Urkuharmonin pitkä matka takaisin Lapualle
Teksti: Heli Karhumäki
Vanha urkuharmoni on palvellut kolmen perheen musiikkiharrastusta Lapualla ja Ylihärmässä. Nyt se on päätynyt lahjana Kosolan taloon, johon soittimella on siteitä ennestään. Miten sen vaiheet kytkeytyvät Kosolaan?
Kosolan talon isännän Jari Vesasen puheille tuli elokuussa 2023 perinteisissä Ylihärmän Keskikankaan kylätalon seuroissa pariskunta, jolla oli asiaa. Marketta ja Kari Kangas Ylihärmästä kysyivät, haluaisiko tämä Kosolaan vanhan urkuharmonin talosta, jolla tietty yhteytensä Kosolan taloon?
Ei ollut syytä kieltäytyä, joten lahjoitus otettiin kiittäen vastaan. Niinpä Vesanen lähetti minut ja Kosolan yhden kirvesmiehen pakettiautolla harmoninhakumatkalle, nokka kohti Ylimäen tilaa Ylihärmän Haapojan kylässä.
Määränpäässä oli kaunis pohjalaistalo, jonka pihapiiriä reunustaa komea luhti, leikkimökki, aitta ja navetta. Päärakennuksen rakensi tälle paikalle Antti Juhanpoika Ylimäki vuonna 1823 eli tasan 200 vuotta sitten. Antti oli syntynyt 1785 eli hän oli kotitalonsa valmistuessa 38-vuotias, hänen vaimonsa Liisa 27-vuotias. He saivat kantaa uuteen kotiinsa pienokaisensa, edellisen vuoden joulukuussa syntyneen Liisan, joka oli äitinsä kaima.
Liisa-tytär löysi aikanaan puolisokseen Kaarle Uiton, ja sai tämän kanssa pojan, joka nimettiin isänsä mukaan Kaarleksi. Kalleksi häntä kuitenkin sanottiin. Kalle meni naimisiin Sanna-Maria Uiton kanssa, ja heille syntyi tytär Aino toukokuussa 1913. Aino otti puolisokseen Arvi Kankaan, ja näiden poika Kari Kangas on talon nykyinen isäntä, talon rakentajan lapsenlapsen lapsenlapsen lapsi.
Emäntä, joka määräsi kaapin paikan
Missä vaiheessa Ylimäen talonväki sitten risteää Kosoloiden kanssa?
Ylimäen taloa emännöi 1870- ja 1880-luvulla Maria Juhontytär Uitto (1855 – 1923), omaa sukua Filppula, josta oli myöhemmin tuleva Kosola ja Vihtori Kosolan äiti. Hän oli syntyisin Alajoen talosta Lapualta. Hän oli päätynyt Ylimäen talon emännäksi mentyään naimisiin talollisenpoika Antti Kaarlenpoika Haapojan kanssa.
Maria Uiton tiedetään olleen tomera emäntä. Kun tuvan komistukseksi oli hankittu suurikokoinen kaappi, huomattiin, ettei se mahdukaan sisään ovesta eikä ikkunasta. Maria päätti, että ikkunanpuitteet irrotetaan ja aukkoa suurennetaan niin, että kaappi mahtuu sisään. Se ei yksin riittänyt, sillä ikkuna-aukkoa ahdisti vasemmalta puolelta vielä järeä takkihirsi. Emäntä määräsi muitta mutkitta, että se katkaistiin. Poikki sahattu takkihirsi on edelleen tuvassa muistuttamassa emännästä, joka ”määräsi kaapinpaikan”.
Maria Uitto sai Antin kanssa kaksi lasta, mutta jäi jo melko nuorena leskeksi. Hän jäi leskiemäntänä asumaan miehensä suvun taloa Ylimäkeä. Lapset olivat Juho Antinpoika Uitto (1878-1910) ja Liisa Amanda Antintytär Uitto, myöhemmin avioliitossa Leskelä (1879 – 1963).
