Maakauppa. Mitä se oli?

Kauppaa on käyty ”aina”. Mutta ketkä sitä ovat käyneet, missä ja miten – silläkin on oma historiansa. Maakauppias Anders Wikmanin aika ”Kosolan talossa” on yksi osa pitkää historiaa, joka eräällä tavalla vaikuttaa tänään tehneen täyden kierroksen ja palanneen takaisin aikaan, jolloin kauppa keskitettiin kaupunkeihin…
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Knarri-Roskilden-viikinkilaivamuseo-etualalla-Skuldelev-1-limilaidoitettu-levearunkoinen-rahdin-kkuljetukseen-tarkoitettu-merikelpoinen-laiva-1024x768.jpg
Pohjanmaan rautakaudelle ajoittuvista merialuksista ei ole tutkimustietoa. Sen sijaan kauppayhteyksistä on ja niiden perusteella voi olettaa, että merikelpoiset laivatyypit olivat samanlaisia kuin Skandinaviassa. Knarrit olivat kaupankäyntiin ja kuljetukseen tarkoitettuja aluksia. Tämän tyyppisillä laivoilla Suomessa todennäköisesti purjehdittiin vielä keskiajan alussa. Kuvassa etualalla on knarri Roskilden viikinkilaivamuseossa. Sen pituus on 28 metriä ja leveys 4,5 metriä.

Kauppa se on joka kannattaa…

Vaasan kaupungin perustamiseen, vuoteen 1600 saakka Pohjanmaalta käytiin vuosisatojen ajan kauppaa  talonpoikaispurjehduksella. Sitä käytiin tällä tavalla jo kauan ennen keskiaikaa tai minkäänlaisten valtakunnanrajojen syntymistä. Ennen Vaasan ja muiden rannikon kaupunkien perustamista talonpojat rakensivat ja rakennuttivat itselleen merikelpoisia aluksia, kokosivat myyntiin tarkoitetut tuotteet ja purjehtivat esimerkiksi Tukholmaan ja Mälarenille sekä Baltian satamiin kuten Tallinnaan ja Riikaan. Vientituotteita olivat esimerkiksi nahat, turkikset, kala, voi, elävät eläimet, tuohi, terva ja puutavara – sekä pohjalaiset veneet. Paluumatkalla mukana tuotiin esimerkiksi rautatavaraa, suolaa ja viljaa. Osa tästä tuli omaan käyttöön, mutta osa oli sisämaassa asuvien talonpoikien ja maakauppiaiden laskuun toimitettua rahtitavaraa.  Vuonna 1591 oli koko Raahen eteläpuolella olevissa Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan pitäjissä kaikkiaan 94 maakauppiasta. Esimerkiksi nuijasodan (1596-97) pohjalaisista päälliköistä maakauppiaita olivat Jaakko Ilkka Ilmajoelta, Pentti Pouttu Ylistarosta sekä Olli Ollinpoika Niemelä Lohtajalta. Vauraita miehiä kaikki.

…minkä vuoksi kaupankäyntiä ei voi sallia kaikille

Keskiajalla laki ei vielä erotellut kaupunkilais- ja maalaiselinkeinoja, mutta kun kauppapaikoista alkoi muodostua kaupunkimaisia, alettiin maaseudulta käydylle kaupalle laittaa sääntöjä. Hallitsijat pyrkivät keskittämään kauppaa kaupunkeihin ja tästä tietenkin syntyi ristiriita kaupunkien intressien ja vanhan purjehdusperinteen välille.  Jo Maunu Eerikinpojan kaupunkilaissa 1300-luvun puolivälissä pyrittiin määräämään, etteivät talonpojat saisi myydä muita kuin itse tuottamiaan elintarvikkeita ja että näiden tulisi asioida vain kotimaisten kauppiaiden kanssa. Määräysten noudattamista  ei kuitenkaan pystytty valvomaan. 1500-luvulla Kustaa Vaasa halusi murtaa saksalaisten hansakauppiaiden vallan kieltämällä purjehduksen kaikkiin Itämeren rannikon hansakaupunkeihin. Pohjanmaalle hän kuitenkin myönsi erioikeuksia. Seuraavaksi vuoden 1617 kauppasääntö kielsi kaiken maakaupan, jolloin kaupungeissa pidetyistä markkinoista tuli entistä tärkeämpiä. Vuosisatoja jatkunutta talonpoikaispurjehdusta ei kuitenkaan kyetty hävittämään.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Bojortti.gif
Bojortti oli kaksimastoinen ja matalapohjainen pienehkö rannikkorahtialus, jollaisia käytettiin Kustaa Vaasan ajoista 1700-luvun alkuun saakka. Kuva: wermlandsheraldik.se

