LYHYT ONNI
Kun tsaari oli maaliskuun vallankumouksessa 1917 syrjäytetty ja väliaikainen hallitus ottanut johdon Venäjällä, alkoivat tapahtumat vyöryä myös Suomessa. Ensimmäinen reaktio oli riemu. Suomalaiset ja venäläiset juhlivat yhdessä tsaarinvallan sortumista, vapaata Venäjää ja vapaata Suomea – svabodaa! Pian kuitenkin ymmärrettiin, ettei Venäjän väliaikainen hallitus suinkaan hyväksynyt suomalaisten itsenäistymispyrkimystä, vaikka se olikin palauttanut maan autonomian vuotta 1899 edeltäneelle tasolle.
VAPAUS ALKAA KÄÄNTYÄ ITSEÄÄN VASTAAN
Joka suunnalla tapahtui paljon samaan aikaan ja elo muuttui levottomaksi. Vapaus huumasi yhä, ja se huumasi myös Suomessa olevaa venäläistä sotaväkeä, jolla ei enää ollut johtajaa. Monet upseerit ja alemman päällystön miehet tulivat surmatuiksi venäläisten keskinäisissä välienselvittelyissä. Kuri katosi, ja osa sotilaista alkoi harjoittaa mielivaltaa. Tsaarin sortopolitiikan välineenä nähty poliisilaitos venäläisine santarmeineen oli nyt kahnauksessa kaikkien kanssa. Senaatilla ei ollut poliisiin käskyvaltaa eikä sillä ollut edes suomalaista armeijaa, joka olisi pystynyt rauhoittamaan tilannetta. Venäjän väliaikainen hallitus ilmoitti järjestysvallan siirtyvän työväestön miliiseille. Heillä ei ollut sen enempää koulutusta kuin virkapukujakaan, ainoastaan punainen käsivarsinauha ja vyöllä punainen patukka.
TALOUS KRIISIINTYY, TYYTYMÄTTÖMYYS KASVAA
Pian huomattiin myös muut vallankumouksen vaikutukset. Venäjän linnoitustyöt ja sotatarviketilaukset päättyivät ja työttömyys etenkin teollisuudessa kasvoi. Talous alkoi ajautua vakavaan kriisiin ja etenkin suurimmissa kaupungeissa pula elintarvikkeista paheni. Ruokakauppojen eteen alkoi muodostua pitkiä jonoja, hinnat nousivat koko ajan korkeammiksi eikä kaikilla ollut ruokaan varaa. Ruokaa tarvitsivat myös venäläiset sotilaat, joita oli n. 125 000[i]. Elintarvikkeita alettiin säännöstellä huhtikuussa, ja toukokuussa säädettiin laki, joka mahdollisti viljan pakko-otot. Työväestössä levisi käsitys, että ruokaa oli, mutta herrat pitivät sen piilossa omissa varastoissaan. Kevään ja kesän kuluessa ammattijärjestöjen jäsenmäärät kasvoivat, työläiset lakkoilivat ja osoittivat mieltä eri puolella Suomea. Se johti tappeluihin erimielisten kesken. Turvallisuus alkoi horjua.
Lehtien sensuuri päättyi, ja työväenlehtien otsikoita hallitsi vallankumous. Kirjoitettiin ”uuden ajan aamunkoitosta” ja muistutettiin, että vaikka tsaari olikin kukistettu, kapitalismi eli vielä! Sosiaalidemokraatit olivat saaneet edellisvuoden eduskuntavaaleissa yksinkertaisen enemmistön. Huhtikuun alussa tämä eduskunta kutsuttiin koolle, joten sosialistit olivat nyt vallassa. Senaattia johti käytännössä SDP:n senaattori Oskari Tokoi. Kaduilla liikehtivä kansa vaati yhteiskunnallisia uudistuksia, ja vaikka sosialistienkin riveissä oli erimielisyyksiä, lähtivät he viemään yhteiskuntaa radikaalisti haluamaansa suuntaan. Tarvetta sille oli, sillä vaikka valtakunnallisissa vaaleissa saivat kaikki jo äänestää, sama äänioikeus ei vielä pätenyt kunnallisella tasolla. Lisäksi työpäivän pituus oli joillakin aloilla yhä pitkä, vaikka monet työnantajat olivat jo yleisen painostuksen myötä myöntyneet kahdeksan tunnin työpäiviin. SDP ajoi myös asetusta työväen tapaturmavakuutuksista ja työväensuojelusta, sekä torppareiden aseman parantamista maanvuokralailla.