Marian sisar Sanna Kero, o.s. Filppula, asui Lapualla edelleen, sattumoisin aivan lapsuuskotinsa Alajoen talon naapurissa. Tämän komean talon Lapuanjoen sillankorvalta kirkkoa vastapäätä Sanna oli ostanut puolisonsa, Lapuan Haapakoskelta kotoisin olevan Juho Keron kanssa. Talon edelliset asukkaat, maakauppiaat Anders ja Maria Wikman, olivat tehneet konkurssin ja muuttaneet pois.
Keron perhe asui tien suuntaisesti rakennetussa talossaan, ja kun he tarvitsivat lisää tilaa, he rakennuttivat talon päätyyn joen suuntaisesti aiempaakin suuremman kaks- ja puolifooninkisen talon. Se valmistui 1887, ja sen julkisivu oli komea näky Lapuanjoella ja sen kirkkosillalla kulkeville ihmisille.
Hurskas leski kohtasi puukkojunkkari Kosolan
Ylihärmän Haapojan kylälle Ylimäen taloon jäänyt Maria oli hurskas kristitty leskiäiti. Vuonna 1882 naapurikylään saapui suoraan vankilasta 11 vuoden tuomion jälkeen pahamaineinen mies, Iisakki Kosola, joka oli ylihärmäläistä puukkojunkkarisukua. Iisakin isoisä Kaappoo sekä tädin puoliso Hirvi-Köösti ja näiden pojat – siis Iisakin serkkupojat – olivat tunnettuja ja tuomittuja häjyjä, ja näiden seurassa tämä nuori perheenisä oli myös omaksunut kiivaan käytöksen ja laista piittaamattoman mielen.
Iisakki oli ollut vankilaan joutuessaan vasta 26-vuotias, mutta jo perheellinen mies. Saatuaan tuomion murhasta ja jouduttuaan Turun vankilaan 1871 hänen vaimonsa Miina jäi yksin pitämään huolta heidän kahdesta pojastaan, Kustaasta ja Kallesta, ja odotti jo kolmatta. Sanna syntyi 1872, Miina-äiti kuoli 1873 ja vasta 2-vuotiaaksi ehtinyt Sanna-tyttö seuraavana vuonna. Pojat Kustaa ja Kalle tiettävästi lähetettiin kasvatettaviksi sukulaisperheisiin. Aikuisina nämä muuttivat Amerikkaan ja saivat surmansa kaivosonnettomuudessa.
Iisakki oli oman kertomansa mukaan saanut tuomionsa melkeinpä syyttä. Hän väitti lyöneensä markkinamatkalla Helsingissä ryöstöä yrittänyttä päällekarkaajaa puntarilla itsepuolustukseksi, mutta kun asia tutkittiin käräjillä, löytyi todistajat miestapolle, jota ei voinut puolustella itsepuolustuksella.
Iisakki oli vankilassa ollessaan tehnyt kuitenkin lähes täydellisen parannuksen, lukuun ottamatta viinan salakuljetusta, jota hän onnistui harjoittamaan puusepäntaitojensa ansiosta. Hän oli käyttänyt lasten puuhevosta salakuljetusvälineenä veistämällä sen vatsaan pullonmentävän salakätkön. Puuhevosta kuljetettiin sen omistajalta vankilaan ja vankilasta ulos useita kertoja ennen kuin vankilassa hoksattiin tutkia hevonen tarkemmin.
Vapauduttuaan vankilasta Iisakkikin oli leski. Vieläpä melko varakas, sillä hän oli onnistunut tienaamaan vankeutensa aikana puu- ja metallisepän sekä suutarin töillä noin 4000 markkaa, nykyrahassa lähes 20 000 euroa. Parannuksen tehnyt häjy osti hulttioveljeltään Juhalta näiden lapsuuskodin Kosolankylästä.
Uiton Antti -vainaa Haapojankylän Ylimäestä oli ollut Iisakin tuttu, ja tämän rouva Maria asui nyt leskiemäntänä naapurikylässä huolehtien kahdesta lapsestaan. Jossakin vaiheessa kahden lesken tiet kohtasivat. He avioituivat 1883, ja Maria muutti miehensä kotiin Kosolankylään kaksi viikkoa ennen heidän ensimmäisen lapsensa Vihtorin syntymää.
