Joet olivat vielä 1600-luvulla niin kulkukelpoisia, että ne toimivat latvoilta saakka merkittävinä väylinä maailmalle. Maantiet olivat tuolloin vielä varsin surkeita. Esimerkiksi terva kuljetettiin kaupunkeihin veneillä, koska se oli helpompaa ja edullisempaa kuin tynnyreiden maantiekuljetus. Pohjanmaalla maa kuitenkin kohoaa lähes sentin joka vuosi. Se kohoaa jokien suualueilla nopeammin kuin latvoilla, joten nousu alkoi viimein vaikeuttaa liikennettä ensin jokien yläjuoksulla ja sitten vähitellen koko mitalla. 1700-luvulle tultaessa jokiliikenteellä oli yhä enemmän myös muita esteitä – koskipaikkoihin rakentui lisää myllyjä ja kalastajat rakensivat patoja. Tulvista oli ollut riesaa ennenkin, mutta nyt myös nevojen raivaamiseksi tehdyt ojitukset lisäsivät niiden aiheuttamia ongelmia.
Tiedetään, että esimerkiksi 1680-luvun alussa Kyrönjoen kevättulva vei Mustasaaressa mukanaan kolme myllyä. Maanmittari Hans Löfwendahl ilmoitti 1760-luvulla, että Lapuanjoen varsilla tulvat nousevat 14 jalkaa yli tavallisen vedenkorkeuden ja upottavat alleen pellot ja niityt. Vastaavat 4-5 metriä ylittävät tulvat olivat yleisiä. Viimeistään 1700-luvulla alettiin tehdä enemmän perkauksia, mutta aikakauden tekniikalla niiden teho jäi vaatimattomaksi. Vuonna 1905 lapualainen talonpoikaissäädyn säätyvaltiopäivämies Oskari Lagerstedt – Eelin Kosolan setä – toi esiin, että vesi mädättää heinän ja viljan juuret, kesätulvat nousevat latoihin ja pilaavat myös jo korjatun heinän. Paria vuotta myöhemmin lapualainen kansanedustaja Wilhelmi Malmivaara kertoi eduskunnassa, että joka kevät kolmen viikon ajan juuri kylvöaikana on 10 000 hehtaaria pelloista järvenä. Ladot kulkeutuvat veden mukana toisten niityille ja vahingot voi laskea miljoonissa. Vuonna 1909 senaatti päätti, että valtio perkaa Lapuanjoen. Perkaus alkoi Jepualta, vuonna 1935 oltiin Lapuan kirkonkylässä saakka ja v. 1939 alkoi Kuortaneenjärven säännöstely.
Pääsiäisenä 1953 koettiin ennätystulvat. Jäät veivät kurikkalaisen myllärin, joka hukkui koskeen ja radion jumalanpalveluksessakin rukoiltiin maakunnan asukkaiden puolesta. Se oli käännekohta, jonka myötä maanviljelijät järjestäytyivät ja vaativat valtiolta kunnollisia toimia. Seuraavien vuosikymmenten aikana rakentui Lapuanjoelle kolme tekojärveä, kuusi voimalaitosta, 35 kilometriä jokipenkereitä ja yhdeksän pumppaamoa. Kyrönjoelle tehtiin neljä tekojärveä, viisi voimalaitosta, 60 kilometriä penkereitä ja 27 pumppaamoa. Tekojärvet toimivat tulvaveden varastoina, maavallit ovat korottaneet jokitörmiä parilla metrillä ja penkereiden takana pumppaamot kuivattavat Kyrönjoen alueella 10 000, Lapuanjoen alueella 6 000 hehtaaria peltoa.
Lapuanjoella tulvasuojelu valmistui 20 vuotta aikaisemmin kuin Kyrönjoella. Siellä asiaa edisti auktoriteetillaan erityisesti maatalousministeri Niilo Kosola, Vihtori ja Eelin Kosolan poika. Mutta helpolla ei päästy. Lopullinen toteutuminen vaati varsinaisen tulvasodan. Lähetystöjä kulki edestakaisin, virastot riitelivät vuosia, ja sinä aikana tulvia tuli ja tulvia meni. Vesistötöiden yhteydessä tehtiin jopa suunnitelmia Kyrönjoen koskivoiman valjastaville voimalaitoksille. Voimalahankkeita vastaan nousi kansanliike, ja Ylistaron koskien suojelu varmistettiin Lex Kyrönjoella vuonna 1991.
Kun lumet sulavat keväällä, ne sulavat yleensä jokien koko pituudelta samaan aikaan, koska joet virtaavat idästä länteen. Jos lumet alkavat sulaa aikaisin, yöpakkaset hidastavat sulamista, tulva ajoittuu pidemmälle ajalle ja tulvahuippu jää pienemmäksi. Jos sen sijaan lumet sulavat kerralla, tulvista tulee suuremmat. Jäät lähtevät rytinällä, kasaantuvat padoiksi ja vedet lähtevät nousemaan. Joet tulvivat myös kesäisin ja toisinaan myös syksyllä. Kyrönjoki paisuu etenkin Ilmajoelta Ylistaroon ja Lapuanjoki Lapualta Härmään. Näillä kymmenien kilometrien suvantotaipaleilla joki viettää vain vähän, tulva-aikana noin 7 cm ja jääpeitteisenä jopa vain kolme senttiä kilometrillä.
Vuoden 1985 jälkeen tulvasuojelu alkoi vaikuttaa. Se on vähentänyt tulvahaittoja, mutta lakeuden joet ovat voimassaan arvaamattomia eikä luonnonvoimia voi koskaan hallita kokonaan. Työtä on tehtävä koko ajan, sillä penkereet kuluvat, uomat liettyvät, pumput kaipaavat säännöllistä huoltoa ja tekojärviäkin on pidettävä silmällä. Jos Kyrönjokea säätelevä Kyrkösjärven pato jonain tulvapäivänä pettäisi, peittäisi metrinen vesi Seinäjoen rautatieaseman kolmessa tunnissa. Mikälil Hirvijärven allas murtuisi, olisi tulva-aalto Lapuan keskustassa 8-9 tunnin kuluttua.
Tähän suunniteltu voimala olisi padonnut ja valjastanut kosken sekä nostanut veden pintaa runsaalla kolmella metrillä padon yläpuolella. Voimalalla luvattiin Ylistaron kirkonkylään “kaupunkimaista näyttävyyttä”.
Itse pidän kuohuvan kosken vapaata voimaa tuhatkertaisesti näyttävämpänä.
Taina Hautamäki
Otsikkokuva: Kyrönjoki Isonkyrön pappilan kohdalla 31.3.2021.
Lähteet: Teppo Ylitalon luento Joki keskellä Lapuaa – keskellä elämää 24.3.2021. Liisa Maria Rautio, vesistöpäällikkö, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen blogi 22.3.2016: Milloin Pohjanmaalla tulvii? Suomen Kuvalehti, Kotimaa 18.4.2013, Petri Pöntinen: Lakeus tulvii ”Ei ole sellaista pommia, joka saisi jääpadon liikkeelle”. Helemi, Lapuan historiallinen tietokanta. Anssi Orrenmaa (2004): Kyrönjoen tulvasota, Länsi-Suomen ympäristökeskus.