Iisakki Kosolan tarina vuoteen 1891

Kaapoonmäki Ylihärmän Kosolankylässä

Ylihärmän Kosolankylässä olevan Kaapoonmäen nimi tuli Iisakki Kosolan isän isältä, Kaappo Kosolalta. Kaapoolla oli puolisonsa Susanna Keskisen kanssa yksitoista lasta, joista Iisakin isä Kustaa oli kuudes. Juha Kaaponpoika oli elossa olevista pojista vanhin, joka jatkoi talonpitoa isänsä jälkeen. Kun myös Juha kuoli, tuli talo Iisakin isälle Kustaalle vuonna 1833. Kustaa oli avioitunut ylistarolaisen Susanna Hanhikosken kanssa jo muutamaa vuotta aikaisemmin. He saivat vuosien kuluessa kahdeksan lasta, joista Iisakki Kustaanpoika Kosola oli nuorin. Hän syntyi Kaapoonmäellä tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1845.   

Elämää puukkojunkkareiden aikaan

Kustaa itse oli tasainen, työteliäs ja jo nuorena hengellinen. Sen sijaan Kustaan sisar eli Iisakin täti  Susanna Kosola oli  naimisissa Kustaa Hirvelän, eli häjynä tunnetun Hirvi-Kööstin kanssa. Susannan ja Hirvi-Kööstin pahamaineiset pojat Ella, Salu, Kaappoo ja Köösti olivat siis Iisakin serkkuja. ”Lesken poijista” sanottiin etteivät he paljon töitä tehneet vaan joivat ja tappelivat, ajelivat ja häjyilivät. Isoja ja pelottavia olivat ja tappojakin tekivät niin, että Kaappoo tuomittiin Siperiaan vuonna 1862 ja Köösti kolme vuotta myöhemmin. Ella tuli tapetuksi Pietarsaaressa. Myös Iisakin edesmennyttä paappaa Kaappo Kosolaa muistettiin häjynä, jolla tosin oli vain sakkoja Lapuan käräjiltä. Vieläpä Iisakin 14 vuotta vanhempi veli Juha häjyyli Kaappo-paapan malliin, kunnes myöhemmin 49-vuotiaana koki herätyksen. Kaikilla härmäläisiä sukujuuria omaavilla lienee omat sukukytköksensä aikakauden häjyihin, mutta onhan tässä yhteydessä kiehtova tietää nimenomaan Kosoloiden kytköksistä!

Nuoren perheen suuri vastoinkäyminen

Juuri tämä  häjynelkeitä viljelevä vanhin poika Juha sai talon haltuunsa vuonna 1856. Toiseksi vanhin poika Kustaa asui perheineen läheisessä myllytuvassa. Iisakki teki Juhan talossa rengintöitä. Hän meni vihille 21-vuotiaana vuonna 1866 ja Vilhelmiina Kallentytär Yliluoman kanssa, joka oli samasta kylästä. Kaapoonmäellä syntyivät pariskunnan kaksi poikaa – tammikuussa 1867 Kustaa ja toukokuussa 1869 Kalle. Suuret nälkävuodet osuivat tälle aikavälille, mutta perhe selvisi niistä. Onnettomuus tapahtuikin vuonna 1872.

Iisakin oman kertomuksen mukaan hän oli tavanomaisella hevosmatkalla Helsingissä myymässä voita ja lintuja torilla. Eräs ostaja oli hellittämättä tinkinyt voin hinnasta ja kun ei ollut siinä onnistunut,  käynyt hänen kimppuunsa yrittäen ryöstää rahat. Lähistöllä olleet ihmiset olivat tulossa Iisakin avuksi, mutta eivät ehtineet, sillä Iisakilla oli käsillä kaupanteossa tarvittava puntari, jolla hän huitaisi hyökkääjää. Isku osui keskelle päätä niin, että tämä otti ja kuoli siihen paikkaan. (Huom. Iisakin kertomus oli kaunisteltu ja voi olla, ettei Vihtori Kosolakaan koskaan tullut tietämään totuutta. Olen perehtynyt oikeuden pöytäkirjoihin ja kirjoittanut tähän blogiin päivityksen otsikolla ”Totuus Iisakki Kosolan linnatuomiosta”)

