Miltä Kosolassa näytti ennen kunnostusten alkamista, mitä tutkittiin ja miten siitä edettiin?
Julkaistu
Dokumentointia tehdään koko ajan ja siitä koostetaan raportti, josta taitaa tulla kaikkine kuvineen melkoinen paketti. Täällä blogin puolella on kuitenkin mahdollista näyttää tiivistettyjä yksittäisiä otteita siitä, miten prosessi on edennyt – ja etenee yhä.
Näissä kuvissa on vanhemman siipiosan huonetiloja ennen ja jälkeen kunnostuksen aloittamisen.
Ylempi pohjakuva: vanhan v. 1861 rakennetun siipiosan lähtötilanne. Huonetiloja on viisi. Lisäksi vuonna 1959 rakennetussa lisäosassa on pihanpuoleinen sisäänkäynti, raput kellariin sekä siivouskomero. Alempi pohjakuva: huonetilojen olemassaolevat hirsiseinät, kun pintarakenteita on poistettu. Esimerkiksi tilaan 5 on eri aikoina johtanut peräti viisi ovea.
Tehdään useita pieniä koeavauksia ja todetaan, että alimpia hirsikertoja menee vaihtoon. Ne ovat osittain maanpinnan alle jääneitä, kun sekä katua että pihaa on nostettu ja asvaltoitu. Ensimmäinen toimenpide on siis asvaltin leikkaaminen ja maan poistaminen seinustoilta niin, että sokkeli saadaan esiin ja päästään käsiksi hirsiin. Myös sisäpuolella täytyy avata lattioita.
Tilan 3 muovimaton, lastulevyn ja mineraalivillan alta löytyy kapeista laudoista tehty edellinen lattiapinta. Todetaan, että sen alla näyttää olevan jätteensekainen, hieman tuoksahtava turve- ja purutäyteaines ja alimmaisena maanvarainen betonilaatta. Päätetään palauttaa tuulettuva alapohjarakenne, minkä vuoksi lattiarakenteet puretaan maanpintaan saakka. Hirsiarinaan ei kosketa eikä sen alapuolelle kaiveta.
Oikaistaan ja tuetaan kiilakiviä, avataan kissanluukkuja, valetaan tukirakenteita lattian kannatinparruille, jätetään vanhat muurinpohjat paikoilleen, tuodaan sorat pohjalle ja siitä minkä piti olla vain kengitystä, tulikin hirsiseinien rakentamista! Myös väliseinistä löytyy vanhoja aukkoja. Hirsiseinistä on monessa kohdassa jäljellä ainoastaan nurkkasalvos. Toisissa paikoin jopa ikkunoiden yläpuolisissa hirsissä on niin pahoja lahovaurioita, että niiden korvaamisessa on mentävä toisen kerroksen puolelle…
Ensimmäisessä kerroksessa kahden siipiosan liitoskohdassa on vain yksi seinä. Yläpohjassa niitä näkyy päätykolmion tasalla kaksi. Missä kohtaa rakenteiden sisällä seinien lukumäärä muuttuu yläkerrassa, sitä ei vielä tiedetä.
Paljon, paljon muutakin on tapahtunut ja tapahtuu. Jatkoa seuraa tuonnempana!
Käyttämällä sivustoa annat suostumuksen sivujen toiminnan, kehittämisen ja käyttökokemuksen kannalta olennaisten evästeiden käyttöön. Hyväksymällä annat luvan käyttää evästeitä myös anonyymin analytiikan keräämiseen Google Analyticsin avulla.