Talon silmät
Hirsirakennusten ensimmäiset ikkunat olivat työntöluukulla suljettavia valoaukkoja seinän yläosassa tai katossa. Kun talot olivat sisäänlämpiäviä savutupia, räppänöiden virkana oli paitsi päästää valoa sisään, päästää myös kiukaan savua ulos. “Räppänä” on ikivanha suomalainen sana. Suomalaiset eivät kuitenkaan olleet pohjoisen havumetsävyöhykkeen alueella ainoita, jotka rakensivat talojaan hirrestä ja avasivat niihin valoaukkoja. Skandinaviassa valoaukon nimi oli “vindauga”, joka tarkoittaa tuulensilmää. Venäjällä sen nimi oli “okno”, joka myös tarkoitti silmää. Siitä tuli suomen kieleen jo rautakaudella meille tuttu “ikkuna”.
Ikkunan historiaa Pohjanmaalla
Uloslämpiävät uunit yleistyivät Pohjanmaalla jo 1700-luvulla ja savutuvat harvinaistuivat. Kun uunien savu johdettiin ulos tornin kautta, entiset valoaukot saatettiin sulkea luukun sijaan kiinteällä kalvolla, jolloin niistä tuli jo ihan oikeita ikkunoita. Kalvo tehtiin usein sian virtsarakosta, tai käyttämällä vasikan, vuohen tai lampaan nahkaa. Tiedetään esimerkiksi, että vuonna 1564 Korsholman linnan tupaa varten Pohjanmaalla valmistettiin “nahkapaperia” 25:stä vasikannahasta.
Pohjanmaalla tiedetään esimerkiksi Isonkyrön nimismiehen, Pietari Gumsen komeassa talossa olleen lasi-ikkunat 1500-luvun lopulla. Siihen aikaan ne olivat lyijypuiteikkunoita. Tosin Nuijasodassa (1596-97) talonpojat pistivät kallisarvoiset lasit säpäleiksi, tappoivat karjan, ja ripustivat rikkinäisiin ikkuna-aukkoihin nautojen verisiä päitä. Ainakaan sama nimismies ei niitä enää uusinut, sillä Gumse pakeni Puolaan, eikä tullut sieltä enää takaisin. Lasi-ikkunat alkoivat yleistyä vasta 1600-luvulla – silloinkin ensin varakkaamman väen talojen paremmissa huoneissa. Mitä vauraampi talo, sitä suurempi lasi-ikkuna.
1730-luvulla säätyläistalojen neliön muotoiset ikkunat oli koottu 18 x 12 cm kokoisista lasiruuduista, edelleen lyijypuitteisiin. Lyijypuitteista, ristikarmillista ja pieniruutuista ikkunaa sanotaan tyyliltään karoliiniseksi ikkunaksi. Lasiruudun koko kasvoi niin, että vuosisadan puolivälissä oli jo siirrytty 24-ruutuisesta puitteesta ensin 8-, ja sitten 6-ruutuiseen.
Ikkunalasi oli ensin tuontitavaraa, mutta Suomessa sitä alettiin valmistaa Åvikin lasitehtaassa Somerolla vuonna 1748. Pohjoismaiden lasiteollisuus keskittyi 1700-luvulla Suomeen, koska lasin pääraaka-aineeksi oli sulatettava kvartsihiekkaa, ja valmistusprosessiin kului paljon polttopuuta. Sitä Suomessa riitti, ja lasitehtaita tuli lisää. Pohjanmaalle Pirttikylään perustettiin Bergan lasitehdas vuonna 1796, ja Mustasaareen Grönvikin lasitehdas vuonna 1812. Munsalaan tuli Sandnäsin lasitehdas vuonna 1847. Ikkunalasia tehtiin puhaltamalla, ja se oli hyvin ohutta.
Urapuiteikkunasta kitti-ikkunaan
1700-luvun lopulla lyijypuite vaihtui puupuitteeksi, joka tehtiin hyvin ohueksi ja siroksi. Lasia varten tehtiin puitteeseen lasitusura, johon lasi upotettiin. Kaikki liitokset tehtiin helposti avattaviksi, sillä jos tällaisessa urapuiteikkunassa meni ruutu rikki, puite oli purettava osiin uuden vaihtamiseksi. Vuosien kuluessa urat väljenivät ja lasit alkoivat helistä. Niitä onkin myöhemmin muutettu kitti-ikkunoiksi siten, että lasitusura on leikattu ulkopuolelta auki kyntteeksi, johon lasi kiinnitetään pellavaöljykitillä. Urapuiteikkunat korvautuivat kitti-ikkunoilla vähitellen 1800-luvun aikana.
Pohjalaistalojen ikkunoita
Muotivirtaukset näkyivät erityisesti ikkunoiden vuorilaudoissa, mutta siitä huolimatta niissä oli myös alueellista vaihtelua. Päällimmäisen vuorilaudan – kruunulaudan – vinoneliökoristelu eli “rombi” oli tyypillinen Suur-Ilmajoen alueella. Kauhajoella alavuorilauta ja kruunulauta olivat toisiinsa peilikuvamaisessa suhteessa. Lapuanjokivarren pitäjissä ja Järviseudulla suosittiin 1830- ja -40 -luvuilla ylänurkkien pilastereita.
1800-luvun loppupuolella nikkari Etelä-Pohjanmaalla veloitti ikkunankehyksien tekemisestä 6-7 markkaa, eli yhtä paljon kuin kräätäri veloitti miesten puvun ompelemisesta.
Vanhat ikkunat kannattaa aina säästää
Vanhan talon ikkunoiden vaihtaminen uusiin on arkkitehtonisesti ja kulttuurihistoriallisesti tuhoisa toimenpide. Kunnostettaessakaan ei kannata muuttaa ikkunan rakennetta eikä ulkonäköä. Oikein kunnostettuina, tiivistettyinä ja käytettyinä vanhat puuikkunat ovat ihan riittävän energiatehokkaita ja tuottavat iloa sekä omistajalle, että ympäristölle.
Taina Hautamäki
Lähteitä:
Korhonen, T. & Eskelinen, J. 2011. Suomalainen ikkuna.
YLE:n kuvalähde: YLE Uutiset Kotimaa 3.9.2016. Paula Tiainen. Repsottavat ikkunat riesana?