Maaliskuussa kirjoitin Iisakki Kosolan nuoruusvuosista puukkojunkkariajan Ylihärmässä ja hänen saamastaan kahdentoista vuoden murhatuomiosta, jonka hän istui Turun vanhassa linnassa. Iisakin oman kertoman mukaan eräs ostaja oli Helsingin torilla käynyt ryöstöaikeissa hänen kimppuunsa, jolloin hän oli lyönyt tätä puntarilla niin, että tämä oli kuollut siihen paikkaan. Eikä hänen avukseen pyrkineitä ihmisiä oltu oikeudessa kelpuutettu todistajiksi, vaan pantu vastaajiksi yhdessä hänen kanssaan. Vaan oliko Iisakin oma tarina tapahtumien kulusta totta? Kevään 1872 Hufvudstadsbladetista saattoi lukea ihan eri tarinan. Mitä oikeasti tapahtui?
Rippikirjoissa Iisakin kohdalla on rikoskirjamerkintä, josta aloitin selvittämisen. Kansallisarkistossa tuomiokirjasarjat alkavat vasta vuodesta 1881, joten tapahtuma-aikaiset asiakirjat löytyivät Helsingin kaupunginarkistosta. Oikeuden istunnoissa 23.4., 8.5. ja 14.5.1872 tehtyjen pöytäkirjojen mukaan homma menikin näin:
Todistajat kertoivat rähinästä Kandelinin talossa
Keskiviikkona 13. päivänä maaliskuuta 1872 olivat ylihärmäläiset nuoret miehet; talollinen Iisakki Kosola, talollisen poika Matti Jussila ja itsellismies Juha Bergström – sekä neljäntenä helsinkiläinen työmies Juha Kauppinen – rähinöineet Alexander Kandelinin talossa Helsingissä. Päivän päättyessä makasi Kandelin henkitoreissaan sairaalassa, ja perjantaina hän kuoli saamiinsa vammoihin.
Kuvituskuva: Finna.fi / Toivo Särkän ja Yrjö Nortan elokuvasta Pohjalaisia, 1936.
Kandelinilla oli useita vuokralaisia, jotka asuivat samassa kiinteistössä ja joita oikeudessa nyt 23.4. kuultiin muiden todistajien kanssa.
1. Gustaf Adolf Träskman todisti olleensa Anders Johan Eklundin kanssa käymässä Alexander Kandelinin luona 13.päivän iltana kahdeksan ja yhdeksän välillä, jolloin neljä miestä oli rynnännyt kovalla rähinällä porstuaan jyskyttämään kaikkia porstuan ovia päästäkseen sen tytön luo, jonka luona olivat aiemmin illalla vierailleet. Tämän metelin vuoksi hän oli yhdessä Kandelinin kanssa mennyt porstuaan katsomaan mitä on tekeillä, ja saanut saman tien voimakkaan iskun rintaansa. Hän oli kuitenkin välttynyt pahemmalta, koska oli tuttava Kauppisen kanssa ja tämä oli tuntenut hänet. Seuraavaksi oli hän kiirehtinyt pihalle kutsumaan Eklundia, joka hieman ennen rähinöitsijöiden tuloa oli mennyt katsomaan todistajan hevosta. Eklundin kanssa hän palasi porstuaan, jossa he auttoivat tällä välin kumoon lyödyn Kandelinin ylös, ja ajoivat rauhanhäiritsijät pihalle. Nämä olivat painelleet portista ulos Kandelinin seuraamina. Sillä välin Träskman itse oli Eklundin kanssa mennyt portin tuntumassa seisovan hevosen luo. Pisin neljästä miehestä oli kääntynyt ja todistaja nähnyt selvästi että tämä ylös nostetulla käsivarrella uhkasi Kandelinia, joka siinä samassa huusi “nu slogo de mig med knif!” – nyt ne lyövät minua puukolla! Kandelin oli tullut takaisin suuri haava vasemmalla puolella rintaa ja viety heti sairaalaan. Todistaja oli myöhemmin seurannut poliisikomisario Lindemania Johan Gustaf Kauppisen asunnolle Kandelinin talossa, missä nämä neljä pahantekijää olivat esittäneet nukkuvansa. Lindeman oli kysynyt lakkia pisimmältä heistä, joka oli kertonut nimekseen Isak Kosola. Tämä oli vastannut ottamalla lakin seinältä ja väittämällä sitä omakseen, vaikka myöhemmin kävi ilmi että kyseinen lakki kuului Erik Kivimäelle. Tuolloin Kauppinen oli kertonut, että Kosolan lakin vuorissa oli kiinnitettynä hakaneula.
