Veljekset kuin ilvekset
Veljekset Adolf ja Felix olivat syntyneet Vanhassa Vaasassa, missä heidän isällään Antonilla oli Kauppakadun varrella sekatavarakauppa. Antonin kuoltua leskeksi jäänyt Wilhelmina meni uusiin naimisiin Lappajärven nimismies Ugglan kanssa ja pojat muuttivat mukana ensin Lappajärvelle, sitten VähäänKyröön. Kouluja he eivät käyneet, mutta perheellä oli kotiopettaja jolta veljekset oppivat kirjoittamaan ja laskemaan. Niillä taidoilla molemmat pääsivät kauppapalvelijoiksi – Adolf Uuteenkaarlepyyhyn ja Felix Tampereelle. Pian pojat kuitenkin päättivät lähteä sotaväkeen, sillä Itämainen sota (Krimin sota 1853-56) oli käynnissä ja brittiläis-ranskalainen laivasto uhkasi Suomen rannikkoa, jonka satamissa tuolloin oli suurin osa Venäjän lipun alla purjehtivasta kauppalaivastosta. Veljekset olivat edelleen nykyajan mittapuulla teini-ikäisiä ja niin innokkaita, että ostivat jo värväytymismatkalla sotilastakit valmiiksi. Luku- ja kirjoitustaitoisina sekä kaksikielisinä he etenivät joukko-osastojen komentajiksi, mutta varsinaisiin taisteluihin he eivät päässeet. Kristiinankaupungin edustalla olevalta saarelta he sentään onnistuivat vähän ammuskelemaan rannikolla purjehtivaa englantilaista alusta. Rauhan tultua sotilasura ei enää poikia kiinnostanut, vaan he toimivat milloin tuomareiden kirjureina, milloin muissa virastoissa kunnes ottivat vastaan nimismiehen toimet. Adolf lähti Kälviälle ja Felix Keuruulle.
Fallesmanneiksi Lapuanjokivarteen
Häjyjen mellastus oli Lapuanjokivarressa etenkin Kauhavan ja Härmäin seudulla sellaisessa mittakaavassa, että sille ei kukaan mahtanut mitään. Ryöstöjen ja tappeluiden sanottiin olevan jokapäiväisiä, ikkunoiden särkeminen ja tulipalojen sytyttely oli ihan tapana ja ruumiita tuli niin usein, ettei hevosvarkauksia tai naapurin lampaiden tappamista ja lihojen syömistä enää pidetty edes kunnon rikoksina. Asiaan kuului, että piti uskaltaa enemmän ja olla häjympi kuin muut, eikä ketään saanut pelätä. Vaasan läänin maaherra Carl Gustaf Wrede tunsi Hägglundin miehiksi kasvaneet isokokoiset veljekset ja näiden pelkäämättömän luonteen. Niinpä hän määräsi Adolfin vuonna 1863 nimismieheksi Kauhavalle, jonka piiriin silloin kuuluivat myös Ylihärmä ja Alahärmä. Vuotta myöhemmin määrättiin Felix apulaisnimismieheksi Alahärmään, mistä hän kolmen vuoden päästä siirtyi nimismieheksi Lapualle.
”Kipiä kovaa vastaan”
Se tapa jolla sekä Adolf että Felix paneutuivat toimeensa, oli yhtä karu ja raaka kuin rikollisilla, jotka kaikki on luokiteltu yhteen ja samaan häjyjen joukkoon. Nimismiehet käyttivät viranomaisvaltaa, mutta toimivat myös omavaltaisesti itse järjestämissään tilaisuuksissa lyöden milloin piiskalla, milloin pampulla. Se oli laissa kielletty, mutta lääninvirasto katsoi sitä läpi sormiensa. Jos nimismies siis tunnustusta kiristäessään tai rangaistessaan ruoski rikollisen invalidiksi, ei hänen tarvinnut pelätä joutuvansa edesvastuuseen.
Rikollisille langetettiin raipparangaistuksia myös lain määräyksellä. Jos rangaistava meni piiskauksen aikana tajuttomaksi, ei sitä häjyjen piirissä pidetty häpeänä – mutta hätääntyminen ja rukoilu oli alentavaa käytöstä. Jos sai sanotuksi jonkin herjan, pidettiin sitä urhoollisena tekona ja siitä kerrottiin ihailevia tarinoita monessa pitäjässä. Niinpä eräskin tuomittu lauleli raippoja saadessaan: ”Ei se oo kumma jos hulivilipoijista tuloo juomareita, tuloopa herrojen lapsistakin vääriä tuomareita”. Erään toisen kerran oli ruoskittavana useampia rikollisia samalla kerralla ja nämä olivat etukäteen sopineet mitä sanoisivat joko paalussa tai siitä päästyä. Yksi tuumasi: ”Äläkää tuluko fallesmanni kovan lähelle. Jos rookaasitta puhjeta, niin hukkuusimma kaikki rapaan”. Toinen hinkkasi selkäänsä piiskauspaaluun johon oli ollut köytettynä ja sanoi: ”Antakaa ny kohta tuan Antinkin erestä, että tua syyttö vähä lähtis”. Antti Rannanjärvi ohjeisti erästä piiskattavaa Kompsilan Anttia vetämään vyön kireälle, laittamaan korkin hampaitten väliin ja varomaan, ettei rinta koske paalua. Siitä huolimatta tältä lähti taju lyöntien aikana. Hänet laskettiin alas, mutta kun tunto palautui, rangaistusta jatkettiin.
Felix asui Alahärmän aikoinaan lautamies Viitalan yläkerrassa ja noudatti epäiltyjä luokseen. Kerran eräs mies uskalsi ryhtyä itsepuolustukseen ja Feliksin sanotaan lyöneen tältä silmän puhki. Kun sisar tästä nuhteli, sanoi hän: ”No olisiko se ollut parempi, jos se junkkari löi minulta silmän?”.
Adolf asui Kauhavalla ensin Pollarin talossa, sitten Pukkilan yläkerrassa. Kerran tämän istuessa puutarhassa meni poikajoukko ohi maantiellä. Rohkein joukosta huitaisi fallesmannin kohdalla kätensä voimakkaasti sivuille ja hihkaisi äänekkäästi, mikä sai Adolfin lähtemään poikien perään. Pojat eivät totelleet pysähtymiskäskyä, vaan pistivät juoksuksi. Kilpajuoksun jälkeen fallesmanni sai kiinni pojan jolla oli samanlainen harmaa takki kuin hihkujalla ja antoi tälle selkäsaunan. Kun hänelle jälkeenpäin kerrottiin että poika ei ollut sama, kuittasi hän: ”No kyllä sekin selkä sen voiteen tarvitsi”.
Suurimman voittonsa Adolf Hägglund sai pitkien käräjäprosessien päätteeksi, kun häjyjen näkyvimmät johtajat tuomittiin ja yleisesti uskottiin, että he eivät siitä enää nouse. Antti Isotalo lähti vuonna 1870 suorittamaan 12 vuoden linnatuomiotaan ja Antti Rannanjärven odotettiin viettävän loppuelämänsä pakkotyössä. Lapuan kruununvouti sai tehtäväkseen ulosmitata Rannanjärven omaisuutta. Tulos hämmästytti kaikki aikalaiset, sillä tuomion sisältämä huikea rahasumma oli ulosmittauksella maksettu viimeistä penniä myöten ja Rannanjärvi pääsi vapaaksi.
Mikä häjyylyn varsinaisesti lopetti?
Häjyjen aikakausi hiipui vähitellen, mutta miten paljon Hägglundin veljesten ja muiden kaltaistensa kurinpito siihen lopulta vaikutti? Näkyvimpiä johtajia oli kyllä saatu tuomiolle, mutta sen jälkeen vasta alkoi kaikkein pahin väkivaltakausi – Ylihärmässä se oli 1870-luvulla ja Alahärmässä 1880-luvulla. Kylätappelut kukoistivat edelleen ja puukko heilui. Kun häjykulttuurin syntymisen taustalla oli lukuisia tekijöitä, oli niitä yhtä suuri määrä myös sen päättymisen taustalla. Ehkä kaikkein merkittävimmäksi tekijäksi nousi amerikansiirtolaisuus. Seudulta lähti valtameren toiselle puolelle niin paljon tilattomaksi ja menestystä vaille jäänyttä väkeä, että se vaikutti jäljelle jääneiden määrään ja purki niitä yhteiskunnallisia epäkohtia joista mellastus oli aineksensa saanut.
Taina Hautamäki
Lähde: Kangas-Kurki, K. Kolme nimismiestä ja heidän aikakautensa Härmässä. Vaasa 5.4.1923 nro 77