Lumikuningas, Pohjolan leijona
Kustaa Aadolf syntyi joulukuussa 1594 köyhään Ruotsiin herttua Kaarlen pojaksi, vaikkakin Tukholman linnassa. Sekä Puolaa että Ruotsia hallitsi Puolassa istuva Sigismund, jonka Kaarle-herttua halusi syrjäyttää. Kustaan lapsuudessa käytiin sisällissota, joka Pohjanmaalla muistetaan Nuijasotana. Herttua kukisti Nuijasodassa Sigismundin puolella olleen Suomen aatelin, mutta hänet kruunattiin kuninkaaksi vasta vuonna 1607. Kiista kruunusta jatkui yhä ja sota Puolan kanssa oli kesken, kun Kaarle kuoli lokakuussa 1611. Kustaa Aadolf oli siis hätinä 17-vuotias noustessaan valtaistuimelle. Puolan kanssa oli Kaarlen kuoltua solmittu aselepo, mutta sota Tanskaa vastaan jatkui ja kohta kruunauksensa jälkeen nuori Kustaa lähtikin jo sotaretkelle. Myös tilanne valtakunnan itärajalla oli epäselvä ja suurin vaara tuli edelleen Sigismundin taholta Puolasta.
Elettiin aikakautta, jolloin ruhtinaat kasvatettiin pitämään sotatilaa normaalitilana, jossa poikkeukselliset rauhan ajat olivat seuraavaan sotaan varustautumista varten. Kustaa Aadolfkin oli kulkenut isänsä mukana sotaretkillä viisivuotiaasta lähtien ja omaksunut aikansa historiakäsityksen, jonka mukaan ruotsalaiset olivat niitä samoja gootteja, jotka olivat kansainvaellusaikana hallinneet lähes koko Eurooppaa. Vuonna 1618 alkoi kolmikymmenvuotinen sota, johon Kustaa II Aadolf päätti liittyä vuonna 1630 ja jossa hänestä tuli myyttinen hahmo, Ruotsin suurvallan luoja, soturikuningas, Pohjolan Leijona. Maine syntyi 1600-luvun uskonnollisesta sotapropagandasta. Protestanttien puolesta vääräuskoisia katolisia vastaan taisteleva menestyksekäs kuningas valtasi alueita ja sai jumalallista sädekehää. Häntä suorastaan palvottiin Liivinmaan ja Saksan sotakentillä.
Olen kiertänyt Riiat ja Räävelit…
Pohjalaiset lippukunnat olivat sodissa aina kun sodittiin. Vuonna 1618 muodostettiin Suomen Maarykmentti, jonka 12 komppaniasta neljä oli pohjalaisia. Samana vuonna perustettiin yksi pohjalainen komppania lisää, sitten vielä pari. Vuodesta 1923 lähtien Suomen maarykmentti oli jo täysin pohjalainen.
Pohjalaiset komppaniat olivat mukana mm. Riian valloituksessa 1621, jolloin ne osallistuivat useisiin verisiin taisteluihin kaupungin piirityksen ja pommituksen yhteydessä. Riian antauduttua Ruotsilla oli hallussaan Viro ja Liivinmaan rannikko, mutta sisämaa oli vielä puolalaisilla. Aselepo solmittiin vuosiksi 1622-25 ja sinä aikana pohjalaiset tekivät normaalia varuskuntapalvelusta Riiassa, Paidessa ja Tallinnassa.
1625 hyökättiin sisämaahan, tammikuussa 1626 annettiin Puolan armeijalle musertava isku, jonka jälkeen Liivinmaa oli vallattu ja voitiin kotiuttaa joukkoja muutamaksi kuukaudeksi. Sota ei päättynyt vielä tähän, mutta pohjalaiset komppaniat pääsivät nyt käymään kotona. Heti samana keväänä Pohjanmaalla aloitettiin väenotot, joilla koottiin lähes kolmannes uuden Pohjanmaan rykmentin vahvuudesta. Veteraaneja siinä oli 760 ja alokkaita 332. Heinäkuussa se oli jo Turussa valmiina lähtemään Preussiin yhdessä Porin rykmentin sekä muutaman ratsuväen komppanian kanssa.
