Pääkallopaikalla Isossakyrössä

Isonkyrön vanhasta kivikirkosta, sen edeltäjistä, sekä muinaispitäjän kulttipaikoista ennen kristinuskon tuloa on aikojen saatossa esitetty monenlaisia teorioita perusteluineen. Kyrönmaan alue on vanhimpia asuttuja seutuja Etelä-Pohjanmaalla. Täältä käsin asutettiin monia lähialueen pitäjiä, ja erittäin moni eteläpohjalainen tai pohjalaislähtöinen löytää sukujuurensa Kyrönmaalta.   

Isonkyrön vanhan kirkon restaurointi on alkanut

Isonkyrön vanhassa kirkossa on tänä kesänä käynnistetty restaurointi, joka tullee kestämään pitkään. Työ on aloitettu lattioiden purkamisella, ja sanomalehdessä on julkaistu kiehtovia kuvia siitä, mitä lankkujen alta on paljastunut. Omaan silmään kuvista pisti ensimmäisenä 1970-luvun korjauksissa alapohjaan jäänyt orgaaninen jäteaines, joka on kosteissa oloissa otollista kasvuainetta erilaisille lahottajasienille. Luulenpa, että sienirihmastoja enemmän lukijoita kuitenkin kiinnostavat lattian alle haudattujen ihmisten luut ja mahdolliset arkeologiset löydöt. Uutisten mukaan varsinaisia kaivauksia ei nyt ole tarkoitus tehdä, mutta paikan erityisyyden vuoksi läsnä on kuitenkin arkeologeja tekemässä dokumentointia ja seuraamassa, mitä eteen tulee.

Vähäinen arkeologinen tutkimus

Kirkossa tehtiin jonkin verran kaivauksia Muinaistieteellisen toimikunnan valvonnassa vuonna 1953 – eli 69 vuotta sitten. Ne tehtiin kuorissa ja sakastissa. Kuorista löytyi tuolloin harmaakivistä ladotun alttarin jäännökset sekä pari Albrekt Mecklenburgilaisen aikaista ja useita Maunu Eerikinpojan aikaisia tai hieman myöhempiä kolikoita. Maunu oli Ruotsin kuningas vuosina 1319-1364 ja hallitsi myös Norjaa vuoteen 1355 saakka. Albrekt oli Maunun sisarenpoika, ja Ruotsin kuningas Maunun jälkeen vuoteen 1389 saakka.  Kaivauksissa tuolloin todettiin myös, että kuorissa on joskus ollut tiililattia.

Rakennushistoriallinen tutkimus osoitti, että sakasti oli rakennettu vieressä olleen puukirkon kylkeen. Sakastin puulattian alla löytyi jälkiä entisestä harmaakivisestä lattiasta, ja itäseinältä pieni alttarin pohja. Myös vuonna 1923 löydettiin kirkon pohjoisseinän vahvistamisen yhteydessä sen länsipäästä, noin puolen metrin syvyydestä perusmuurin alta itä-länsisuuntainen luuranko. Itä-länsisuuntaan hautaaminen kertoo kristillisestä perinteestä ja haudan sijainti muurin alla siitä, että se oli tehty ennen kivikirkon rakentamista.

Pääkallojuttuja

Kiszelyä Isonkyrön vanhan kirkon alle haudattujen luut – sekä museossa säilytetty, Isonkyrön Leväluhdasta tuotu pääkallo – kiinnostivat monin tavoin, ja varsin intensiivisesti hän katseli myös elävien piirteitä. Kyröläisiä puolestaan kiinnosti tietää, mitä hän voisi lattian alta hakemiensa pääkallojen perusteella sanoa kyröläisten muinaisista esivanhemmista. Kiszely painotti (sekä kuolleissa että elävissä) erityisesti ”muinaisskandinaavisia” ja ”lappalaisia” piirteitä, ja ihmetteli ”hämäläisen tyypin” puuttumista. Hämäläistenhän piti olla Kyrönmaan ja koko Etelä-Pohjanmaan varsinaista asuttajakansaa sen jälkeen, kun näiden seutujen piti 800-luvun jälkeen oleman autiot. Enpä osaa sanoa, millä menetelmillä unkarilainen näihin päätelmiin tuli ilman dna-tutkimuksia – mutta Pohjanmaan autioitumisteoriahan on sittemmin kuopattu, ja viimeaikaiset dna-analyysien tulokset viidestä Leväluhdan rautakautisesta vainajasta ovat olleet hyvin samanlaiset. Kiinnostaisi tietää, miten vanhoja luita lattian alta vielä voi löytyä ja mitä niistä mahdollisesti saatava dna voisi kertoa? Perimätiedon mukaan venäläiset miehittäjät käyttivät vanhaa kirkkoa hevostallina Isonvihan vuosina 1714-21. Jäikö heistä mitään todistetta lattian multiin? Hävittivätkö he aikaisemmat lattian alla olleet hautaukset?    

Vainajien viimeinen lepopaikka?

Hieman harmittaa, ettei Isonkyrön vanhan kirkon lattian alla aiota tehdä kaivauksia nyt, kun siihen olisi hyvä tilaisuus. Vaikka maata on myllerretty lukemattomia kertoja, kokonaisvaltaista arkeologista tutkimusta sille ei ole tehty koskaan. Moderneilla menetelmillä saattaisi yhä olla mahdollista saada edes jotain uutta tietoa ikivanhan ja keskeisen kokoontumispaikan tarinaan. Samoin hieman askarruttaa Isonkyrön seurakunnan aikomus siirtää lattian alle haudattujen  luut kirkkomaahan. Lattian alla ne säilyisivät vielä pitkään tutkijoita varten, maahan laitettuina lahoavat nopeasti mullaksi. Sitä paitsi haudat kirkon lattian alla olivat vuosisatojen ajan haluttuja viimeisiä leposijoja. Vaikka lattioiden alustat täyttyivät nopeasti ja kalman haju saattoi välillä olla karmea, kansa ei olisi halunnut luopua arvokkaana pitämästään käytännöstä. Eikö siis voisi kunnioittaa vainajien tahtoa antamalla heiden vastakin levätä kirkon lattian alla?

Taina Hautamäki   

Lähteitä:

Väre, T. & Kallio-Seppä, T.  Kirkkoon hautaamisen historiaa Suomessa. Arkeologinen Kalmistopiiri -verkkojulkaisu 11.12.2017

Pylkkänen, R. 1954. Isonkyrön vanha kirkko.