Kevään 1917 vappukulkueet keräsivät tuhansittain juhlijoita ja mielenosoittajia. Myös venäläiset sotilaat osallistuivat niihin. He olivat työväenliikkeen pyrkimyksille merkittävä tuki, mutta heidän esiintyessään kesän kuluessa koko ajan röyhkeämmin ja syyllistyessään varkauksiin, ryöstöihin ja jopa tappoihin, syvensi sekin kuilua työväestön ja porvariston välillä. Porvaristolle venäläiset sotilaat olivat uhka. Heidän katsottiin kiihottavan työväestöä ja horjuttavan maan sisäisiä valtasuhteita. Toukokuussa työväenliike järjesti johdossaan olevalle miliisille revolvereita. Samassa kuussa Tokoin senaatti pyrki saamaan aikaan järjestystä, yritti lakkauttaa miliisin ja käynnisti poliisikoulutuksen tavoitteenaan muodostaa 200 kurssilaisesta uuden valtakunnallisen poliisin ydinjoukko. Sotilaskomitea puolestaan suositteli Suomen oman sotilaallisen voiman rakentamista maan itsenäisyyden turvaamiseksi.
EDUSKUNTA KAATUU
Heinäkuussa toteutui yleinen ja yhtäläinen äänioikeus myös kunnallisvaaleissa sekä kahdeksan tunnin työpäivä teollisuusväestölle. Maatyöväestön työaikaa ei lyhennetty. Talolliset katsoivat, ettei maataloudessa voida katsoa kelloa silloin, kun on työn aika. Senaatti ei kyennyt ratkaisemaan myöskään jatkuvien levottomuuksien, lakkoilun ja elintarvikepulan luomia ongelmia. Suurimmaksi vastukseksi muodostui valtalaki. Sillä Tokoin senaatti pyrki siirtämään tsaarille kuuluneen korkeimman vallan Suomen suuriruhtinaskunnassa Suomen omalle eduskunnalle, mutta halusi jättää sotaväkeä ja ulkopolitiikkaa koskevan päätöksenteon edelleen Venäjälle. Eduskunnassa lakialoite sai enemmistön kannatuksen SDP:n lisäksi Maalaisliitolta ja osalta muista porvaripuolueista, jotka uskoivat sen auttavan maan itsenäistymisessä. Venäjän väliaikainen hallitus ei sitä kuitenkaan hyväksynyt, ja lisäksi hajotti eduskunnan heinäkuun lopussa. Uusia vaaleja edelsi kireä kiistely ja ärhäkkä propaganda puolin ja toisin. Kuilu sosiaalidemokraattien ja porvaripuolueiden välillä syveni ja yhteiskunnassa vallitsi suuri jännittyneisyys.
Yleistä turvallisuutta ja elintarvikehuoltoa sekä oman ryhmänetuja turvaamaan oli siellä täällä alettu jo muodostaa luonteeltaan ja nimityksiltään vaihtelevia aseellisia kaarteja molemmilla tahoilla. Porvareiden kaartien tavoitteena oli järjestyksen luominen ja punakapinan estäminen, joissakin erityisesti Suomen itsenäistyminen. Myös työväestön kaarteissa oli kannatusta itsenäisyydelle, mutta radikaalistumisen myötä vallankumoustavoite nousi hallitsevaksi. Lokakuussa suurimmaksi puolueeksi nousi Maalaisliitto. Sen sekä Kansanpuolueen äänimäärä varmisti uuteen eduskuntaan porvarienemmistön. Vaalien jälkeen Suomen ammattijärjestö ja SDP kehottivat työväestöä perustamaan aseistettuja punakaarteja kaikkiin kuntiin. Senaatin valtuuttama Uudenmaan maaherra Bruno Jalander kehotti kuntien nimismiehiä perustamaan aseistettuja suojeluskuntia.
VENÄJÄLLÄ TAPAHTUU VALLANKUMOUS
Lokakuun vallankumouksessa Vladimir Leninin bolshevikit toteuttivat kommunistisen vallankumouksen ja kaappasivat vallan Venäjällä. Pietarista alkoi tulla Suomen sosialisteille kehotuksia tehdä samoin, sekä lupaus toimittaa apua ja aseita. Suojeluskunnat hankkivat aseita Saksasta. Niitä tuotiin S/S Equity-nimisellä aluksella Pohjanmaan rannikolle.
Työväen vallankumouksellinen keskusneuvosto käynnisti yleislakon ja työväen järjestyskaartit miehittivät senaatin virkatalon, säätytalon ja lääninhallituksen sekä etsivät aseita. Myös monin paikoin muualla työväki otti järjestysvallan käsiinsä. Neuvosto oli kahden vaiheilla, julistaisiko vallankumouksen alkaneeksi vai ei. Kannattajat voittivat, mutta toimeenpanijat epäröivät – Leninin ote Venäjästä ei ollut vielä vakaa. Lakko kesti viikon, ja sen aikana tapahtui kymmeniä kuolemaan johtaneita väkivaltaisuuksia sekä 350 venäläisen ja heidän aseistamansa punakaartilaisen hyökkäys Tokoin perustamaan poliisikouluun Porvoon lähelle. Osa poliisikoululaisista pidätettiin ja osa pakeni Pohjanmaalle. Lakon päättyminen raivostutti kapinaa odottaneita radikaaleja. Työväen järjestyskaarteista alkoi muodostua punakaarteja ja SDP:n vaikutusvalta niihin heikkeni. Väkivallanteot jatkuivat joulukuussa, molemmin puolin.
