Vanhimmat ovet olivat korkealla kynnyksellä varustettuja, matalia ja leveitä lautaovia. Etelä-Pohjanmaalla niitä nimitettiin foorioviksi tai pienaoviksi, koska niiden pystylaudat oli yhdistetty poikkipienoilla. Lautoihin saatettiin tehdä naaraspontti, johon sovitettiin kapea lista – ja tällä tavalla ei lautojen väleihin jäänyt rakoja. Ovi suljettiin sepän takomalla klinkulla tai pantiin sisäpuolelta hakaan. Vielä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvunkin puolella oli paljon taloja, joiden ovia ei koskaan lukittu, että kulkijoilla oli mahdollisuus päästä yöksi lämpimään.
Jo keskiajan lopulla alkoi lautaovien tilalle tulla ensin kaksipeilisiä, sitten useampipeilisiä peiliovia. Etelä-Pohjanmaalla pintapeiliovet olivat 1700-luvulla jo varsin tavallisia väliovina, ja etenkin maakunnan kirvesmiespitäjissä myös ulko-ovet ja niiden portaalit saattoivat olla hyvin koristeellisia. Ulko-oven yläpuolella saattoi olla pienistä ruuduista tehty matala ikkuna, josta tuli porstuaan valoa. Ovet saatettiin maalata monivärisesti ja taidokkaasti – ei yksinomaan rannikon ruotsinkielisellä alueella, vaan varsin usein myös sisempänä suomenkielisissä pitäjissä. Värit kauhtuivat, myöhempien muotivirtausten myötä niitä päällemaalattiin ja lopulta vaihdettiin uusiin. Etenkin körttiläisissä taloissa värejä karsittiin myös uskonnollisista syistä.
Porstuan ovi oli usein jaettu poikkisuunnassa kahteen osaan, “susioveksi”. Alempaa osaa voitiin pitää suljettuna, etteivät pihamaalla liikuskelevat eläimet tulleet tupaan tai pikkulapset kontanneet ulos. Ylempää osaa voitiin silloin pitää avoimena valon vuoksi ja siitä näki, mitä pihalla tapahtuu. 1800-luvulla talonpoikaistalon ulko-ovia alettiin tehdä myös pariovina, joissa suurten kulttuurityylien vaikutus näkyi selvästi.
Yllä: Entisen Tuomelan talon pariovet Seinäjoella, Hannukselan ovet Ilmajoella, sekä Toivakan ja Havusen ovet Kauhajoella. Hannukselan ovissa on vinoneliöt, joita suosittiin empiren aikana. Toivakan ja Havusen ovet ovat näyte kansanomaisen empiren loistokaudesta. Polari, O. (1975), Eteläpohjalainen kansantaide.
Arkkitehti Yrjö Laine kirjoitti Kotiliedelle pian 90 vuotta sitten, vuonna 1932 vanhoista ovista seuraavasti: “Itä- ja Keski-Suomessa ovat ovet useinkin joko maalaamattomia tai siveltyjä ruskealla tai punaruskealla värillä, mutta rannikolla, erikoisesti Pohjanmaalla, ne ovat maalattuja useinkin sellaisella värisommittelutaidolla, että täytyy ihmetellä sitä seuranneen kauden makua, joka on peittänyt tämän värityksen kirkoistamme tai muista yleisistä rakennuksista lainatun mauttoman, raskaanruskean tammijäljittelyn, räikeän valkean tai kylmän siniharmaan maalauksen alle. Taitavalla käsittelyllä voidaan entinen väritys vielä pelastaa ja ovi palauttaa vanhaan kauniiseen asuunsa, mutta niin monen arvokkaan oven kohtalona on ollut joutua “Aatamin aikaisen mallinsa tähden” polttopuiksi. Niiden tilalle hankitut tehdasovet eivät vuosikymmenienkään kuluttua korvaa rikottua edeltäjäänsä, sillä taide-esineiden ja koristeellisten yksityiskohtain arvon määrää niiden taiteellisuus ja harvinaisuus yksinomaisesti eikä suinkaan niiden ikä.”
