Kosolan talon projektipäällikkö

Mitä tekee keski-äkäinen pieni blondi Kosolan Talossa?

MISTÄ TULEN, MILLÄ TAUSTALLA?

Olen kotoisin Kyröön, Vöyrin ja Ylihärmän rajan tuntumasta IsostaKyröstä. Nyt olen asunut jo pitkään Ylistarossa, mutta siinä välissä ehdin asua monta vuotta myös molemmissa Härmissä. Sekä työn että harrastusten kautta ovat tulleet enemmän tai vähemmän tutuiksi lähes kaikki Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan rannikon kunnat ja kaupungit. Kotiseutu on minulle sama kuin nämä kaksi maakuntaa ja tuttuutta tunnen kauas pohjoiseen saakka. Voisin tatuoida käsivarteeni historiallisen Pohjanmaan maakunnan vaakunan. Jonain päivänä sen teenkin. 

Syntymäkoti oli vöyriläistyyppinen pohjalaistalo, jossa oli vielä lapsuudessani tallella sekä miespiha että karjapiha. Isän purkaessa 70-luvulla pihapiirin rakennuksia ja myydessä talon vanhaa irtaimistoa kiertäville ostajille roikuin hänen käsivarressaan, tiristin itkua ja valitin “Ei saak kaikkia hävittää!” Samassa talossa kanssamme asui 1890-luvulla syntynyt Iida Lammi, jolta kuulin lukemattomat tarinat hänen lapsuudestaan siinä pihapiirissä. Hän kertoi myös piruista ja henkiolennoista, isostavihasta, Kyröön vanhan kirkon kellojen kätköpaikasta ja paljosta muusta – myös torpparin kiroamasta pellosta jonka vasta isä sai tuottamaan. Iidan amerikansukulaisilta tienasin ensimmäisen palkkani, kun lauloin heille vanhalla nuotilla kansanlaulun “Kalliolle kukkulalle”. Dollari on yhä tallella. Olinkohan 7-vuotias, kun Isonkyrön vanhan kirkon päädyssä tehtiin kaapelikaivantoja. Muistan hyvin, kun seisoin äidin kanssa kaivannon reunalla katselemassa sikin sokin menneitä luita ja kallonkappaleita, arkkujen heloja ja kokonaisina säilyneitä naisten nutturoita samalla kun kotiseutuneuvos K.J.Mielty kertoi meille historioita. Pääsin tarinoiden makuun. Luin kaikki kyläkirjaston lasten- ja nuortenkirjat ja kun ne loppuivat, täytyi siirtyä aikuisten kirjoihin. Ensimmäiset sotakirjani luin 10-vuotiaana. Elämä olisi voinut olla yhtä lukemista, mutta vuosien karttuessa isä sentään pisti tekemään viljatilan töitä, varsinkin kyntöhommia syksyisin. Edes pahimmat teinivuodet eivät onnistuneet viemään historian viehätystä. Hakaneuloilla, Iron Maidenin pinsseillä ja olutmainoksen kotkalla tuunatussa mustassa nahkarotsissani istuin sulassa sovussa samoissa kotiseutuilloissa mummien ja paappojen kanssa. Ja jatkoin lukemista. K.J.Mielty katsoi, että ylioppilaskesänä pääsin kesäoppaaksi Isonkyrön vanhaan kirkkoon. Vieraskirjaan tuli sinä kesänä n. 17 000 nimeä. Siitä se lähti.

KULTTUURIMATKAILUHANKKEITA JA POHJALAISTALOPROJEKTEJA

Vuosien mittaan olen kertonut erilaisille matkailijaryhmille monet tarinat bussiretkillä ja historiallisissa pohjalaiskohteissa. Viime vuosituhannen puolella olin projektipäällikkönä ensin maakunnallisessa matkailun kehittämishankkeessa Etelä-Pohjanmaalla, tämän vuosituhannen ensimmäisellä kymmenellä Interreg-hankkeessa missä luotiin yhteistyötä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Västerbottenin matkailun kehittämiseksi. Molemmissa sisällön tuotanto perustui alueen kulttuuriperintöön ja historiaan.

