Lapua 1808 -näyttely
Harri Panula on nurmolainen elokuvaohjaaja, joka on jo vuosikausia keräillyt Suomen sodan 1808-1809 esineistöä ja kiertänyt kuvaamassa taistelutapahtumiin liittyviä paikkoja eri puolella maata. Lapua 1808 -näyttely perustuu hänen yksityisiin kokoelmiinsa ja koostuu runsaasta aikalaisesineistöstä, piirroksista ja taistelussa mukana olleiden henkilöiden elämäntarinoista. Esineiden joukossa on mm. maastolöytöjä, aseita ja varusteita, 1800-luvun litografioita ja piirroksia, sekä valokuvia! Pop-up-näyttely sijoitettiin Kosolan talon vanhempaan siipiosaan, johon juuri ja juuri ehdittiin tehdä käyttöönottotarkastus ennen ovien avaamista. Näyttelyn avajaiset olivat Lapuan päivänä 14.7.2022.
Samana päivänä Lapualla järjestettiin myös Vänrikki Stoolin jalanjäljillä -kulttuurikierroksen päätapahtuma. Siihen sisältyi mm. illan taistelunäytös, johon odotettiin osallistujia useammista perinnerykmenteistä: Kuninkaallisista Pohjanmaan, Porin, sekä Uudenmaan jalkaväkirykmenteistä, ynnä Jyväskylässä toimivasta kuninkaallisesta Suomen tykistörykmentistä. Kierros alkoi kesäkuun puolella Vaasan ja Mustasaaren kohteista ja jatkui Lapuan jälkeen Alavudelle sekä Kuortaneelle. Lapuan pappilan rantaan pystytettiin sotilasleiri, jossa oli mahdollista käydä tutustumassa 1800-luvun alun sotilaan elämään aikakauden harrastajien opastuksella. Kulttuurikierroksen järjestäjiä olivat 30 vuotta täyttäneen Oravaisten Historiallisen yhdistyksen puheenjohtaja ja Pohjanmaan rykmentin kapteeni Göran Backman, suunnittelija Lilian Pettersson-Smeds sekä Harri Panula, juuri perustetun Lapua 1808 ry:n puheenjohtaja.
Kiertueen ja näyttelyn tavoite oli tehdä historiallisia tapahtumia tunnetummiksi, kertoa niiden merkityksestä ja vaikutuksista tähän päivään saakka. Historiaa ei saa unohtaa, sillä historia opettaa näkemään tapahtuvien asioiden syitä ja seurauksia, jotka voivat olla kauaskantoisia.
Olen kirjoittanut Suomen sodasta 1808-09 ja Lapualla käydystä taistelusta lyhyesti Kosolan Talon blogissa otsikolla “Sotavuosi 1808 Lapualla” ja se löytyy blogiluettelosta. Nyt annan Lapualla vuosina 1889-1900 kappalaisena toimineen ja Lapuan taistelusta historiikkia kirjoittaneen Juho Forsmanin kertoa lisää! Hänen tekstissään näkyy 1900-luvun alussa vallinnut tapa tarkastella historiaa. Tämä tapa vaikuttaa vieraalta meidän ajassamme, mutta sekin kertoo omaa historiaansa. Juhon kirjoitukset julkaistiin toisen sortokauden aikana, jolloin Venäjä pyrki sulauttamaan Suomen itseensä. Tuolloin myös Lapuan päivän viettäminen kiellettiin viideksi vuodeksi.
Kappalainen Juho Forsman kertoo Lapuan taistelusta
“Siikajoen tappelu oli voitettu, mutta Viapori myös oli antaunut. Pohjasesta oli kuitenkin Suomen sotajoukko tulossa. Sen edeltä vetäytyivät Venäläiset etelämmäksi. Kesäkuun alkupuolella jo leiriytyi Venäläisiä Lapualle. Tosin 8 p. samassa kuussa Ehrnroth valloitti heiltä Isonkylän, mutta pakotettiin ylivoiman alta jälleen peräytymään. Ja lopulla kuuta asetti Rajevski uudesta pääkortteerinsa Isoonkylään. Kului siten pari viikkoa, vihollisten joukkojen ollessa toisiaan lähekkäin ja pienissä kahakoissa näillä seuduin Kuurtaneelta Uus-Kaarlepyyhyn saakka. Mutta kummaltakin puolelta kehittyivät sotasuunnitelmat sille kohdalle, että taistelu avonaisella kentällä oli välttämätön, ja sotajoukkojen liikkeestä ja asemasta selveni, että se oli tapahtuva Lapuan Isossakylässä, jonka tienristeyksen valloitus tahi puolustus oli kummallekin puolelle selvästi tärkeä.