Joulukuun kuudentena päivänä senaatti antoi Suomen tasavallan itsenäisyysjulistuksen. Neuvosto-Venäjä tunnusti sen vuoden 1917 viimeisenä päivänä. Maa oli nyt itsenäinen, mutta se ei kuitenkaan ratkaissut Suomeen syntynyttä sisäistä valtataistelua. Lakon aikana tapahtuneet väkivaltaisuudet olivat entisestään vähentäneet yhteistyöhaluja työväestön ja porvareiden välillä. Siihen, miksi Lenin hyväksyi Suomen itsenäistymisen, on esitetty useita syitä. Todennäköisesti hän uskoi Suomen työväestön kohta onnistuvan samanlaisessa vallankaappauksessa Suomessa ja tuovan maan sen jälkeen takaisin Neuvosto-Venäjän yhteyteen.
SUOMESSA ALKAA SOTA
Vimpelissä Pohjanmaalla annettiin nopea sotilaskoulutus n. kahdellesadalle miehelle kenraalimajuri Paul von Gerichin johdolla. Opettajat olivat jääkäreitä, ja opetuksessa käytettiin Saksasta saatuja venäläisiä kivääreitä, käsikranaatteja sekä paria konekivääriä. Vuoden alkaessa suojeluskuntien jäsenmäärä oli noin 38 000. Punakaartien jäsenmäärä oli noin 25 000 – 30 000. Kaartien ja suojeluskuntien välisiä yhteenottoja syntyi mm. Sipoossa, Savonlinnassa, ja Pohjanmaalla Tuovilassa sekä Sundomissa. Niihin osallistui myös venäläisiä sotilaita, mutta niitä pidettiin tässä vaiheessa vielä paikallisina järjestyshäiriöinä.
Senaatti muodosti maanpuolustuskomitean lujittamaan järjestysvaltaa maahan. Sen johtoon nimitetty kenraaliluutnantti Mannerheim alkoi koota maakuntien suojeluskuntajoukoista armeijaa. Tämä kiristi tilanteen Etelä-Suomessa niin nopeasti, että tammikuun 18.-19. päivien aikana maanpuolustuskomitea ja osa senaatista siirtyi Vaasaan. Pehr Evind Svinhufvudin johtama senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi tammikuun 25. päivänä. Kaksi päivää myöhemmin punakaartit julistivat vallankumouksen alkaneeksi. Tammisunnuntaina 27.1.1917 Mannerheimin johtamat valkoiset aloittivat Pohjanmaalla venäläisten aseistariisunnan. Punaisten punakapinaksi, ja valkoisten vapaussodaksi nimittämä sota oli alkanut.
Taina Hautamäki
KANSIKUVA: Riku Isohella. Elokuvasta ”Tammisunnuntai 1918”. Kuvalähde: Elokuvateatteri Matin-Tupa, kotisivut https://www.matin-tupa.fi/tammisunnuntai-1918-dokumentin-ennakkoesitykset-filmia-ja-valoa-elokuvafestivaalilla/
LÄHTEITÄ:
Eduskunta.fi. Historia-tietopaketit. Eduskunta ja itsenäistyminen 1917.
Häikiö, M. & Kokkonen, J. Helsingin Suomalaisen Klubin web-sivu. http://itsenaisyys100.fi/
Ilmanen, K. (toim.), 1980. Kansanliikkeitten Pohjanmaa.
Lagerstedt, J. & Saari, M. 2000. Krepost Sveaborg – Helsingin maa- ja merilinnoitus ensimmäisen maailmansodan aikana, http//www.novision.fi/viapori/
Lapuan historia II
Raevuori, A. Mielenosoituksia, mellakoita, aseiden pauketta – 1917 oli Suomessa pelon vuosi. Seura 7.1.2017.
Työväenliike.fi. Työväenliikkeen 100 itsenäisyyden vuotta. Työväenmuseo Werstaan, Kansan Arkiston sekä Työväen Arkiston työntekijöiden muodostaman työryhmän tuottama verkkopalvelu.
Westerlund, L. (toim.), 2004. Venäläissurmat Suomessa, osa 1 Sotatapahtumat 1914-22. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 1/2004.