Aittojen ovet
Ovien rautasaranat mainitaan katselmuskirjoissa yleensä erikseen, mikä kertoo niiden arvostuksesta. Niiden edeltäjät olivat puulukkoja, jollaisia myöhemmin käytettiin enää latojen ja riihien ovissa. Navetan, tallin ja muiden kartanolla sijaitsevien ulkorakennusten ovet suljettiin Etelä-Pohjanmaalla akselinsa ympäri pyörivällä puisella vintalla, jonka sai auki ja kiinni oven molemmilta puolilta. Sen sijaan erityisesti aittojen ovet tehtiin huolella ja lukot vieläkin tarkemmin, koska niissä säilytettiin arvotavaraa eikä niitä ollut öisin kukaan vartioimassa. Etelä-Pohjanmaan vanhoissa aitoissa lukot olivat jykeviä ja usein kahdella avaimella lukittavia.
Kosolan Talon ovet
Tyypillisimmillään suuressa pohjalaistalossa oli tuvat molemmin puolin porstuaa ja porstuakamaria, ja tupien takana saattoi olla lisää kamareita. Lisäksi tyypillistä oli, että vain ulko-ovi oli pariovi. Kosolan uudempi v. 1887 rakennettu siipiosa ei kuitenkaan ollut kaikkein tyypillisin. Se on pohjakaavaltaan hyvin leveä, keittiö on sijainnut päädyssä ja keskellä on ollut kolmen ikkunan mittainen sali, johon on johtanut kahden yksittäisen oven lisäksi kolmet peilipariovet.
Kosolan talo on epätyypillinen myös siinä, että vanhemman ja uudemman siipiosan välillä ei ollut kulkuaukkoa sisällä ennen vuotta 1958, vaan molempiin “taloihin” oli omat ulko-ovet, joiden kautta niihin kuljettiin. Vanhemman siipiosan alakerta oli Wikmanien jälkeen vuokrattuna erilaisille yrittäjille ja yläkertaa alettiin todennäköisesti vuokrata asuntona sen jälkeen, kun Kerot siirtyivät asumaan rakennuttamaansa uutta siipiosaa. Uudempi siipiosa oli omistajien omassa käytössä ja yläkertansa osalta vuodesta 1900 lähtien pitkään majatalona. 1930-luvulla otetuissa kuvissa ulko-ovet ovat yksivärisiksi maalattuja peiliovia, joiden malli näyttäisi olevan 1800-luvun puolelta. Vaan jos vanha siipiosa rakentui paikalla aikaisemmin olleen talon hirsiä hyödyntäen, siinä saatettiin hyvinkin alkuun hyödyntää myös edeltäneen talon ulko-ovet. Myös ovien väri on voinut vaihtua vuosikymmenten aikana. Viimeksi Kosolan vanhan siipiosan päädyssä on ollut metalliset pariovet varaston ovina, eivätkä toisetkaan myöhemmin uusitut ulko-ovet enää palvele talon tulevaa tarkoitusta rakennusperintö- ja kulttuurimatkailukohteena. Aina on kierrätetty, ja Kosolaankin on hankittu vanhoja sisäovia. Sopivia vanhoja ulko-ovia ei enää ole saatavilla. Komeimmat on aikaa sitten hävitetty tai “korjattu” pilalle. Missä vanhoja ulko-ovia vielä on käytössä, siellä soisi niiden säilyvän käytössä edelleen. Kun isossa talossa ennen tehtiin uutta, pyrittiin tekemään näyttävää. Se on tavoitteena meilläkin nyt, kun on hankittava uusia ulko-ovia. Mallia on haettu rakennusajalle tyypillisistä esikuvista.
Taina Hautamäki
Lähteitä: Lång-Kivilinna, G. (2005): Sisätilat – rakennusperinteen vaaliminen Pohjanmaalla. Vuorela, T. (1949): Etelä-Pohjanmaan kansanrakennukset. Mäkelä, M. & Riukulehto, S. (2016), Komeat pohjalaistalot. Kytömäki, E: haastattelu 29.7.2021. Polari, O. 1975. Eteläpohjalainen kansantaide. Laine, Y; Vanhoja ovia. Kotiliesi nro 2/1932.