Suomalainen sotajoukko Adlercreutzin johdossa oli 13 p. heinäkuuta Härmästä siirtynyt Kauhavalle ja yöpyi sinne. Adlercreutz puhui miehillensä rohkaisevasti. Valkeni heinäkuun 14 päivä. Suomalaiset ovat marssimassa metsäistä Kauhavan-taivalta, etujoukkojen, Savon ja Karjalan jääkärien kaiken matkaa kiivaasti taistellen Venäläisten etujoukkoja vastaan, jotka tahtoivat meidän väkeä peräyttää pääsemästä Lapualle. Muuan Kauhavan talollinen seuratessaan sotaväkeä löysi metsästä Venäläisten pyssyn. Iloisesti hän pyysi Porilaisilta ampumavaroja. Hän sai, juoksi mukana, tähtäsi ja ampui, mutta sai itse kuulan ruumiiseensa — ja kuoli paikalle.
Kuvan vasemmassa reunassa näkyy kaksi joet ylittävää siltaa, jotka ovat edelleen samoissa paikoissa. Lapua-nimen kohdalla sijaitsi nykyistä edeltänyt kirkko, suunnilleen samalla paikalla kuin nykyinenkin. Pappilan rakennus on sama kuin vuonna 1808, samoin joen vastarannalla oleva Filppulan (Alajoen) talo. Myös Kosolan vanhempi siipiosa, johon näyttely nyt rakentuu, on mitä ilmeisimmin samaa rakennusta, joka sijaitsi paikallaan Filppulan vieressä Isokylässä jo taistelun aikana. Von Döbelnin johtama päähyökkäys suuntautui Isonkylän alueella olevia Rajevskin venäläisiä vastaan.
Iltapäivällä kello neljä seisoi Adlercreutz väkineen Ritamäen rinteellä. Edessä oli Lapuan tasanko ja viljavainiot, edempää kimalteli Lapuanjoen vesi ja taustana kohosi musta Simssiö, josta tarinan mukaan seudun asukkaat katselivat taistelun menoa. Siinä oli Rajevski joukkoineen viljavainioitten keskellä taistelujärjestyksessä. Taistelu alkoi. Ruisvainioista tähdättiin murhaava tuli hyökkääjiä vastaan, mutta hirveän kiivaalla rynnäköllä v. Döbeln Porilaisineen tunki lävitse, suorittaen päivän päätehtävän ja niitti voiton kunniasta suurimman osan. Murhakorven nimeä paikka kantaa, missä tämä taistelu kerran kuumimpana pauhasi. Venäläiset tungettiin Isostakylästä Liuhtarlaa kohden, jonka he sytyttivät palamaan, itse illan hämärtäessä peräyten Kuurtaneelle päin. Omat haavoitettunsa jättivät he Liuhtarlan liekkeihin palamaan. Niiden voivotukset kaikui takaa-ajavien Suomalaisten korviin. Toisia haavoitettujaan olivat Venäläiset itse heittäneet jokeen. Suomalaiset olivat menettäneet 180 miestä, Venäläiset 400. Ihana päivätyö oli päättynyt, ja tavallista liikutetuimmin mielin sotajoukkojen Jumalalle tuotiin kiitos suomastansa suojasta”.
Lapuan taisteluun liittyy kansallisrunoiliamme Runebergin ihana ,,Numero viisitoista Stolt”. Missä määrin runo perustuu tosi tapaukseen, on tietysti vaikea päättää. On kuitenkin Lapualla kerrottu muistotieto, että Runebergin sankari olisi ollut Blad niminen sotilas, jota sukua vielä täällä löytyy.
