Keitä ovat Kosolan talon kunnostajat?

Pohjalaiset kirvesmiesperinteet elävät ja voivat hyvin. Kestävälle, terveelle ja perinteiselle hirsirakentamiselle on kasvava kysyntä.

TONI JA TANELI, POHJALAISET HIRRENVEISTÄJÄT

Kosolan talon kunnostusta on tekemässä Rakennus Luoma Oy Alajärveltä. Serkukset Toni ja Taneli Luoma perustivat yrityksensä kymmenen vuotta sitten ja päättivät alusta alkaen erikoistua perinteisin menetelmin veistettyjen uusien pohjalaistalojen valmistamiseen.

Toni ja Taneli ovat hirrenveistäjinä jo viidettä sukupolvea. Heidän paappansa paappa “Nikkari-Joonas” toimi puuseppänä ja hirsirakentajana 1800-luvulla. Joonaksen poika Vilho teki hirsirakennuksia, joista kaukaisimman Amerikkaan saakka. Vilhon poika Olavi veisti saunoja huviloita erityisesti Turun saaristoon. Olavin poika Leo jatkoi hirsiveistäjänä, on rakentanut taloja ja tekee edelleen mm. rakennuspiirustuksia. Toni on Leon poika ja Taneli on Leon veljenpoika. Pitkälti toistasataa vuotta ovat siis Luoman miehet olleet kirveen varressa ja ovat tänä päivänä mukana vaikuttamassa siihen, ettei pohjalaistalojen rakentamisen perinne sittenkään katkennut sotavuosiin vaan  saa jatkumon!

Tanelin oma pohjalaistalo valmistui vuonna 2013 ja sai faluninpunaisen multamaalin seuraavan vuoden kesänä.

VANHOJA JA IHAN UUSIA PERINTEISIÄ TALOJA

Taneli kertoo, että ihmisten kiinnostus perinteiseen rakentamiseen on kasvanut hurjasti ja kysyntä sen myötä. Vähän väliä tulee kyselyitä sekä vanhan kunnostamisesta ja siirtoprojekteista, että uuden perinteisen rakentamisesta. Tarjouspyyntöjen yhteydessä on huomattu, että kysyntää on pidemmälle vietyihin projekteihin kuin vain pelkkään rungon veistämiseen tai hirsikorjauksiin – sen vuoksi Luoman miehillä on valmiudet toteuttaa projekteja vaikka avaimet käteen -toimituksena, jos asiakas niin haluaa.  Erilaisilla perinteisillä malleilla on tehty massiivihirrestä uusia taloja mm. Laihialle, Seinäjoen Kitinojalle, Raumalle, Evijärvelle, Nokialle, Ouluun ja Alajärvelle. Pohjalaistalo on ihanne ja lähtökohta, kun asiakkaat miettivät ulkonäkökysymyksiä. Myös terveellisyys, kestävyys ja perinne ovat tiedusteluissa painavana näkökulmana. Niinpä uudiskohteet ovat olleet pitkälti pohjalaistalomalleja, mutta tehty on myös kartanomaisempia malleja mansardikattoineen. Esimerkiksi Raumalla haettiin arkkitehdin kanssa piirteitä sikäläisestä rakennusperinteestä, että talo sopisi mahdollisimman hyvin omaan ympäristöönsä. Parhaillaan aloitellaan uuden kehikon veistoa Naantalin suuntaan.

Yritys on kysynnän kasvun myötä laajentunut viime vuosina ja töissä on tällä hetkellä kuusi miestä eri hommissa. Nyt on myös oma saha ja aloitellaan puuntyöstökoneiden maahantuontia ja myyntiä. Pohjalaistalomalliston esite löytyy tästä.  

KOSOLASSA TYÖ JATKUU

Kosolassa työ jatkuu toistaiseksi ja se on Tanelin mielestä mielenkiintoinen kohde. Varsinkin, kun ensi alkuun tultiin vain tekemään hirsikorjauksia ja nyt tehdään lisäksi kaikkea muuta, nauraa hän. Korjauskohteena talo on ollut haastava, koska siinä on vuosikymmenten mittaan tehty niin monenlaisia korjauksia. Mikä on omana aikanaan ollut tavanomainen ja hyvä ratkaisu, ei näin jälkikäteen nähtynä sitä aina ole. Nyt pyritään palauttamaan sellaisia rakenteita ja materiaaleja, jotka kestävät vuosikymmenestä toiseen normaalilla huollolla. “Koska talolla on pitkä historia ja suuri merkitys sekä maisemallisesti että lapualaisena muistin paikkana, on kunnia olla osa sitä ketjua joka on taloa ollut rakentamassa ja kunnostamassa. Se inspiroi”, Taneli toteaa.       

Rakennus Luoma Oy on Kosolan Talon kunnostuksen päätoimija.  Lisäksi Kosolassa on jo tarvittu monenlaista muutakin ammattilaista. Tähän mennessä hommiin ovat osallistuneet mm. Minikaivuu Ylihärsilä Tmi, Suokon Loka- ja Kuivaimupalvelu Oy,  LVI-Tekniikka J.Viita Oy, Pohjanmaan Erikoispurku Oy, Kuljetusliike Hannu Kyrönlahti Oy, Sähköliike Sillanpää Oy sekä Ha-Ko Suunnittelu Oy. Myös Jarin omat miehet Sven Randlane ja Kaarel Reispass tekevät välillä töitä Kosolassa. Vastaavana mestarina toimii Jukka Hankaniemi ja arkkitehtina Hilkka Maija Antila.   

Taina Hautamäki

Kansikuvassa vasemmalla Pirkka-Pekka Alahäivälä ja oikealla Taneli Luoma. Toni oli kuvauspäivänä toisella työmaalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Search
Blogiarkisto

Viimeisimmät postaukset