Laissa tunnetut rangaistukset perustuivat lähes yksinomaan kuolemanrangaistuksiin, rahasakkoihin ja erilaisiin ruumiin- ja häpeärangaistuksiin.  Teloituksista oli sentään luovuttu vuonna 1826 ja muutettu kuolemantuomiot karkotuksiksi Siperiaan tai elinkautiseen pakkotyöhön Suomessa. Vapausrangaistuksetkin tunnettiin, mutta käytäntö niiden langettamisessa vaihteli. Järjestelmää oli kuitenkin alettu uusia ja vuonna 1866 annettiin asetus ”wapausrangaistusten toimeen panemisesta”. Siinä määriteltiin vapausrangaistus ensisijaiseksi rangaistusmuodoksi. Sitä sovellettiin myös Iisakki Kosolaan. Iisakin oman tarinan mukaan oikeudessa ei kuitenkaan kelpuutettu todistajiksi Iisakin avuksi torilla pyrkineitä ihmisiä, vaan heidät pantiin vastaajiksi yhdessä Iisakin kanssa. Puoltavien todistajien puuttuessa Iisakki tuomittiin murhasta kahdeksitoista vuodeksi kuritushuoneeseen. Miina Ylihärmässä jäi yksin kahden pienen pojan kanssa ja oli kaiken lisäksi raskaana. Sanna-tytär syntyi tammikuussa 1872.   Miina kuoli helmikuussa 1873 näkemättä enää miestään. Pieni Sanna-tyttö kuoli heinäkuussa 1874. Luultavasti sukulaiset huolehtivat tämän jälkeen pojista.

Vuodet Turun linnassa

Iisakki istui saamastaan tuomiosta lopulta 11 vuotta kruunun- eli lääninvankilassa Turun vanhassa linnassa, koska Kakolasta oli tuolloin valmiina vasta osa, joka toimi rangaistusvankilakäytössä. Kuritushuonevanki joutui aluksi 6-12 kuukaudeksi eristykseen, minkä jälkeen hänet vasta siirrettiin muiden vankien yhteyteen.  Herätys oli kesäisin viideltä ja talvisin puoli kuudelta aamulla, minkä jälkeen oli aamuhartaus ja sitten työtä kello kahdeksaan. Aamiaisen jälkeen työskenneltiin yhteen saakka iltapäivällä, jolloin oli päivällinen. Vielä tarjottiin illallinen työpäivän päätyttyä. Iltahartauden jälkeen yhdeksältä illalla vangit menivät nukkumaan. Vapaata oli pakollisia jumalanpalveluksia lukuun ottamatta sunnuntaisin ja pyhäpäivinä. Silloin vangit saivat lukea kirjoja ja kirjoittaa kirjeitä, jos olivat oppineet luku- ja kirjoitustaidon. Mielisairaille ja itsetuhoisille ei vielä ollut omaa hoitolaitosta, vaan he olivat muiden vankien kanssa samoissa tiloissa. Ulkoilemaan pääsi puolen tunnin ajan päivittäin, jonossa kävellen. Huutaminen, ääneen nauraminen, laulaminen, viheltäminen ja kaikenlainen muu metelöinti ja levottomuus oli kielletty.

Vuonna 1874 Britannian ja ulkomaiden raamattuseurojen lähetti, brittiläinen pappi Henry Lansdell matkusti Tanskassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä tutustuen erityisesti sairaala- ja vankilaolosuhteisiin. Hän matkusteli laajalti myös muualla Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Vuonna 1882 hän julkaisi ensimmäisen kirjansa ”Through Siberia”. Siinä hän tuomitsi Suomen vankilaolot. Hän oli erityisen järkyttynyt vankien kantamista raskaista kahleista, jollaisia ei ollut nähnyt missään muualla. Hänen mukaansa Turun linnaa synkempi paikka löytyi vain Mongoliasta.