Tasan viisikymmentä vuotta jälestä kirjoitti everstiluutnantti Berndt Aminoff: ,,Tämä päivä oli tärkeä Porilaisille, joissa palvelin. On tasan viisikymmentä vuotta Lapuan tappelusta, jossa minäkin olin. Moni toverini Döbelnin johtamasta brigadistamme kuoliaaksi ammuttiin ja haavoittui. Ja varsin harva rykmentistä on enää elossa. En tiedä kuin 5—6, jotka kanssani ovat jälellä“.
Sodassa, missä rahvas tehokkaasti otti osaa taisteluun, on tietysti merkittävä senkin kaatuneita… kirkonkirjat sitä selvittänevät. V:lta 1808 on merkitty: Matti Latva-Pöntisen ampuivat Ryssät kuoliaaksi, 24 v. ikäisenä; torppari Juho Karhunmäen, 39 v. iässä; torppari Iisakki Yli-Kojola kuollut Ryssän käden kautta, 48 v. ; torppari ja kuormarenki Jaakko Hillberg kuoli sodassa, samoin torppari Juho Yli-Kojola”. Kirkonkassasta kustannettiin kolmen kuolleena löydetyn lapsen hautaus v. 1808. Aaprami Pelanderin veivät Venäläiset mukanansa. Vaimo sai sitten erokirjan.”
Ensimmäinen Lapuan päivä 14.7.1864
Juho Forsman: “Pian tappelun jälkeen oli pystytetty pieni kivi hakattuine kirjoituksine sille paikalle, missä luutnantti Blume kanuunankuulasta kaatui, juuri noustessa aidalle tähystääksensä vihollisen asemaa. Ettei vaatimattoman, ajan syömän muistomerkin hävitessä, taistelun paikkakin unholan pimeään peittyisi, hankki tehtaanisäntä G. A. Wasastjerna paikalle v. 1864 muistopatsaan, joka juhlallisesti paljastettiin tappelun vuosipäivänä. Ilma oli kaunis. Klo 12 alkoivat kaikki kirkonkellot soida alkavan juhlan merkiksi. Lääninrovasti Stenbäck oli antanut käskyn. Arviolta oli kokoontunut kaksituhatta henkeä, vaikka arki oli, ja niitä oli saapunut Vaasasta, Tampereelta, Kokkolasta, Alavudelta asti. Juhlaa juhlisti kolmen.. silloin vielä elossa olevan sotavanhuksen läsnäolo, joihin juhla teki syvän vaikutuksen. Saapuvilla oli myös kaatuneitten upseerien omaisia.”
Lapuan taistelun veteraanit
Sanomalehdessä mainitut veteraanit olivat Ylihärmässä asuva aliupseeri Anders Henrik Wargelin, joka oli palvellut Sandelsin väessä, Kauhavalla asuva Kustaa Grå, sekä Lapualla asuva Juho Blad. Kustaa Grå kuoli 89-vuotiaana vuonna 1868. Ennen sotilaaksi ryhtymistään hänen sukunimensä oli Toppari.
Anders Wargelin oli Lapuan kirkkoherran, Johan Gummeruksen tyttärenpoika. Hän kuoli 88-vuotiaana vuonna 1871 ja hänen muistokirjoituksessaan kerrotaan, että hän oli nuoruudessaan ollut kauppalaivaston merimies ja tehnyt ulkomaanmatkoja. Vuonna 1808 hän kuitenkin oli sotilas everstiluutnantti Gustav Vilhelm Conradin johtamassa uudessa Vaasan rykmentissä, yleni kenttävääpeliksi ja osallistui “romanttisin kohtaloin ja seikkailuin kaikkiin rykmentin käymiin taisteluihin tullen tunnetuksi suuresta uhkarohkeudestaan, urheudestaan ja vapaudenhalustaan“. Conradin rykmentti liitettiin huhtikuun 1808 alussa Sandelsin 5. suomalaiseen prikaatiin. Lokakuussa prikaati osallistui Koljonvirran taisteluun Iisalmessa. Anders Wargelin oli lisäksi ollut “Toivolan, Kuopion ja Suonenjoen tappeluissa, joissa hänen takkinsa useat kerrat läpi ammuttiin”.