Sana ”porvari” tarkoitti alunperin kaupunkilaista

Vaasan vanhalle satama- ja kauppapaikalle annettiin kaupunkioikeudet – ja Vaasan nimi – vuonna 1606, jolloin siitä tuli ensimmäinen kaupunki Pohjanmaalla. Erityisesti tervakauppa teki kaupungin porvareista rikkaita, kunnes vanha venäläinen vihollinen hävitti kaupunkia ja poltti porvareiden kauppalaivaston vuonna 1714.  Vasta kun Vaasa, Kokkola ja Oulu saivat tapulioikeudet ulkomaankauppaa varten vuosina 1765-66, alkoi niiden käymä kauppa jälleen kukoistaa.  

Kun Suomi ja Pohjanmaa liitettiin autonomisena osana Venäjään vuonna 1809, myös talonpojille taattiin Ruotsin ajalta siirtyvät entiset erioikeudet. Purjehtimisesta ainoastaan kotimaisiin satamiin tuli kuitenkin kiistaa. Ruotsin kiristäessä tullejaan Venäjän oli joustettava talonpoikien purjehdusoikeuksissa. 1830-luvulla sekä kaupunkien että maaseudun asukkaille sallittiin vientikauppa kaikkiin Itämeren satamiin – mutta tuonti kiellettiin.

Aina 1800-luvun puoliväliin saakka vähittäiskaupan harjoittaminen oli kaupunkien porvareiden erityisoikeus. Maaseudulla elettiin omavaraistaloudessa, suuremmilla paikkakunnilla järjestettiin markkinoita ja lisäksi lähinnä Karjalasta tulevat kulkukauppiaat eli ”laukkuryssät” myivät konteistaan pieniä tarvekaluja, huiveja ja kankaita. Maakauppa vapautettiin lokakuussa 1842, mutta sitä rajoitettiin edelleen monin tavoin. Maaseudun asukkaat saattoivat ostaa siirtomaatavaraa, kankaita ja nautintoaineita edelleen vain kaupungeista. Lopulta vuonna 1859 maakauppa-asetus mahdollisti kauppapuotien perustamisen myös maaseudulle. Maakauppiaiksi nimitettiin nyt näitä puoteja perustaneita maaseudun kauppiaita. Kuten ”Kosolan Talon” ensimmäistä omistajaa, Anders Wikmania.

A.G.Wikmanin maakauppa Lapualla

Nuoripari Anders Gustaf ja Maria Lovisa Wikman tuli Lapualle Pedersörestä maaliskuussa 1861 ja asettui ostamaansa, vasta valmistuneeseen taloon. Kauppapuodin perustaminen maaseudulle oli tuolloin vielä luvanvaraista ja rajoitusten vuoksi vaikeaa, mutta Andersilla oli siihen rohkeutta. Hän oli 24-vuotias ja raskaana olevalla rouvalla oli ikää 22 vuotta. Heidän ensimmäinen lapsensa Adrian August syntyi taloon toukokuussa ja toinen, Bruno Botolf, seuraavan vuoden syksyllä.

Wikmanien aikana talo käsitti ainoastaan pienemmän, kaks- ja puolifooninkisen kadunsuuntaisen osan, jonka pääty oli joelle päin. Se toimi alusta lähtien sekä asuntona että liiketilana. Kaupan edessä tuli olla piha, jossa piti olla hevospuomi sekä tilaa hevosille ja kärryille. Kun kaupankäynti pääsi kunnolla alkuun, myynnissä oli siirtomaatavaroita kuten kahvia, suolaa ja rusinoita, sekä kankaita, maatalous- ja rakennustarvikkeita ynnä muita tehdasvalmisteisia tuotteita. Vähitellen maakauppiaat myivät myös kotiteollisuudessa tuotettuja hyödykkeitä kuten koreja, vöitä, kintaita, eläinten kelloja, piippuja ja läkkipeltitavaroita ym.  

