Pohjanmaan noidat

Kirkko, kansan ankara holhooja

Kirkko edusti erityisesti 1600-luvulla tiukkaa luterilaista puhdasoppisuutta. Vain luterilaisuus oli oikeaoppista, puhdasta kristillisyyttä, kun taas kaikki muut opit olivat vääriä. Se oli aikaa, jolloin uskon puhtaana pitämisellä perusteltiin sotia, ja ihmisten tuli puristua samaan ankaran uskonnolliseen ja moraaliseen muottiin. Jos ei puristunut, niin kuritusta oli luvassa. Esimerkiksi jumalanpilkka, kiroilu, korkojen kiskominen ja vanhempien vastustaminen olivat sen tason syntejä, että niistä saattoi saada jopa kuolemantuomion. 

Pyhäpäivien jumalanpalvelukset olivat pakollisia ja niiden skippaamisesta sai sakkoja. Kirkkoon oli lähdettävä ja siellä oli käyttäydyttävä kovan kurin mukaisella tavalla. Sakkoja rapsahti, jos ei mennyt sisälle ajallaan, tuli puhuneeksi vieruskaverin kanssa saarnan aikana, tai jos ei osallistunut veisaamiseen. Kesken menojen ei tietenkään saanut lähteä mihinkään. Itkevä pikkulapsi sen sijaan oli vietävä ulos häiritsemästä, ja jos ei vienyt, siitäkin sai sakot. Jos kirkkoon tuli humalaisena, piti maksaa taas sakkoja. Kovimmat rapsut sai, jos äityi häiritsemään huutelemalla, nahistelemalla tai peräti tappelemalla. Kaikkea tätä kuitenkin tapahtui, sillä vaikka pappien kuului pitää saarnat kohtuullisen mittaisina, niillä oli joskus taipumus venyä tolkuttoman pitkiksi. Lapuan talvikäräjillä v. 1697 eräät kuortanelaiset ja alavutelaiset tuomittiin isoihin sakkoihin kirkkorauhan häiritsemisestä, koska he olivat murtautuneet Kuortaneen kirkon lukituista ovista ulos kirkonmenojen kestettyä kuusi tuntia ja koko kirkkoväki oli mennyt perässä. Turhautuneet puolustautumiset sillä, että kotimatka oli pitkä ja että väellä oli jo muutenkin välttämätön tarve päästä ulos, eivät kelvanneet selitykseksi. Pappien tai saarnojen arvostelemista ei suvaittu.

Jos erehtyi tekemään töitä pyhäpäivän iltana, siitäkin sakotettiin. Jos ei ollut varaa maksaa, rankaistiin ruumiillisesti tai häpeärangaistuksella. Lisäksi kirkkoon oli tultava kuuntelemaan viikkosaarnaa myös arkisin. Vieläpä kotihartauksien pitämisestäkin oli annettu määräykset, joiden noudattamista erityiset tarkastusmiehet valvoivat. Myös seurakuntalaisten arkielämää valvottiin monin tavoin. Etelä-Pohjanmaalle ominainen nuorison seurustelutapa krossoottelu,  eli flikkojen luhdeissa kopistoksilla käyminen herätti pappispiireissä närkästystä, mutta ei loppunut. Holhoojan aseman ottaneelle kirkolle tärkeäksi tuli myös kansan opettaminen. Ensin riitti mm. katekismuksen ulkoa opetteleminen korvakuulolta, mutta vähitellen alettiin vaatia lukutaitoa. Vuonna 1666 piispa Gezelius julkaisi oppikirjan ”Yxi paras lasten tavaa”, johon sisältyi sekä aapinen että katekismus.

Sehän on selvä, että viimeisetkin vanhaan kansanuskoon liittyvät tavat olivat jyrkästi kiellettyjä. Kauhavalainen Arvi Heikinpoika sai v. 1696 syytteen runojen laulamisesta. Lähteisiin ei saanut uhrata. Loitsujen ja taikojen harjoittaminen oli kuitenkin mahdotonta saada loppumaan, kun myös papisto uskoi niihin vahvasti. Kun kerran kirkko myönsi niiden olevan tehokkaita, niitä tietenkin käytettiin hädässä ja tarpeessa, kun ei parempia ratkaisuja ollut tarjolla. Myös papit itse turvautuivat noitien palveluihin sairauden kohdatessaan. Uskottiin siis, että magiaa oli olemassa kahta lajia: mustaa ja valkoista. Näistä ensimmäistä pidettiin paholaisen avustuksella tapahtuvana vahingon aiheuttamisena ja siitä rangaistiin mitä ankarimmin, mutta jälkimmäinen sallittiin, koska sen harjoittajien katsottiin tekevän yhteistyötä hyvien henkien kanssa ja se liittyi ensisijaisesti parantamiseen. Tarkoitus pyhitti keinot.

Noidat käräjillä

Pohjanmaan noidilla oli vanhastaan kova maine ja noitaoikeudenkäyntejä oli jo kauan ennen 1600-lukua, mutta puhdasoppisuuden aikana ja etenkin vuosisadan loppua kohti niiden määrä kasvoi. Suomen maakunnista juuri Pohjanmaalla sekä Ahvenanmaalla tuomittiin noituudesta enemmän väkeä kuin muualla. Jos yhteistyö paholaisen kanssa katsottiin todistetuksi, rangaistuksena oli kuolema. Todisteiksi kelpasivat mitä mielikuvituksellisimmat sepustukset sarvipäisillä sioilla ratsastamisesta ja lehmillä lentämisestä. Syytökset olivat aina vakavia. Niiden taustalla saattoi olla paitsi uskon ja pelon lietsoma mielikuvitus, myös kateus ja huonot välit. Jos haluttiin eroon epämieluisasta ihmisestä, syyttäminen noituudesta saattoi ratkaista ”ongelman”.

Kuitenkin myös parantajia vietiin käräjille tämän tästä. Jos taikuuden tavoitteena oli lähimmäisen auttaminen, monet syytetyt tunnustivat tekonsa.  He olivat useimmiten kansanparantajia, joiden käyttämät loitsut olivat sekoitus kristillisistä ja kirkkoa edeltäneeltä ajalta periytyvistä aineksista. Mikäli parantaja käytti loitsujen yhteydessä yrttejä, epäluulo menetelmiä kohtaan kasvoi. Jos käräjillä kuitenkin katsottiin, ettei syytetty ole ollut liitossa paholaisen kanssa, tuomio oli lievä: vesileipävankeutta, pakkotyötä kaularaudassa, sakkoja, raippoja tai julkinen kirkkorangaistus. Silti vuonna 1671 Turun suomalaisessa seurakunnassa peräti kannettiin kolehti eräälle naiselle, että tämä olisi voinut matkustaa Pohjanmaalle ajattamaan ulos käärmeen, jonka uskoi luikerrelleen sisäänsä.

Olipa syytettynä sitten valkoisesta tai mustasta magiasta, sukulaisuudesta papin kanssa oli hyötyä. Härmässä Liisa Lööpäriä syytettiin v. 1699 käräjillä siitä, että hän oli ehtoollisella käydessään ottanut ehtoollisleivän suustaan taikojen tekemistä varten ja vieläpä pääsiäisyönä vienyt papin, Gabriel Rislachiuksen, mukanaan hornaan. Tästä pirullisesta reissusta huhuttiin papin tulleen niin sairaaksi, että pääsiäisaamun saarna oli vaarassa. Juoruttiin vielä, että pappi olisi lahjottu vaikenemaan. Käräjillä väitettä todisteltiin mm. sillä, että seurakunnan edellinen pappi Göran Asproth – joka oli Liisan veli – oli tästä kuultuaan saarnastuolista käsin kieltänyt ketään pyyhkimästä suutaan ehtoollisella, ennen kuin pappi oli mennyt kalkin kanssa ohi. Asproth kiirehti nyt selventämään, että oli vain kehottanut ihmisiä noudattamaan siisteyttä ehtoollisella käydessään. Kollega Rislachius puolestaan julisti hornanmatkan panetteluksi. Silti tarvittiin kahdet käräjät, ennen kuin asia raukesi.

Lapualla v. 1704 naapuri oli hävinnyt luvatonta metsänhakkuuta ja tappelua koskevan kanteensa Fossin talonväkeä vastaan ja kosti tämän antamalla Fossin vanhukset ilmi noituudesta. Näiden noituus oli sitä, että kylväessä sekoitettiin siemeniin sianpaskaa, etteivät siat tonkisi peltoa. Ja laskettaessa karja keväällä ulos otettiin vähän karvoja joka lehmästä ja hierottiin niitä käsissä samalla kun istuttiin navetan kynnyksellä ja luettiin yksi isä meidän -rukous. Silloin karja pysyisi kesän yli tallessa. Kun joka lehmää vielä huitaisi pihlajanoksalla ja piilotti oksan sitten navetan ylisille kellokkaan kohdalle, tulisi lehmiltä kesällä hyvin maitoa. Noituutta oli sekin, ettei Fossin miesväkeä päästetty kylille pääsiäispäivänä. Tällä varmistettiin, ettei sonni kesällä ottaisi heistä huonoa esimerkkiä. Pahana pidettiin, että lakitta ja polvillaan rukoiltiin isämeidän ennen kuin teurastettiin eläin. Vastaavia muita harmittomia tekoja lueteltiin fossilaisten raskaina synteinä useita muitakin. Vanhukset myönsivät näin tehneensä, koska se oli vanhemmilta opittua eikä sitä oltu synniksi ymmärretty ennen kuin kirkkoherra oli siitä nyt opettanut. Vanhusten maksettavaksi määrättiin 80 taalaria sakkoa, mikä oli iso rahamäärä. 

Lapualaiset noidat 1900-luvulla

Noituussyytöksien ja noitaoikeudenkäyntien luonne käsitettiin lopulta arveluttavaksi, ja ne loppuivat 1700-luvun kuluessa. Usko magiaan ja parantajiin sekä konstien käyttäminen eivät kadonneet mihinkään.

Karjataikoja, suojelustaikoja, lemmentaikoja ja parannustaikoja tehtiin vielä 1900-luvun puolivälissäkin. Lapualla toimi Klasi-Jussi, joka voiteillaan paransi Kosolankin parhaan lehmän, jota ei oikea lääkäri ollut osannut auttaa. Klasi-Jussin salvalla parannettiin myös Kosolan poikien ihottuma ja Vihtorin kipeä jalka. Laakin Jussi puolestaan paransi Vihtorin mustaksi menneen sormen, jota särki ja jomotti niin että parantajalle oli lähdettävä viideltä aamulla. Jussi  teki voiteet ja kääreen ja vartissa oli särky oli poissa. Oli vielä Kivistön Maijakin, jolla käytiin hammassärkyjä hoidattamassa. Kun Vihtori oli pieni ja hampaita särki, pyydettiin Maija käymään Kosolassa. Hän laittoi pojan seisomaan suureen korvoon haaleaan veteen, pesi tämän ja luki lukuja. Sitten hän löi tulen yhdeksään tulitikkuun ja kiersi niitä Vihtorin pään ympäri kolmesti myötäpäivään ja kolmesti vastapäivään, minkä päälle karjaisi hurjalla äänellä: ”Sano mun sanani, piru söi mun mahani, perkeles mun leukaperäni!” Sinne katosivat hammaskivut.   

Fossin Sanna Lapualla oli hyvin kuuluisa ”maanlääkäri”, joka käytti omia parannuskeinojaan ensin omien lastensa parantamiseen, sitten naapurin lasten parantamiseen ja vähitellen kauempaakin tulevien ihmisten erilaisten vaivojen parantamiseen. Lopulta hänen luokseen tuli väkeä joka puolelta kautta maan ja aina Ruotsista ja Venäjältä saakka. Vuodesta 1941 lähtien hänen puolisonsa Jaakko alkoi lisääntyneiden potilasmäärien vuoksi avustaa vaimoaan. Fossien eteisessä, pihamaalla ja lähiympäristössä tungeksi välillä sadoittain ihmisiä jonottamassa Sannan vastaanotolle. Parantaessaan Sannakin käytti mm. loitsuja, yrttejä, viinaa ja tulitikkuja. Eikä lakituvalta säästynyt hänkään. Lapualainen historian tutkija Teppo Ylitalo on tehnyt hänestä mielenkiintoisen esitelmän, jonka voi katsella ja kuunnella Lapuan kansalaisopiston sivuilta: tästä.

Suomen v. 1889 säädetyssä rikoslaissa oli yhä pykälä, jonka mukaan ”Joka maksusta harjoittaa tietäjäntointa, loihtimista tahi muuta senkaltaista taikausta, vetäköön sakkoa enintään kaksisataa markkaa”. Pykälä roikkui lakikirjassa aina vuoteen 1998, jolloin laki vasta uudistettiin ajantasaiseksi ja merkityksettömiksi muuttuneet pykälät poistettiin.   

Taina Hautamäki

Lähteet: Lapuan historia III. Juho Koskimies; Lapuan pitäjään historia. Vihtori Kosola; Viimeistä piirtoa myöten.  Aulis J. Alanen; Lapuan noidat. Timo Kervinen & Marko Nenonen; Musta koira haukkuu – Kun noitavaimoja poltettiin Vaasassa (Noituus, taikuus ja noitavainot Suomessa www.uta.fi/laitokset/historia/noitanetti , viitattu 29.4.2021)