Näytettiin Kandelinin talon portilta löytynyttä lakkia, jossa oli vuoriin kiinnitetty hakaneula. Isak Kosola kiisti sen kuuluvan itselleen.
2. Anders Johan Eklund vahvisti Träskmanin kertomuksen sillä lisäyksellä, ettei ollut itse nähnyt syytetyn nostavan käsivarttaan Kandelinia vastaan eikä kuullut Kandelinin huutoa. Vasta Kandelinin palattua hän oli kuullut tämän sanoneen tulleensa lyödyksi puukolla.
3. Gabriel Forsell, joka hänkin asui samassa Kandelinin talossa, samassa rakennuksessa kuin talon isäntä mutta erillisellä sisäänkäynnillä varustetussa huoneessa, johon oli oma rappu, vastapäätä porttia. Hän kertoi seisoneensa rapullaan ja nähneensä neljän nahkalakkeihin pukeutuneen miehen Kandelinin porstuaan ja hetken kuluttua tulevan Kandelinin seuraamina porttikäytävään, josta Kandelin oli kääntynyt takaisin. Pimeyden ja etäisyyden vuoksi todistaja ei ollut nähnyt itse tapahtumaa.
4. Erik Kivimäki, joka asui samassa asunnossa Johan Kauppisen kanssa, oli kyseisenä iltana kuullut Kauppisen tulevan Matts Jussilan ja Johan Bergsrömin kanssa keittiön kautta asuinhuoneeseen, missä Isak Kosola oli myöhemmin levännyt ilman että todistaja olisi tiennyt milloin ja miten tämä sinne oli tullut. Kauppinen oli kertonut Alexander Kandelinin lyöneen häntä rautaisella puntarilla. Seurue oli levännyt, mutta noussut uudelleen ja mennyt hetkeksi ulos. Todistaja ei osannut sanoa kuinka kauan he olivat olleet poissa, mutta totesi, että siinä ajassa he olisivat hyvin ehtineet käydä Kandelinin luona. Seuraavana päivänä, kun hänet oli kutsuttu poliisikamarille, oli hän huomannut lakkinsa puuttuvan. Poliisikomisario Lindeman oli ottanut sen talteen. Kun tätä lakkia näytettiin, tunnisti hän sen omakseen. Isak Kosola selitti nyt, että hän epäilysten pelossa oli sanonut Kivimäen lakkia omakseen.
5. Komisario Adolf Lindeman todisti, että tullessaan Johan Gustaf Kauppisen asuntoon jäljempänä todistavan Henrik Robert Wickbergin kanssa, oli Isak Kosola seuralaisineen tavattu teeskennellyssä unessa, josta heitä oli ollut vaikea herättää. Erityisesti Kosola oli ollut kovin raskaassa unessa ja herännyt vasta, kun hänen kasvoilleen oli heitetty kylmää vettä. Kysyessään tältä puukosta oli tämä vastannut, että sen pitäisi olla tupessa. Kun näytettiin että tuppi on tyhjä, oli Kosola ahdingossa ensin sanonut ettei tiedä mihin se on joutunut ja sitten, että hän oli ruoka-aikaan Backmanin perikunnan liiterissä antanut sen Kauppiselle. Lakkia kysyttäessä hän oli antanut sen, jonka myöhemmin oli todettu kuuluvan Erik Kivimäelle. Matti Jussila ja Johan Bergström olivat tuolloin kertoneet hänelle, että Kosola oli heidän lähtiessään jäänyt Kandelinin talon porttikäytävään ja tapellut Alexander Kandelinin kanssa ja että he olivat kulkeneet edestakaisin pihassa. Kauppisen vaimo Susanna ja ompelijatar Serafia Wiitakoski olivat puolestaan kertoneet paljaspäisen miehen pian kolmen ensimmäisen miehen jälkeen tulleen juosten ja piiloutuneen keittiöön.
