja pohojalaasuus kiinnostaa.
Jussipaidan syntytarina
Pohjalaisia -näytelmän tarinaan sisältyi sortovuosina osoitettua kapinaa venäläistä esivaltaa vastaan. Päähenkilön paidasta on sittemmin tullut yksi eteläpohjalaisuuden symboleista.
Pohjalaistalon ikkunat
Vanhojen ikkunoiden puuaines on lujaa, ja vanhojen ikkunoiden säilyttämisellä on suuri merkitys talon arvolle.
Ketkä talossa asuivat vuonna 1808?
Millainen oli Kosolan talon paikalla ollut edellinen talo? Ketkä siinä asuivat Lapuan taistelun aikana? Mitä sota heille aiheutti?
Kosolan Kievari avautuu 100 vuoden tauon jälkeen
Lapuan maamerkkinä kohoava Kosolan talo avaa historiallisen kievarinsa joulukuussa sadan vuoden tauon jälkeen. Talon laaja restaurointi on kievarin osalta saatu päätökseen, ja ravintolatoiminta aloitetaan itsenäisyyspäivän vastaanotolla ja juhlalounaalla sadalle hengelle. Talo palvelee myös perhejuhlien juhlatilana sekä yritysten ja yhteisöjen kokous- ja virkistyspaikkana.
Pääkallopaikalla Isossakyrössä
Isonkyrön vanhassa kirkossa on tänä kesänä käynnistetty restaurointi, joka tullee kestämään pitkään. Työ on aloitettu lattioiden purkamisella. Ihmisiä kiinnostaa tietää, mitä lankkujen alta paljastuu.
Lapua 1808 -näyttely 14.-30.7.2022
Heinäkuussa 2022 Kosolan Talossa matkattiin ajassa yli kahdensadan vuoden taakse.
Blogiarkisto
Viimeisimmät artikkelit
- Kosolan talon uusi elämä
- LAPUALAINEN RUOKA VUOSISADAN VAIHTEESSA
- Saurun talo, Eelinin koti ja koulu
- Urkuharmonin pitkä matka takaisin Lapualle
- Sinimusta vihtoripaita
- Yhtymä Vientirauha – Vihtori Kosolan aktivismi IV
- Jussipaidan syntytarina
- Pohjalaistalon ikkunat
- Ketkä talossa asuivat vuonna 1808?
- Kosolan Kievari avautuu 100 vuoden tauon jälkeen
- Pääkallopaikalla Isossakyrössä
- Lapua 1808 -näyttely 14.-30.7.2022
- Härmäläisen laulun voima
- Restaurointialan opiskelijana Kosolassa
- Reino Ala-Kuljun vapaussota
- Vihtori Kosolan aktivismi III – Vuosi 1917
- Suomen sekasortoinen vuosi 1917
- Jääkäri Ville Kosola
- Kalterijääkärinä Pietarissa
- Vanhemman siipiosan kunnostuskuvia IV / Pintakäsittelyt
- Vihtori Kosolan aktivismi II Jääkäriliike
- Vihtori Kosolan aktivismi I Routavuodet
- Pohjalaistalon tupa
- Pohjalaistalon ovet
- Vanhemman siipiosan kunnostuskuvia III
- Totuus Iisakki Kosolan linnatuomiosta
- Fredrik Lagerstedt, suokuningas
- Pohjalaisia
- Länsisuomenkarjaa, suomenhevosia ja maatiaiskanoja
- Sata vuotta sitten, kun Suomi oli nuori
- Pohjanmaan noidat
- Kosolan entinen umpipiha
- Jaakoon kirje Amerikkaan
- Lapuanjoen ja Kyrönjoen paisunnat
- Lakeus rules!
- Iisakki Kosolan tarina vuoteen 1891
- Kolme kellaria ja alati tarkentuva kokonaiskuva
- Uudemman siipiosan kunnostuskuvia katupäädystä
- Uudemman siipiosan kunnostuskuvia kirkkosillan nurkalta
- Uudemman siipiosan kunnostuskuvia Lassilan päädystä
- Vanhemman siipiosan kunnostuskuvia, osa II
- Kosolan tapettihistorian jäljillä
- Kosolan Talon seinällä on uudenvuoden uutisia 1904
- Vanhemman siipiosan kunnostuskuvia, osa I
- Löytyikö Kosolasta maaginen rakennuskätkö?
- Maakauppa. Mitä se oli?
- Kaksfooninkiset pohjalaistalot
- Itsenäisyyspäivän mieleen tuomaa
- Kosolan Talon arkkitehti uusia tiloja suunnittelemassa
- Sotavuosi 1808 Lapualla
- Keitä ovat Kosolan talon kunnostajat?
- Kosolan talon projektipäällikkö
- Kosolan talon uusi isäntä
- Pohjalaiset Kustaa II Aadolfin sodissa
- Adolf ja Felix Hägglund häjyjä kukistamassa
- Eläköön kekri!
- Hengittävät materiaalit ja rakenteet tekevät talosta ikuisen
- Erika Åbergin neuvot vanhan talon kunnostajille
- Häjyylyä 1800-luvun Lapualla
- Kun kaikki liittyy kaikkeen
- Salomon Haaramäki – Mestarin elämäntarina
- Kosolan alkuperäisen huonejaon jäljillä
- Lapualla vietettiin Euroopan kulttuuriympäristöpäivää
- Kosolan talo paljastaa salojaan
- Kosolassa tutkitaan ja suunnitellaan
- Kosolan talon vaiheita
Recent Comments