Iisakki oppi vankilassa sepäntöitä ja käsistään kätevänä valmisti huonekaluja vankilan myymälään ja kunnosti kaupunkilaisten tuomia kalustoja. Eräs puuhevonen tuotiin Iisakille korjattavaksi moneen kertaan lyhyen ajan sisällä, ja se herätti vartijoiden huomion. Kun hevonen tutkittiin, se osoittautui viinapullojen salakuljetusvälineeksi! Myöhemmin Kosolassa säilytettiin Iisakin vankilassa tekemää arkkua, jossa oli hienot lukot ja jonka kannen sisäpuolelle hän oli maalannut keisari Aleksanteri II:n kuvan. Myös suutarin ammatin Iisakki oppi ja valmisti vuosien mittaan suuren määrän kenkiä kaupunkilaisille. Tällä työllä hän ansaitsi peräti 4.000 markkaa, jonka piti visusti tallessa odottamassa vapautumisen aikaa.

Kotiinpaluu ja uusi alku

Vuonna 1882 Iisakki palasi Ylihärmään. Kotitalon isäntänä ollut Juha-veli oli köyhtynyt takauksissa ja joutunut velkoihin, jolloin Iisakki käytti vankilassa tienaamansa rahat ostamalla tilan itselleen. Juhasta perheineen tuli nyt vuorostaan talon työntekijöitä. Seuraavana vuonna Iisakki meni uusiin naimisiin yksitoista vuotta nuoremman Maria Juhontytär Uiton kanssa. Maria oli leski, jolla oli lyhyeksi jääneestä edellisestä avioliitostaan kaksi pientä lasta; Juho ja Liisa. Kaapoonmäellä Iisakilla ja Marialle syntyi sitten kolme yhteistä lasta; Vihtori, Ernst Aukusti ja Lempi.  

Tulipalo ja lähtö Lapualle

Uuden perheen koti paloi vuonna 1888. Iisakki oli järkyttynyt tuhosta ja päätti myydä tilan sukulaisille. Perhe otti nyt suunnakseen Lapuan, jossa Marialla oli sukulaisia, ja asettui Huhtalan taloon. Iisakin pojat ensimmäisestä liitosta Miinan kanssa – Kustaa ja Kalle –  olivat jo aikamiehiä. Sen sijaan Marian kaksi lasta ensimmäisestä avioliitosta sekä yhteiset lapset olivat muutossa mukana. Väinö syntyi Huhtalassa v. 1889, Sanna syntyi ja kuoli Huhtalassa 1891. Siinä vaiheessa alkoi uusi tarina perheen elämästä Filppula nro 2:ssa, Kosolan talossa, vastapäätä Lapuan tuomiokirkkoa.

Taina Hautamäki

Lähteet: Geni.com.  Samuli Paulaharju; Härmän aukeilta. Vihtori Kosola; Viimeistä piirtoa myöten. Luettelo Siperiaan karkotetuista rikollisista ja irtolaisista autonomian aikana perustuen fil.tri Alpo Juntusen väitöskirjan tutkimuskortistoon. Jukka Muiluvuori; Vaasan linna 1863-2013 ja suomalaista vankeinhoitoa 1700-luvulta nykyaikaan.  VTT Antero Leitzinger; Kakola – myyttejä ja karua todellisuutta (Agricola, Suomen humanistiverkko). Arkistojen portti; vankeinhoitoaineistot. Canterbury Museums /The Beaney House of Art & Knowledge; Explorers and collectors, Henry Lansdell.

Kansikuva: Tulipalon jälkeen Kaapoonmäelle rakennettiin samalle kivijalalle uusi talo Se oli muuten samanlainen kuin entinenkin, mutta siihen lisättiin kuisti. Kuva on Vihtori Kosolan kirjasta ”Viimeistä piirtoa myöten”.