6. Henrik Robert Wickberg todisti seuranneensa poliisikomisario Lindemania Johan Kauppisen asuntoon ja kertoi saman tarinan kuin edellinen todistaja. Hän lisäsi vieneensä Isak Kosolan sairaalaan tapaamaan Alexander Kandelinia, joka oli heti, ensin ruotsiksi ja sitten suomeksi moittinut Kosolaa siitä, että tämä oli pahasti lyönyt häntä puukolla, minkä Kosola oli silminnähden kiihtyneenä kiistänyt.
Kuultiin Karolina Wilhelmina Nordströmiä: Isak Kosola seuralaisineen oli aiemmin illalla vieraillut hänen luonaan ja tullut sitten kahdeksan ja yhdeksän välillä kyseisenä päivänä porstuaan, jossa olivat kovalla metelillä hakanneet kaikkia ovia. Alexander Kandelin oli kaatunut vasten hänen oveaan ja tätä oli revitty hiuksista niin, että hiustuppoja jälkeenpäin oli edelleen tämän villapaidalla. Myöhemmin kun rauhanhäiritsijät olivat menneet ja Kandelin viety sairaalaan, oli hän mennyt porttikäytävään ja löytänyt sieltä nahkalakin, jonka vuoriin oli kiinnitetty parsinneula. Sen hän oli antanut Eva Gustava Kandelinille.
Kuultiin Serafia Wiitakoskea: vähän ennen kuin Johan Gustaf Kauppinen seuralaisineen oli tullut, oli hän sisarensa Susanna Kauppisen kanssa ollut pihalla, jossa he olivat nähneet pitkän paljaspäisen miehen tulevan juosten ja menevän heidän keittiöönsä, jossa tämä oli viipynyt jonkin aikaa sen jälkeen kun hän sisarineen oli mennyt asuinhuoneeseen, vastaamatta heidän puhutteluunsa. Keittiön pimeyden vuoksi hän ei kuitenkaan voinut tietää oliko tämä mies ollut Isak Kosola. Myöhemmin oli hän kuullut Kauppisen ja toisten miesten tulevan keittiön kautta. Lisäksi vahvisti hän Erik Kivimäen kertomuksen.
Iisakki olikin häjy
Seuraavan, 8.5. käydyn oikeudenistunnon alkuun luettiin Ylihärmän kirkkoherran antama todistus Isak Kosolasta. Sen mukaan Iisakin mainetta vastaan oli merkintä, jonka mukaan hänet oli paikkakuntansa kihlakunnanoikeuden syyskäräjillä kymmenen vuotta aikaisemmin vuonna 1862 asetettu vastuuseen laittomasta toiselle kuuluvan hevosen käytöstä sekä yöjuoksusta. Luvaton hevosella ajo oli häjyille tyypillinen rikos Etelä-Pohjanmaalla, puukkotappeluista ja henkirikoksista puhumattakaan.
Syyttäjä kutsui todistajiksi naimattoman naisen Brita Erika Kastrénin, torpparinvaimo Lovisa Karolina Forsellin, naimattomat naiset Wilhelmina Liljeströmin ja Maria Lovisa Santalan sekä entisen kersantin Johan Ingströmin. Tässä vaiheessa Isak Kosola pyysi, ettei Johan Ingströmin sallittaisi valalla todistaa häntä vastaan, perustellen sillä että tämä ei ollut tapahtumaa nähnyt ja oli lisäksi ollut vangittuna samaan aikaan kuin hän. Iisakki myös vakuutti syyttömyyttään ja pyysi päästä vapaalle jalalle. Johan Ingström puolestaan selitti, etteivät hän ja Kosola koskaan olleet vankilan tiloissa kahdestaan, vaan toisia vankeja oli aina samassa huoneessa ja kaikki kuulivat, mitä puhuttiin.