Sigismundin johtama Puolan pääarmeija ryhtyi syyskuun 7. päivänä piirittämään Meweä, jota puolusti komppania ruotsalaisia. Kustaa II Aadolfin pääjoukoista osa oli vielä saapumatta, joten hän tyytyi helpottamaan piiritettyjen asemaa suorittamalla väkivaltaisen tiedustelun. Pohjanmaan ja Porin rykmentit, koko ratsuväki sekä osa tykistöä marssi 30 kilometriä etelämpänä olevaan Falkenauhin ja 12. syyskuuta päivänä käytiin viisi tuntia kestänyt taistelu ylivoimaista vihollista vastaan. Yhteenotto päättyi molempien osapuolten vetäytymiseen. Reilun viikon kuluttua käytiin toinen taistelu, jossa puolalaiset pakotettiin vetäytymään ja Ruotsin joukot siirtyivät talvileiriin. Pohjalaiset olivat ensin Grosser Werdessä, sitten Marienburgissa.
1627 kesäkuussa Pohjanmaan rykmentti liittyi kenttäarmeijaan Dirschaussa ja heinäkuussa Pohjanmaalta saapui rykmenttiin 437 uutta alokasta. Pohjalaiset olivat mukana valtaamassa Käsemarkin skansseja ja ajamassa takaa puolalaisia, jotka jättivät taakseen koko tykistönsä ja ampumatarvikkeita. Sitten he siirtyivät talvileiriin ja olivat varuskuntajoukkoina Danziger Hauptissa. Vuodenvaihteesta 1628 lähtien rykmentti oli Braunsbergissä. Kuningas saapui toukokuun puolessa välissä johtamaan sotatoimia ja asetti tavoitteeksi iskun Weichselmündessa olevaan Danzigin laivastoon ja puolalaiseen laivasto-osastoon. Hänen henkilökohtaisessa johdossaan lähti liikkeelle osasto, johon kuului myös Pohjanmaan rykmentti. Osasto rämpi kulkukelvottomana pidetyn rämeen läpi perille, räjäytti lippulaivan, sytytti muutamia muita palamaan ja aiheutti joidenkin karilleajon. Heinäkuussa Pohjanmaalta tuotiin taas 304 uutta miestä.
Pohjalaisten seuraava koitos oli Neuenburgin valtaus syyskuussa. Heidät määrättiin valmistamaan 80 tukkilauttaa Veikselin ylitystä varten, minkä jälkeen kaupunki vallattiin. Kohta tämän perään pohjalaiset olivat mukana myös Strasburgin valtauksessa. Helmikuussa 1629 300 miestä Pohjanmaan rykmentistä rakensi taas sillan – tällä kertaa Branitzajoen yli – ja osallistui sitten Herman Wrangelin johdolla Branitzan taisteluun. Osa heistä jäi paluumatkalla Strasburgin varuskunnan vahvistukseksi. Kesän rykmentti oli varuskuntapalveluksessa Pillaussa, joka oli tärkeä satamakaupunki. Sen puolustusta parannettiin, läheisen linnan ympäristöä varustettiin ja kaupungin koillispuolella olevalle kukkulalle rakennettiin kaksi reduttia. Elokuussa rutto levisi ja Pillaun varuskunnassa kuoli kahden ensimmäisen viikon aikana 137 miestä. Ensimmäinen 137 alokkaan täydennys sijoitettiin Lochstädtiin ja toiset 259 alokasta Firschhausenin lähikyliin. Lokakuussa alokkaistakin oli jäljellä enää 253 miestä.
Sigismundin pelko päättyi vasta 1632 tämän kuollessa. Puolan sota oli alkanut vuonna 1600 ja se päättyi 16.9.1629 solmittuun Altmarkin aselepoon. Siitä jäi sanonta, joka oli yleinen Pohjanmaalla 1600-luvulla ja joka säilyi meidän päiviimme saakka: ”Olen kiertänyt Riiat ja Räävelit”. Mutta se oli vain Puolan sota, jossa pelkästään Preussin sotaretken aikana 1625-1629 Pohjanmaan rykmentissä olleista 2142 miehestä vain 457 oli enää aselevon syntyessä elossa. Se merkitsee, että pelkästään noina vuosina mukana olleista pohjalaissotilaista kuoli 78,66%.