Matkailuvuosien jälkeen siirsin painopistettä rakennusperinnön puolelle. Kymmenen vuotta sitten aloitin  Kitinojan perinnekylähankkeen, jossa luotiin perinteisen pohjalaistalon rakennustapaohje yhdessä arkkitehti Gunilla Lång-Kivilinnan kanssa sekä alue, jonka tonteille voi siirtää pohjalaistalon tai rakentaa perinteisen esikuvan mukaan uuden. Kaavaprosessi on nyt meneillään. Tämän jälkeen työskentelin vielä parissa muussa pohjalaistalohankkeessa, joilla mm. luotiin perinnerakentamisen parissa toimivien eteläpohjalaisten yritysten verkostoa, testattiin yhteismarkkinointia, tuotiin Widgrenien talo Kitinojan perinnekylästä Seinäjoen asuntomessujen oheiskohteeksi vuonna 2016 ja tehtiin kävijätutkimus. Widgrenien perinteinen pohjalaistalo teki Suomen Asuntomessujen oheiskohteiden historiassa kävijäennätyksen! Kävijätutkimus osoitti, että kiinnostus perinteisiin rakentamisen ratkaisuihin kasvaa kohinalla.

115-vuotiaalla talollani on jotain yhteistä Kosolan Talon kanssa: sekin sijaitsee jokirannassa valtakunnallisesti arvokkaassa kulttuurimaisemassa ja myös siihen liittyy asekätkentähistoriaa. Lisäksi siinä toimi peräti 80 vuoden ajan Ylistaron ensimmäinen kirjakauppa. Haaveilen edelleen vielä vanhemman pohjalaistalon hankkimisesta sellaiseksi loppuelämän työmaaksi, mutta olen toistaiseksi onnistunut puhumaan itseni ympäri.

MITÄ TEEN KOSOLASSA?

Jari otti yhteyttä alkukesästä 2019 ja kysyi, kiinnostaisiko tulla tekemään Kosolan Talolle rakennushistorian selvitystä ja liiketoimintasuunnitelmaa ja yleensä hoitamaan asioita täällä päässä – no totta poijat kiinnosti! Rakennuskonservaattorina ymmärrän mitä talossa täytyy tehdä nyt kunnostuksen aikana,  verkostoituneena tunnen alan parhaat osaajat, kulttuurimatkailu- ja markkinointitaustasta kumpuaa tuotteistamisideoita ja maaseutukehittäjänä pyrin keksimään keinoja löytää rahoitusta ja yhteistyökumppaneita. En häpeile esittää tyhmiä kysymyksiä, kun on varmistettava kokonaiskuvan säilyminen. Toimenkuva liikkuu laidasta laitaan ja kas! – siihen sisältyy tarinoiden kertominen! Jää nähtäväksi, voiko siitä muotoutua minulle jokin pidempiaikainen rooli Kosolan Talossa tulevina vuosina. 

TARINOITA, TARINOITA..

Kun kaksi vanhinta tytärtä olivat vielä pieniä, lauloin heille iltaisin Narvan Marssia ja kerroin tarinoita milloin Napuen taistelusta, milloin pilvien päällä vaunuillaan ajelevasta Ukosta joka heittelee salamoita ihmisten niskaan ja – niin – paljosta muusta. Kerran olin juuri lukemassa heille otetta Artturi Leinosen Hakkapeliitoista. Pieniä kun olivat, piti selittää omin sanoin ja havainnollistaa taistelukohtausta huitomalla kuviteltua miekkaa ilmassa ja karjumalla. Kesken tarinan havahduin siihen, että ovi kävi ja joku tuli sisään. Vieras hoiti asiansa todella vikkelään ja lähti liukkaasti saman tien. Hänelle taisi jäädä mielikuva, että meillä oli  kuritus kesken. Jäikö lapsille traumoja äidin tarinoista? Nuorimmainen ei ota vielä kantaa, mutta nämä kaksi vanhinta tuumasivat jo teineinä, että “Äiti susta tulis hyvä historian ope”. Nyt molemmat ovat kulttuurialalla, vanhin tekee siinä sivussa suomalaiseen mytologiaan perustuvaa kuvataidetta ja keskimmäinen muinaismusiikkia. Kumpikin haaveilee vanhasta talosta maaseudulla. Hyvinhän siinä kävi? Niin että tervetuloa vaan isät ja äidit lastenkin kanssa kuulolle sitten, kun Kosolassa aletaan iskeä tarinaa muustakin kuin kunnostuksesta!

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Blogiarkisto
Viimeisimmät kommentit