7. Brita Kastrén, joka asui Kandelinin talossa huoneessa, johon tultiin samasta porstuasta kuin Alexander Kandelinin ja Karolina Nordströmin tiloihin, kertoi Isak Kosolan – jonka hän tunnisti – ja tämän kolmen seuralaisen aiemmin illalla vierailleen Karolina Nordströmin luona ja palanneen hieman kahdeksan jälkeen hakkaamaan kaikkia porstuan ovia päästäkseen Karoliinan huoneeseen. Hän oli raottanut omaa oveaan ja nähnyt Gustaf Träskmanin tulevan Kandelinin huoneesta, käyvän sanaharkkaa näiden neljän miehen kanssa mutta jätetyn rauhaan sen jälkeen kun Kauppinen oli tämän tunnistanut. Todistaja oli rientänyt pihalle mistä käsin oli nähnyt Isak Kosolan seisovan ovellaan oikea käsi puukontupella ja rauhanhäiritsijöiden menneen Kandelinin huoneeseen mistä he olivat saman tien tulleet ulos — minkä jälkeen Alexander Kandelin oli tullut porstuaan, joutunut siellä tappeluun Kosolan ja tämän kumppanien kanssa, paiskattu vasten Karoliinan kamarinovea, vedetty hiuksista ja pahoinpidelty niin että todistaja oli pelännyt tämän hengen puolesta. Ja että hän Kosola seuralaisineen oli lähtenyt karkuun, jolloin kolme heistä oli poistunut pihasta mutta Isak Kosola oli jäänyt porttikäytävään. Hän oli varoittanut Kandelinia ja kehottanut pyytämään poliisin paikalle, mutta Kandelin oli varomattomasti mennyt portista kadulle. Tällöin oli todistaja mennyt ulos ja nähnyt selkeästi Kosolan seisovan portin takana, vasemmalla kädellä tönäisevän Kandelinia rintaan sellaisella voimalla että tämä oli horjahtanut seinää vasten, ja valossa nähnyt Kosolan lyövän Kandelinia rintaan oikealla kädellään, jossa hän oli pidellyt jotain. Tässä rytäkässä lakki oli pudonnut Kosolan päästä, Kandelin huutanut tulleensa lyödyksi puukolla ja Kosola juossut pois.
8. Lovisa Karolina Forsell todisti nähneensä myöhemmin samana iltana miesten menevän porttikäytävästä Kandelinin pihaan ja etsineen jotain maasta. Näiden vaatetusta ja ulkonäköä hän ei ollut pimeyden vuoksi erottanut.
9. Maria Lovisa Santala ja 10. Wilhelmina Liljeström todistivat, että Isak Kosola ja tämän kolme seuralaista olivat kyseisenä iltana vierailleet heidän asunnossaan kiinteistössä No 1 Albertinkadulla, missä oli nautittu paloviinaa ja missä nämä olivat maininneet haluavansa palata Kandelinin talolle. Naiset olivat panneet merkille, että Iisak Kosolalla oli yllään punainen villapaita sekä vyö, jossa oli puukontuppi. Oliko siinä ollut puukkokin, sitä he eivät tienneet.
11. Johan Ingström: lääninvankilassa hän oli samassa huoneessa Isak Kosolan kanssa, missä tämä oli pidätyksensä syyksi kertonut joutuneensa kolmen kumppaninsa kanssa tappeluun Kandelinin talossa isännän ja muiden miesten kanssa, tappelun alkaneen porstuassa ja jatkuneen porttikäytävässä, jonne Kosolan lakki oli pudonnut ja josta hän oli paennut. Lisäksi tämä oli ollut varma, etteivät hänen kumppaninsa kertoisi tapahtumista.