Maakaupan pitämisen lisäksi Anders Wikman viljeli  maata ja oli mukana perustamassa Vaasan läänin maanviljelysseuraa vuonna 1863. Hän oli yksi uuden seuran yhdeksästä lapualaisjäsenestä. Jäsenyys oli yleensä eturivin maanviljelijän merkki ja jäsenet viljelivät melko suuria pinta-aloja. Esimerkiksi vuonna 1879 kauppias Wikman sai seuran julkisen kiitos- ja kunniamaininnan hyvästä maanviljelystä.

Kauppiaita tuli Lapualle koko ajan lisää – vuonna 1869 heitä oli jo kuusi, vuoteen 1876 mennessä jo yhdeksän. Elinkeinovapaus ilman rajoituksia tuli voimaan vuonna 1879, kilpailu kiristyi ja parinkymmenen vuoden toiminnan jälkeen Wikman teki konkurssin. Vuonna 1881 hän myi talon Lapuan Haapakoskelta tulleelle maanviljelijälle, Juho Juhonpoika Kerolle.

Paluu lähtöpisteeseen

Yksittäisiksi ovat jääneet maaseudun kyläkaupat nykyisessä Suomen maassa eikä kaikilla ole niistä enää omakohtaisia muistoja. Isonkyrön Lehmäjoen kylässä oli 1970-luvulla kaksi kyläkauppaa. Niissä myytiin kaikkea; vaatteita, kankaita, vetoketjuja ja nappeja, lankoja, lasitavaraa ja posliinia, polkupyörän kumeja ja paikkoja, työkaluja ynnä muuta – sekä ruokaa. Lihatiskillä tehtiin jauheliha, siivutettiin makkarat ja käärittiin voipaperiin, johon hinta merkittiin kynällä painon mukaan. Välillä kylän isäntiä kertyi kassakoneen tuntumaan puhumaan työasioista ja politikoimaan. Tupakki paloi. Kun siihen vielä sattui joku vääräleuka porukkaan mukaan, alkoi kohta kuulua mahtava naurunrähäkkä. Kyläkaupassa käynti oli paitsi tarpeellisten hyödykkeiden hankkimista, myös yhteisöllistä elämistä ja olemista. Nyt kaupankäynti keskittyy jälleen kaupunkeihin. Ympäri on menty ja tietyllä tavalla palattu takaisin lähtöpisteeseen.

Aiheeseen liittyvää mielenkiintoista: Tästä pääsee näkemään 1600-luvun laivahylyn löytymiseen liittyvän uutisjutun Pohjois-Pohjanmaalta Oulusta (Yle 27.10.2020)

Lähteet: Pohjalaistalot – yhteistä kulttuuriperintöämme; Riukulehto. S, Mäkelä, M., Orhanen, O. ja Lehtimäki, A. (2014). Etelä-Pohjanmaan kansanrakennukset; Vuorela, T. (1949). Geni.com / Suomen maakauppiaat.  Talonpoikaispurjehduksen vaiheita; Kallberg, U. Laivanrakennus Pohjanmaalla 1600-luvulla; Toivanen, P. Suomen Meriarkeologinen Seura. Arkistojen portti: Ammatin ja elinkeinon harjoittamiseen liittyvät asiakirjalähteet. K-kauppiasliitto.fi; historia/johdanto. Vaasa.fi. Lapuan kirkonkirjat & Lapuan historia II.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Blogiarkisto

Viimeisimmät postaukset

Viimeisimmät kommentit

Yhteystiedot

Kosolankatu 1
62100 Lapua

Sähköposti:
taina.hautamaki@kosolantalo.fi

Ota yhteyttä

Seuraa meitä
somessa!

Tilaa meidän uutiskirje!

Tahdotko kuulla meistä lisää? Tilaa uutiskirje! Se tulee kuukauden tai puolentoista välein. Tilauksen voi aina peruuttaa, jos alkaa siltä tuntumaan.

© 2020 Kosolan talo | Webdesign: Tilke. Osakeyhtiö