Restaurointialan opiskelijana Kosolassa

Keväällä Kosolan Talon työporukkaan saatiin vahvistusta Kurikan Sedusta. Mitä Ilona itse tuumii harjoittelustaan Lapualla?

Helsingistä muuttanut Ilona Lehtisalo opiskelee Kurikan Sedussa restaurointia ja on ollut koulutussopimuksella Kosolassa harjoittelemassa alan töitä. Homma jatkuu kesätyön muodossa vielä heinäkuun loppuun saakka – ja sitten Ilona rutistaa kolmen vuoden opinnot kasaan opintovapaansa vielä kestäessä, mikä tarkoittaa että ne on suoritettava kahdessa vuodessa. Sellaista on aikuisopiskelijan elämä!

Millaisista hommista Ilona on opintovapaalla? Hän työskentelee Helsingin kaupungin hallinto-osastolla asiainhallinnassa järjestelmän kehittämisen tiimissä testausasiantuntijana. Järjestelmässä hoidetaan sekä kaupungin sisällä että ulkopuolelta vireille tulleet asiat aina asian kirjaamisesta päätöksentekoprosessin kautta arkistointiin saakka. Järjestelmä on jatkuvan kehityksen alla, joten tiimin testaajat etsivät ohjelmointivirheitä simuloiden samalla loppukäyttäjiä. Kaupungilla on viisi toimialaa, jotka kaikki käyttävät järjestelmää, ja tiimin on tunnettava ne kaikki. Ilona organisoi testaajien työt ja pitää huolen aikataulujen ja suunnitelmien pitämisestä yhdessä järjestelmätoimittajan kanssa.

Restaurointialan opinnot ovat siis jotain ihan toista, kuin Ilonan päätoimi. Mikä toi hänet Kurikkaan opiskelemaan uutta alaa?  ”Aloin miettiä, mitä muuta elämässä voisi olla”, hän sanoo. Itse asiassa hän ei ole koskaan opiskellut nykyiseen päätoimeensa liittyvää alaa. Sen sijaan hän on filosofian maisteri Tampereen yliopistosta, jossa hänen pääaineensa oli Suomen historia. Lisäksi hän luki yleistä historiaa, museologiaa, sosiaalihistoriaa, kulttuurihistoriaa, aate- ja oppihistoriaa, sekä kansanperinnettä. Aikaisemmin hän teki töitä mm. Tampereen museoissa Vapriikissa, työväenmuseo Werstaalla, Aalto-yliopiston arkistossa sekä Kennelliitossa. Näissä otettiin käyttöön uusia tietokantoja, joita Ilona työn ohessa testaili. Muutaman mutkan kautta tämä sitten johti töihin Helsingin kaupungille. Ilona on myös harrastanut valokuvausta ja kuvataiteita. ”Olen tehnyt aina paljon käsillä. Restaurointialalla historia ja kädentaidot yhdistyvät”.

Opinnot alkoivat viime syksynä. ”Restaurointiala on aiheena valtavan laaja. Alussa ei edes tajua, mitä kaikkea voisi kysyä ja oppia. Tietämystä ei vielä ole hirveästi, mutta en olisi näin paljon oppinut näin lyhyessä ajassa pelkästään koulussa olemalla”, toteaa Ilona. Hän on maalannut savimaalilla ja munaöljytemperalla, tehnyt roiskemaalauksia seinille ja koristemaalauksia oviin. Lisäksi hän on hionut ovia, kitannut ja maalannut ikkunoita, ja maalannut myös listoja ja lattioita. ” Ikkunoiden kunnostusta lukuun ottamatta kaikkea muuta olen tehnyt nyt ensimmäistä kertaa. Käsillä tekeminen on meditointia! Tuntuu ihmeelliseltä, että oikein maksetaan, kun tekee tällaista!”, Ilona nauraa. ”Käytännössä kaikki on ollut uutta – uusia materiaaleja, uusia tapoja tehdä, kokeilemalla ja tekemällä oppimista. Taneli ohjaa, mutta varsin itsenäisestihän täällä töitä tehdään. Kysyä voi aina tarvittaessa.”

Kosolan Talon vanhemman siipiosan päädyssä on nyt uudet pariovet. Niiden malli on ollut tyypillinen Lapuanjokivarressa aina Härmästä Kuortaneelle saakka – vaikka kaksia täysin samanlaisia ei liene ollut missään. Myös nämä ovet on Ilona maalannut. Taneli tuumasikin, että ”ei me oltaasi päriätty iliman Ilonaa”.  Mitä Ilona tekee valmistumisen jälkeen? ”Työpaikka Helsingin kaupungilla on vakituinen, mutta täytyy nyt katsoa. Oma toiminimi voisi olla yksi vaihtoehto”, hän sanoo.

Taina Hautamäki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Search
Blogiarkisto

Viimeisimmät postaukset