Iisakille linnaa, Kauppiselle vesileipävankeutta
14.5.1872 oikeudenkäynnissä annettiin päätös:
Matts Jussila ja Johan Bergström vapautettiin epäilyksistä. Isak Kosolan todettiin keskiviikkona 13.3. kahdeksan ja yhdeksän välillä illalla pyrkineen Johan Kauppisen, Johan Bergströmin ja Matti Jussilan kanssa kiinteistössä nro 4 olevaan asuinhuoneeseen Merimiehenkadulla, missä asui talonomistaja Alexander Kandelin. Ko. rakennuksen porstuassa käydyssä tappelussa hän oli hyökännyt Kandelinin kimppuun. Johan Kauppisen, Johan Bergströmin ja Matts Jussilan poistuttua hän oli jäänyt porttikäytävään. Alexander Kandelinin seuratessa pakenevia oli hän kääntynyt ja aseella vahingoittanut tätä vasemmalle puolelle rintaan, minkä vuoksi tämä oli 15.3. kuollut. Isak Kosola tuomittiin 12 vuodeksi kuritushuoneeseen. Lisäksi hänen oli maksettava ruumiinavauksesta tohtori Florinille 15 markkaa 88 penniä, sekä leski Eva Gustava Kandelinille hautauskuluista ja vaivasta 200 markkaa.
Johan Gustaf Kauppinen, joka oli tapahtumien aikana ollut vahvasti humalassa, tuomittiin juopumuksesta maksamaan kolme ruplaa, 12 markkaa, mikä sakko vaihdettiin maksukyvyttömyyden vuoksi neljäksi päiväksi vankeutta vedellä ja leivällä.
Huonomaineiset naiset
Hufvudstadsbladet uutisoi tapahtumista 15.3. seuraavasti:
Kaikilta osin Hufvudstadsbladetissa kerrottu tarina ei ole ihan yhteneväinen oikeuden pöytäkirjoissa kerrotun kanssa, mutta termi “tarkastusnainen” vaatii lähemmän selvityksen: tarkastusnaiset olivat naisia, joiden oli käytävä säännöllisesti lääkärillä tarkistuttamassa itsensä sukupuolitautien varalta. Tämä oli osa poliisiviranomaisten suorittamaa prostituoitujen valvontaa.
Pöytäkirjoista käy ilmi, että sekä Karolina Nordstöm että Brita Kastrén oli ripitetty salavuoteudesta – eli avioliiton ulkopuolisesta sukupuolisuhteesta – ja viimeksimainittua lisäksi rankaistu virkaatekevän poliisin solvaamisesta ja sapatin rikkomisesta. Sen sijaan Maria Santalan ja Wilhelmina Liljeströmin maineesta ei pöytäkirjoissa mainittu mitään, vaikka juuri heidän luonaan oli ryypiskelty. Pöytäkirjoissa ei termiä “tarkastusnainen” liitetty kehenkään heistä, mutta saattoivat he sellaisia silti olla, niin kuin lehdessä tiedettiin kertoa.
Seksin myyminen oli varattomalle joskus ainoa keino selviytyä, vaikka se useimmiten oli ainoastaan tilapäinen pakko. Seksiä ostaneita miehiä ei rangaistu, mutta sitä myyvät naiset pidätettiin ja tuomittiin irtolaisuuden perusteella.
Taina Hautamäki
Otsikkokuva: Finna.fi / Toivo Särkän ja Yrjö Nortan elokuvasta Pohjalaisia, 1936.
Lähteet: Helsingin kaupunginarkisto /Asiaa koskevat oikeuden istuntojen pöytäkirjat. Hufvudstadsbladet 15.3.1872. Yle Uutiset 20.1.2019 /Satu Krautsuk. https://yle.fi/uutiset/3-10604295