Tulipalo ajoi perheen Ylihärmästä Lapualle
Iisakin ja Marian lapsiluku lisääntyi, mutta pahaksi onneksi heidän kolmannen lapsensa syntymävuonna 1888 Kosolan kotitalo tuhoutui tulipalossa. Iisakki päätti karistaa kotikylän tomut jaloistaan, ja niin perhe keräsi omaisuutensa ja muutti Ylihärmästä Marian kotiseudulle Lapualle, josta he ostivat kodikseen Huhtalan talon.
Tuohon aikaan Marian sisarenmies, poliisi Juho Kero oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin, ja perhettä uhkasi konkurssi. Iisakki oli suostunut lankomiehensä liiketoimien takaajaksi, ja nyt kun takausvastuu oli lankeamassa, hän katsoi parhaaksi lunastaa Kerojen komean talon Lapuanjoen varresta. Näin Maria päätyi vuonna 1891 asumaan taloon, josta hänen sisarensa puolestaan joutui perheineen muuttamaan pois.
Iisakki ja Maria saivat yhteensä kahdeksan lasta, joista neljä kuoli pieninä. Aviopari perusti maatilansa komeaan päärakennukseen kievarin ja majatalon vuonna 1900, ja Iisakin kuoltua 1901 sitä jatkoivat 1920-luvun puoliväliin saakka hänen kolme poikaansa leskiäidin kanssa.
Harmoni soi Lagerstedtin kulttuuriperheessä
Entä miten harmoni ilmestyy Kosoloiden tarinaan?
Iisakin ja Marian vanhin poika, Vihtori Kosola, löysi vaimokseen Eelin Lahdensuon lapualaisesta Lagerstedtin mahtisuvusta. Eelin Lahdensuo, Kosolan isoisä oli Fredrik Wilhelm Lagerstedt (1836 – 1904), suoviljelyä kehittänyt uudisraivaaja ja suurtilallinen, kunnianimeltään Lapuan suokuningas. Hänen vaimonsa oli Katariina Keisala Lapualta. Hänen lapsensa suomensivat nimen 1900-luvun alussa Lahdensuoksi.
Varakkaassa Lagerstedtin perheessä suosittiin sivistysharrastuksia, ja heidän lastensa käyttöön hankittiin urkuharmoni laulu- ja soittoharrastusta tukemaan. Lagerstedtit avasivat kotinsa usein myös 1892 perustetun Lapuan nuorisoseuran iltamien juhlapaikaksi, ja varmaankin myös lastenlapset, Eelin heidän mukanaan, on saanut osallistua mummolansa musiikillisiin juhlahetkiin.
Tällä harmonilla Lagerstedtin sisarukset aloittivat musisoinnin, ja monet heistä etenivät yliopistovuosinaan pitkälle soittoharrastuksessa ja kuorolaulussa. Jalo Lahdensuo lauloi tenoria Pohjanmaan Köörissä ja kuului myös kuuluisaan Ylioppilaskunnan Laulajiin, jonka kanssa teki esiintymismatkoja Tanskaan, Ruotsiin ja Unkariin saakka. Myös veli Jalmari Lahdensuo kuului useita vuosia Ylioppilaskunnan Laulajiin. He etenivät moniin merkittäviin politiikan ja kulttuurin tehtäviin. Jalo Lahdensuosta (1882 – 1973) tuli monipuolinen kulttuurivaikuttaja, ministeri ja maaherra ja hänen veljestään Jalmari Lahdensuosta (1880 – 1931) Kansallisteatterin johtaja.
Harmoni oli päätyä tarpeettomana latoon
Kun harmoni oli palvellut Lagerstdtin perheessä soitonopetusta kymmenet vuodet ja lapset aikuistuneet, soitin tuli tarpeettomaksi. Elettiin 1950-lukua, kun harmoni päätettiin kantaa talosta ulkorakennukseen. Juuri kun painava harmoni oli siirtymässä kahden miehen voimin pihatietä latoon, paikalle osui hevoskärryineen ohi ajavaa miestä. Nämä olivat tulossa Tiistenjoelta, jossa he olivat osallistuneet ravureineen Longin oikoosella pidettyyn kilvanajoon. He olivat aikeissa jatkaa Lapuan kirkonkylän läpi kotiinsa Ylihärmään.