Liitymme 30-vuotiseen sotaan
Preussin sotaretken jälkeen rykmentin rippeet olivat kotona puolitoista vuotta. Sinä aikana tehtiin uusia väenottoja, joilla vahvuus saatiin taas 1055 mieheen. Nyt Pohjanmaalta rekrytoitiin myös ratsumiehiä. Ratsumiehen varustamalla pystyi välttämään väenoton ja tähän mahdollisuuteen tarttuivat varakkaimmat talolliset. Kesällä 1631 rykmentti saattoi kuningatar Maria Eleonoran Saksaan, minkä vuoksi se kerrankin varustettiin kunnollisesti. Stralsundista pohjalaiset siirtyivät Greifswaldiin ja syksyllä he saivat käskyn liittyä Åke Tottin armeijaan, jonka mukana he osallistuivat Rostockin ja Wismarin piirityksiin. Molemmat antautuivat, kun keisarilliset olivat kärsineet tappion kuuluisassa Breitenfeldin taistelussa, jossa suomalainen ratsuväki – hakkapeliitat – herätti voimallaan erityistä huomiota. Kuten myös Lützenissä.
Sotien arki
Sotaväen lähtöalueilla maksettiin sotakorvauksia ja alati kasvavia veroja, luovutettiin yhä uusia parhaassa työiässä olevia miehiä ja tiedettiin, että nämä eivät todennäköisesti koskaan palaa. Armeijan vaatetus ja aseistus oli pääasiassa heikko. Rahasta oli pulaa, palvelus oli raskasta, muonitus oli puutteellista ja majoitus epähygieenistä. Rutto ja muut taudit olivat yhtä tuhoisia kuin taistelut. Taistelut merkitsivät veren, aivojen, suolien, liman ja ulosteiden kaaosta, haavoittuneiden ihmisten ja hevosten kiljuntaa – silkkaa painajaista ja kuolemaa. Paikallisille armeijoiden läsnäolo merkitsi ajan myötä kasvavaa katastrofia – väkivallan uhka oli aina läsnä, kaikki syötäväksi tai muuten käytettäväksi kelpaava ryöstettiin, viljelyksiä hävitettiin ja lopulta nälkäkuoleman partaalla olevat ihmiset söivät jopa ruumiita.
Lützen 6.11.1632
Aamu oli kolea. Kustaa Aadolf pukeutui kolmeen paitaan, joiden päälle veti vaalean hirvennahkatakkinsa. Haarniskaa hän ei käyttänyt, koska se painoi ikävästi Preussissa saatua vanhaa haavaa. Ratsuna hänellä oli kookas Streiff-niminen hevonen.
Kuninkaan armeija kohtasi Wallensteinin joukot Lützenin kylän laitamilla lähellä Leipzigiä. Keisarillisten ratsuväki rynnisti avuksi, mutta sen päällikkö Pappenheim sai surmansa kanuunankuulasta, mikä aiheutti keisarillisten joukoissa paniikin. Saatiin haltuun seitsemän vihollisen tykkiä ja käännettiin ne näitä vastaan. Mutta sitten laskeutui sumu, eikä ruotsalaisten puolella nähty keisarillisten pakoa. Sen sijaan nähtiin oman vasemman sivustan joutuneen kovaan taisteluun. Kuningas lähti avuksi smoolantilaisen ratsuväkirykmentin kanssa ja sai lähes välittömästi osuman luodista. Vauhkoontunut Streiff kuljetti Kustaan keskelle taistelua, jolloin Kustaa sai toisen luodin selkäänsä ja kolmannen päähänsä pudoten kasvoilleen maahan.
Streiff löytyi juoksentelemasta ilman ratsastajaa ja kuolemattomana pidetty kuningas löytyi myöhemmin kaatuneiden joukosta ryöstettynä ja riisuttuna. Näin hän ehti olla hetken aikaa tavallinen ihminen, yksi 9000:sta muusta ruumiista Lützenin peltoaukealla.
Mitä te olette, oi kuninkaat, jotka käytte niin suuria sotia,
Tuhoatte valtakuntia, kansaa ja monia maita,
Valutatte ihmisverta, teette niin julmia murhia?
Käsi täynnä tomua, kourallinen multaa.
— Luutnantti Georg Henrik von Borneman, 1711
Taina Hautamäki
Lähteet: Lappalainen, M. 2014. Pohjolan Leijona. Roudasmaa, S. 1984. Pohjan prikaatin historia 1626-1983 & tiivistelmä C-B.J. Petanderin Kuninkaallisen Pohjanmaan rykmentin historiasta. Lappalainen, J.T. 2001. Sadan vuoden sotatie.