Juho Blad kuoli myös vuonna 1871, 83-vuotiaana. “Vanhus vielä tarkkaan muisti ne tapaukset, joihin hän oli ottanut osaa 1808 vuoden sodassa. Vaivaloisuuksia ei puuttunut, mutta olihan kuitenkin ainakin yksi kerta ollut iloinen elämä: koska mainio suomalainen päällikkö J.Z. Duncker Pattijoen kankaalla oli Suomen joukolle hankkinut niin paljo viinaa kuin ikäpäivänä jaksettiin ryypätä”. Muistokirjoituksen tekijä mainitsee, että hänen tuntemastaan sadastaviidestäkymmenestäkahdesta vuoden 1808 sotavanhuksesta oli Blad pirtein ja elämänhaluisin, puheliain ja hyvämuistisin.
Suomen ja Ruotsin aseveljeys
Välillä pienempi ja välillä suurempi osa Suomesta oli lähes 700 vuoden ajan Ruotsin kanssa yhtä valtakuntaa, jota yhteiset kuninkaat hallitsivat. Myös sodat ja taistelut olivat yhteisiä, joten suomalaiset ja ruotsalaiset olivat aseveljiä liki kaikissa Ruotsin käymissä sodissa. Vuosien 1808-09 ylin ruotsalainen sodanjohto epäonnistui surkeasti tehtävässään ja menetti itäiset maakuntansa Venäjälle. Suomen vuodesta 1809 alkanut autonomia vaihtui itsenäisyydeksi vuonna 1917.
Kun Ruotsi ja Venäjä olivat solmineet rauhan syyskuussa 1809, von Döbeln vapautti suomalaiset joukot tehtävistään. Uumajan torilla pidetyssä katselmuksessa oli tuolloin paikalla 760 suomalaista sotilasta, joita hän hyvin liikuttavassa puheessaan kiitti urheudesta. “Suomalaiset – veljet – jos verikyyneleet sinetöisivät puheeni, niitä tulisi vuotamalla, ja jokainen pisara vakuuttaisi teille ystävyyttäni ja kunnioitustani”. Döbeln sanoi myös olevansa lujan vakuuttunut siitä, ettei suomalaisista ja ruotsalaisista milloinkaan voisi tulla vihollisia – sen estäisi vuosisatojen yhdysside.
Kerrotaan, että upseerit tuolloin avasivat univormunsa hihansuusta alimman napin menetyksen merkiksi ja päättivät, että se suljetaan uudelleen vasta kun Ruotsin ja Suomen armeijat jonain päivänä jälleen yhdistyvät. Kun eduskunta täysistunnossaan 17. toukokuuta 2022 yhtyi valtioneuvoston kantaan ja päätti hakea Suomelle Nato-jäsenyyttä yhdessä Ruotsin kanssa, nappi tuli viimein suljetuksi. Göran Backman näyttää tämän symbolisen, tiettyä surumielisyyttä sisältävän pienen eleen tällä videolla: https://www.facebook.com/OravaisHistoriskaForening/videos/736632377376057
Taina Hautamäki, Kosolan Talon blogijuttujen kirjoittaja
(Juttua on päivitetty näyttelyn päätyttyä)
LÄHTEITÄ:
Koskimies, J. Lapuan pitäjään historia. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia, 47. osa, Pitäjäänkertomuksia VIII. Oulun uusi kirjapaino 1908.
Åbo Underrättelser 30.01.1871 Nro 17.
Pennanen, J. Ruotsalainen Conradi ja “Vaasan-pojat” 1808. Savon Sanomien Savo-blogit 6.11.2019. (YTK Jouko Pennanen oli aktiivisesti järjestämässä mm. Suomen sodan 1808-09 200 v. muistovuoden juhlallisuuksia Iisalmessa).
Lagerstedt, I. (2010). Sven Tuuvan aseveljiä – Suomen sodan veteraaneja. Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi.