Ensimmäisessä roolissaan maakauppiaan talona
Talon vanhin osa on kadunsuuntainen, matalampi siipiosa, jonka pääty on joelle päin. Vaikuttaa todennäköiseltä, että sen vanhimmat osat ovat jo 1700-luvulla paikalla olleen talon osia. Vuonna 1861 toteutettiin muutokset, joista vastasi lapualainen Matti Wilhelm Hermanninpoika Antila. Tätä vuotta pidetään siipiosan rakennusvuotena. Pedersörestä Lapualle maakauppiaaksi saapunut Anders Gustaf Wikman teki kaupat talosta ja muutti perheineen Lapualle samana vuonna. Talo toimi alusta lähtien sekä asuntona että liiketilana.
Maakaupan lisäksi Wikman viljeli maata ja oli mukana perustamassa Vaasan läänin maanviljelysseuraa vuonna 1863. Hän oli yksi uuden seuran yhdeksästä lapualaisjäsenestä. Jäsenyys oli yleensä eturivin maanviljelijän merkki, ja jäsenet viljelivät melko suuria pinta-aloja. Esimerkiksi vuonna 1879 kauppias Wikman sai seuran julkisen kiitos- ja kunniamaininnan hyvästä maanviljelystä. Kauppiaita tuli Lapualle koko ajan lisää – vuonna 1869 heitä oli jo kuusi, vuoteen 1876 mennessä jo yhdeksän. Kilpailu kiristyi ja parinkymmenen vuoden toiminnan jälkeen Wikman teki konkurssin. Vuonna 1881 hän myi talon Lapuan Haapakoskelta tulleelle maanviljelijälle, Juho Juhonpoika Kerolle.
Maata viljellään – samoin sivistystä
Muuttaessaan taloon Juho Keron perhe muutti perheen emännän, Sanna Filppulan, suvun maille. Eteläpohjalainen vaikuttajanainen Aliina Lahdensuo oli Juhon ja Sannan tytär, ja asui lapsuutensa tässä talossa. Aliina oli mukana v. 1892 perustetussa Lapuan nuorisoseurassa, kävi Lapuan Emäntäkoulun ja Orisbergin Maatalouskoulun karjanhoitokurssin ja avioitui Jalo Lahdensuon kanssa. Aliinan hoitaessa maataloutta puoliso pystyi jatkamaan opiskelujaan ja toimi myöhemmin Maalaisliiton kansanedustajana, eri ministerintehtävissä ja Vaasan läänin maaherrana, mikä lisäsi myös Aliinan edustustehtäviä. Talvi- ja jatkosodan aikana Aliina toimi Vapaan Huollon Vaasan läänin keskusjohtokunnan varapuheenjohtaja. Hän oli myös perustamassa Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahastoa.
Kero viljeli maata ja vuokrasi kauppapuodin tiloja yrittäjille. Syksyllä 1884 talon kauppapuotiin tuli 16-vuotias Jaakko Hissa, joka avasi siinä Suomen ensimmäisen maaseutukirjakaupan. Alaikäisyyden vuoksi virallisen hakemuksen teki isoveli Hermanni, mutta käytännössä Jaakko hoiti kauppaa alusta saakka itsenäisesti. Lahjakasta Jaakko Hissaa oli elämä ehtinyt kolhia: jousiammunnassa toisten poikien kanssa kilpaillessaan hän oli saanut nuolen silmäänsä, ja toinen jalka oli vioittunut hänen jäätyään hiekkakuorman alle. Jaakko kuitenkin harrasti voimailua ja tapasi haastaa ohikulkevia isäntiä puotiinsa kilpailemaan painonnostossa.
Kirjakaupasta tuli keskeinen käyntipaikka isännille, jotka samalla ostivat kotiinsa viemisiksi milloin virsikirjan, milloin jonkin kuvalehden, almanakan tms. Maalaiskirjakauppias oli uudiraivaaja kirjallisuuden levityksessä. Tieto- ja ammattikirjallisuuden merkitystä oli korostettava ja kaunokirjallisuudelle oli kysyntää ensisijaisesti kansakoulua käyneen nuoremman polven joukossa. Jaakko Hissa käynnisti myös oman julkaisutoiminnan. Vuonna 1890 hän suunnitteli jo toista myymälää rautatieaseman yhteyteen ja avasi filiaalin Ylivieskaan.
Vuonna 1887 valmistui joensuuntainen, isompi siipiosa. Rakennustyöt toteutti Salomon Juhanpoika Haaramäki, joka rakensi Lapualle myös muutamiam uita komeita taloja ja kunnosti Lapuan kirkkoa.
Ruman fallesmannin majapaikkana
Perimätieto kertoo, että myös Kauhavan ”ruma fallesmanni” Adolf Hägglund olisi asunut talossa – talon omistaja hän ei kuitenkaan näytä olleen missään vaiheessa. On todennäköistä, että Adolf Hägglund majoittui talossa ollessaan selvittämässä veljensä Felix Hägglundin kuolinpesää 1888-1889. Kuulun miehen oleskelu Lapualla herätti tietysti mielenkiintoa ympäristössä.
Pikkuveli Felix Hägglund oli aikaisemmin toiminut Lapuan vallesmannina, ja virkansa ohessa perustanut jokirantaan Hissan oluttehtaan. Kun hänen osuutensa tehtaasta nyt siirtyi perikunnalle eli lähinnä Adolf Hägglundille, nostettiin esiin Adolfin osuus Kauhavan kievareiden luvattomassa oluenmyynnissä. Kievareita oli siellä kolme ja niillä oli oikeus myydä olutta vain matkustavaisille ja silloinkin vain paikalla nautittavaksi, mutta ne rikkoivat lakia ja myivät muillekin, vieläpä suurina määrinä. Viinankäyttö oli runsasta ja herätti pahennusta. Nimismiehen tehtäviin kuului laittoman oluenmyynnin valvonta, joka ei Kauhavalla näyttänyt toteutuvan. Jo vuosia oli vihjailtu Adolfin laiminlyönneistä, nyt häntä syytettiin suoraan. Tuottoisa Hissan oluttehdas mainittiin pahennuksen tyyssijaksi ja väitettiin, että Hägglund oli antanut oman edun ajaa lain edelle. Niinpä hän katsoi parhaaksi myydä osuutensa Hissan oluttehtaasta huutokaupalla heinäkuussa 1889. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan häjyjen kurittamisesta kuuluisuuteen kohonnut Adolf Hägglund joutui nyt itse lähes kolmen vuoden ajan uudenlaisen huomion keskipisteeksi, syytetyksi käräjillä.
Kievarina, salaisena jääkärietappina ja asekätkönä
1891 Juho Kero teki konkurssin. Hänen lankonsa, ylihärmäläinen Iisakki Kustaanpoika Kosola, oli takaamassa Keron lainaa ja joutui nyt huutamaan talon itselleen. Hän piti talossa kievaria vuodesta 1900. Hänen kuoltuaan vuonna 1901 talon isännyys siirtyi pojille – Vihtorille ja Väinölle. Vihtori oli pojista vanhin, ja hän perehtyi huolella maatalousammattiin käyden Orisbergin maatalouskoulun ja kasvaen eturivin maamieheksi. Hän oli Lapuan innokkaimpia salaojittajia ja erityisen innokas karjanjalostaja, tullen tunnetuksi myös hevosten ja kanojen kasvattajana. Vihtori oli aktiivinen mm. Lapuan nuorisoseurassa, Lapuan metsänhoitoyhdistyksessä sekä Lapuan maamiesseurassa. 1920-1930 -lukujen taitteessa hän edisti ponnekkaasti maatalouskerhotyötä. Hän avioitui Eelin Lahdensuon kanssa, joka oli kotonaan tottunut suuren talouden hoitoon.
Vihtori oli jo nuorena kiinnostunut yhteiskunnan uudistuksista ja isänmaallisista asioista. Syyskuussa 1915 hän sai tietää käynnissä olevasta jääkärivärväyksestä. Alahärmäläinen aktivisti Juho Ekola otti häneen yhteyttä, ja hänestä tuli yksi maakunnan rohkeimmista ja aktiivisimmista värväreistä. Kun Kosolan talo toimi paikkakunnan majatalona, muodostui siitä luontevasti jääkärien salainen etappipaikka vuosina 1915-1916. Saksaan menevät miehet saivat talosta yösijan ja opastuksen seuraavaan etappipaikkaan. Samanaikaisesti talossa majoittui myös Lapualle sijoitettuja venäläisiä santarmeja, joilta värväys oli pidettävä salassa. Tästä tietenkin aiheutui jännittäviä tilanteita.
Kosolan kautta kulki kaikkiaan 250-300 jääkäriä – mutta lopulta santarmit saivat asiasta vihiä. Vihtori vangittiin ja hänet siirrettiin Pietariin Spalernajan vankilaan. Vankeus kesti toista vuotta – poliittiset vangit vapautettiin vasta maaliskuun vallankumouksen aikana keväällä 1917. Sillä välin tilanne Suomessa oli muuttunut entistä levottomammaksi. Vihtori valittiin Lapualla palokunnan – myöhemmän suojeluskunnan – johtokuntaan ja hänestä tuli aktiivinen aseiden hankkija ja niiden kätkijä. Hän hän kätki niitä myös omaan taloonsa. Hän oli mm. vastaanottamassa kuulun aselaiva Equityn tuomia tarvikkeita ja järjesti Kosolassa salaisia konekiväärin käyttöharjoituksia. Tammikuussa 1918 puhjenneeseen sisällissotaan Vihtori osallistui ensin konekiväärimiehenä, sitten joukkueenjohtajana Hämeen rintamalla. Sodan jälkeen hän jatkoi edelleen suojeluskunnassa.
Lapuan liikkeen päämajana
Politiikka ei ollut Vihtori Kosolalle keskeinen kiinnostuksen kohde, mutta poliittinen henkilö hänestä tuli, kun hänet valittiin kommunisminvastaisen Suomen Lukon – josta sittemmin muodostui Lapuanliike – valtuuskuntaan. Alkuun Vihtori korosti maltillista linjaa, mutta kokouksen kenttäväki oli suuntautumassa suoran toiminnan kannalle perustellen tätä mm. sillä, että myös jääkärit olivat aluksi toimineet vastoin silloista lakia, mutta silti heidän merkityksensä maan itsenäistymisessä oli ollut suuri. Lapuanliikkeen tutkija Juha Siltalan mukaan “Hänellä oli valta sallia, jopa käskeä – mutta ei kieltää. Pitääkseen lapuanliikkeen koossa Kosola taipui toistuvasti jyrkimpien ainesten tahtoon”.
1930 järjestettiin valtava yli 12.000 miehentalonpoikaismarssi Helsinkiin, ja sen juhlittu johtaja oli Vihtori Kosola. Syksyllä eduskunta sääti lapuanliikkeen vaatimat kommunistilait. Maltillisemmat henkilöt jättäytyivät liikkeestä, Kosolasta sen sijaan tuli liikkeen keulakuva ja Kosolan talosta liikkeen päämaja, josta käsin organisoitiin mm. useita kyydityksiä ja toimitettiin liikkeen lehtiä. Liikkeen harjoittamat laittomuudet kuitenkin herättivät yhä suurempaa arvostelua ja Mäntsälän kapinasta keväällä 1932 tuli lapuanliikkeen loppu. Yhtenä kapinan johtajista Vihtori vietiin tutkintavankeuteen.
Lakkautetun lapuanliikkeen sijaan perustettiin pian Isänmaallinen Kansanliike IKL ja Vihtori valittiin sen puheenjohtajaksi – mutta käytännössä johto ei enää ollut Kosolassa, ja vaikka Vihtori oli edelleen julkisten tilaisuuksien näkyvin henkilö, hän ei enää ollut liikkeen todellinen johtaja. Siitä riippumatta, miten arvioijat suhtautuivat lapuanliikkeeseen, Vihtoria arvostettiin lempeäluonteisena ja lupsakkana miehenä.
Kosolan talo oli kuuluisa vieraanvaraisuudestaan: yleisesti tiedettiin, että sieltä ei ketään pyytäjää käännytetty ilman leipää ja lämmintä. Lapuanliikkeen jälkeen Vihtori oli kuitenkin väsynyt ja sairas mies. Alkuvuodesta 1933 Kosolan talo siirtyi pojalle Niilo Kosolalle. Vihtori Kosola kuoli joulun alla vuonna 1936 kotonaan ankaraan keuhkokuumeeseen. Hänet haudattiin kuin suurmies – Lapualla oli osittainen suruliputus ja arkku oli kiedottu Suomen lippuun. Suojeluskunnan torvisoittokunnan perässä kannettua arkkua seurasi kirkkoon arviolta 5.000-6.000 ihmistä ja tilaisuus kesti noin viisi tuntia.
Herättäjän kirjakauppana
1948 Kosolan talo siirtyi Herättäjä-Yhdistykselle, joka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon heränneiden eli körttiläisten muodostaman liikkeen palveluita järjestävä yhdistys. Yhdistys avasi maaliskuussa 1949 talossa kirjakaupan. Herättäjän Kirjakauppa oli 1950–70-luvuilla Suomen suurimpia maaseutukirjakauppoja, jolla oli jonkin aikaa sivumyymälät Lapuan Tiistenjoella ja Seinäjoen Törnävällä. Kosolan talossa – jota myös Herättäjän taloksi kutsutaan – kirjakauppa palveli 70 vuoden ajan aina vuoden 2019 kevääseen saakka.
Mitä seuraavaksi?
Kesän kynnyksellä 2019 talon uudeksi omistajaksi tuli vaasalaislähtöinen Jari Vesanen, joka asuu Kauhavan Varpulan kylästä Sipooseen siirretyssä, Lapuan edellisen kirkon hirsistä rakennetussa pohjalaistalossa. Uusi omistaja tähtää siihen, että Kosolan talo kunnostetaan säilyttävin menetelmin niin, että se on entisellään vielä seuraavienkin 160 vuoden kuluttua.
Taina Hautamäki
Päivitetty 5.9.2022
Lähteet: Lapuan historia II. Lapuan rippikirjat. HELEMI – Lapuan historiallinen tietokanta. Kirsti Manninen; Omat avaimet. Maa- ja kotitalousnaisten yhteistyön ja neuvonnan historiaa. Heikki Ylikangas: Murtuva säätyvalta. Herättäjä-Yhdistys.