Miehet olivat Kari Kankaan isä Arvi Kangas ja tämän hyvä ystävä Iisakki Takala. Iisakin isä oli tunnettu kansanmuusikko Matti Edvard Takala (1869 – 1961), joka soitti viulua, pianoa ja haitaria, ja joka esiintyi 1910-luvulla eri puolilla Pohjanmaata perheorkesterina yhdessä lastensa Iisakin, Kallen, Lyylin, Helmin ja Ainon kanssa. Ei ihme, että tietä pitkin kannettava harmoni kiinnitti Iisakin huomion. Iisakki ja Arvi olivat pärjäilleet kilvanajossa, ja arvatenkin hyvällä tuulella pysäyttivät hevoskärrynsä harmonin kantajien kohdalle.
”Mitä te tuolle harmonille meinaatte?” Iisakki kysyi.
”Tämä on ylimääräänen”, kuului vastaus.
Iisakki kysyi, paljonkos maksaisi, jos miehet myisivät soittimen heille. Heillä sellaista kaivattaisiin, sillä lapset olivat siinä iässä, että he tarvitsivat soiton opetusta. Siinähän olisi harjoituspeli!
”Mikäs siinä”, kuului vastaus. ”Paljonkos saitte raveista palkintorahoja?”
Iisakki vastasi, ja harmoni luvattiin myydä samalla summalla.
Niin harmoni nostettiin rekeen ja se päätyi Lapualta Takalan perheeseen Ylihärmän Uittolan taloon. Siellä se palveli useita vuosia M. E. Takalan ja hänen poikansa Iisakin perheen soitto- ja lauluharrastuksessa. Iisakin lapset olivat musikaalisia, mutta useimmille musiikki jäi harrastukseksi. Veljekset Matti, Veli-Pekka ja Väinö Takala perustivat menestyksekkäät Pellonpajan tehtaat.
Yksi Iisakki Takalan tyttäristä, Aino Takala (1938 – 2020), tähtäsi kuitenkin oopperalaulajaksi, ja vanha harmoni toimi soittoharjoitusten soittimena ja laulun säestäjänä. Opintojen edistyessä Ainolle hankittiin piano, ja hän pääsikin Sibelius-Akatemiaan 1960 ja opiskeli myös Saksassa ja Italiassa. Hän oli mezzosopraanona kiinnitettynä Suomen Kansallisoopperaan vv. 1963-1988, ja näytteli oopperalaulajaroolia myös elokuvissa Runoilija ja muusa (1978) sekä Rikos ja rangaistus (1983).
Pianon tultua taloon Iisakki Takala tarjosi harmonia Ylimäkeen ystävälleen Arvi Kankaalle, jonka kanssa oli harmonin aikoinaan hankkinut. Kankaan perheessä Ylimäen talossa harmoni pääsi jälleen lasten ahkeraan käyttöön, kunnes nämä kasvoivat ja muuttivat kotoa maailmalle. Oli aika päättää, minne sen matka voisi jatkua, ja suunnaksi tuli Kosolan talo Lapualla.
Löytyykö harmonille korjaaja?
Komea, musta harmoni on näin ehtinyt palvella kolmen pohjalaissuvun – Lahdensuon, Takalan ja Kankaan – musiikki- ja kulttuuriharrastusta innoittaneena soittimena. Se on nyt tuotu Kosolaan Ylihärmästä, samasta talosta, jossa Vihtori Kosolan äiti aikoinaan emännöi.
Sen ääni on vaiennut, mutta komeaa soitinta ei ole haluttu hävittää. Nuotteja ovat aikoinaan valaisseet kauniisiin telineisiin sytytetyt kynttilät. Yli sadan vuoden vaiheissa useista koskettimista ovat kadonneet valkoiset pinnoitteet. Sen palkeet eivät enää puhalla säveliin elämää, sillä polkimien mekanismi on rikkoutunut. Mahtaisiko sille löytyä vielä ammattitaitoinen korjaaja?
Lähteitä: Kari ja Marketta Kankaan haastattelu, Lapuan Helemi-kulttuuritietokanta sekä Taina Hautamäen blogiartikkeli Iisakki Kosolan tarina vuoteen 1891.