Blogiarkisto

Search

Kun kaikki liittyy kaikkeen

Kosolan Talon henkilöhistorioita tutkiskellessa on ollut kiehtovaa huomata, miten eri aikoina taloa omistaneet ihmiset liittyvät toisiinsa muutenkin kuin talon kautta. Itse kukin meistä voi yllättyä löytäessään myös oman yhteytensä Kosolan Talossa vaikuttaneisiin ihmisiin. Minäkin!

Lue kirjoitus »

Kosolan talo paljastaa salojaan

Että voisi näyttäytyä ehjässä asussa, täytyy ensin riisua risa. Samalla kun Kosolan taloa on riisuttu, on päästy näkemään kauan kätkössä olleita pintoja ja voitu tehdä päätelmiä talon rakennusvaiheista.

Lue kirjoitus »

Kosolassa tutkitaan ja suunnitellaan

Kosolan talossa on 160 vuoden aikana tehty lukemattomia muutoksia. Vuodenvaihteen jälkeen talossa otettiin enemmän pintoja auki ja tutkittiin tarkemmin paitsi vaurioita, myös sitä, löytyisikö viitteitä alkuperäisestä huonejaosta.

Lue kirjoitus »

Kosolan talon vaiheita

Talo on rakentunut ilmeisesti kolmessa vaiheessa. Osa vanhemman siipiosan rungosta lienee peräisin 1700-luvulta, suuri kunnostus siihen tehtiin v. 1861. ”Uudempi” siipi rakennettiin vuonna 1887.

Lue kirjoitus »
Search
Blogiarkisto

Viimeisimmät postaukset