Lapuan pitäjään kuului Lapuan lisäksi Kauhava, Härmät ja Nurmo.
Oli vuosi 1816..
.. kun Lapualla oli ollut harmia erityisesti kahdeksanhenkisestä porukasta, joka kierteli kyliä juopotellen, rähinöiden ja häiriten ihmisten rauhaa. Joukkiossa oli kolme renkiä, itsellinen, kaksi torpparinpoikaa ja kaksi talollisen poikaa. Eräänä sunnuntaiyönä tämä sakki särki kirkkoherran saunan ovesta kaksi lukkoa ja varasti sieltä kaikki savustettavana olleet lihat. Heitä syytettiin myös kaikenlaisesta muusta varastelusta, asuin- ja ulkorakennusten ikkunoiden ja ovien särkemisestä sekä eläinten tappamisesta. Varsinkin juuri sunnuntaiöisin oli tullut tavaksi ottaa ihmisten hevosia luvatta laitumelta tai suoraan talllista, ja sitten ajaa niillä niin piittaamattomasti että ne saattoivat vahingoittua ja pahimmassa tapauksessa jouduttiin lopettamaan. Mitkään määräykset eivät tähän tehonneet. Nimismies oikeutettiin pidättämään nyt nämä kahdeksan ja toimittamaan irtolaisina Vaasan linnaan eli Korsholman kruununvankilaan.
Kiellot ja määräykset eivät tehoa
Sama yleinen meno jatkui seuraavina vuosina: nuoret rengit kuljeskelivat etenkin pyhäöinä ympäri kyliä. Ensin ryypättiin, sitten tapeltiin ja maanantaina jätettiin tulematta töihin. Päätettiin lähettää irtolaisina maaherran virastoon kaikki kello yhdeksän jälkeen sunnuntai-iltana ulkosalta kiinni jääneet ja maanantaina vapaata pitävät miehet. Humalassa hääränneet ja toisten hevosia käyttäneet passitettiin kokonaan pois pitäjästä. Vuonna 1821 kiellettiin kovan sakon uhalla isäntiä järjestämästä sunnuntaisin tai muina juhlapäivinä häitä tai muita pitoja, missä olisi tanssia, koska kaikenlaisilla kemuilla oli huono vaikutus nuorisoon ja palkollisiin. Saman tien kiellettiin myös tällaisiin tapahtumiin osallistuminen.
1824 oli todettava, että varkaudet, puukkotappelut, juopottelu ja kaikenlaiset rikokset yhä vaan lisääntyivät. Esimerkiksi sinä syksynä joukko nuoria miehiä ryyppäsi, riitaantui ja alkoi särkeä Erkki Antilan taloa. Isäntä onnistui toimittamaan sanan oltermannille, joka tuli piiskoilla aseistautuneen apujoukon kanssa hajottamaan sakin ja sai yhden vangittua. Jotkut isännät kuitenkin suojelivat rähinöijiä. Kun keskellä Lapuan kirkonkylää kriinastus ja remmastus olivat tätä luokkaa, ei ole ihme että syrjemmälläkin ihmiset tunsivat turvattomuutta. Tuolloin esimerkiksi Kauhavalla tapeltiin vielä enemmän kuin Lapualla, ja Härmissä talojen ikkunat oli varustettu puisilla luukuilla, jotka voitiin tarvittaessa sulkea lasien eteen ettei niitä särjettäisi.
Lapuan laki
Ongelmat jatkoivat kasvuaan 1840-luvulla. Lapuan laiksi kutsuttu Lapuan suurpitäjän kyläasetus säädettiin 1843 ja siihen sisältyvät järjestyssäännöt olivat pitäjäkurin tiukinta lajia. Niissä määrättiin mm. öinen ulkonaliikkumiskielto, sakot luvattomista tansseista, kuokkavierailuista ja joutilaisuudesta. Rahahäiden pitäminen kiellettiin. Rahahäissä annettiin hääparille rahalahja, jota vastaan sai tanssittaa morsianta ja kumota viinaryypyn. Viinaa tarjottiin reippaasti että rahaa tulisi runsaasti. Kun hääväen joukossa oli niitä jotka jo lähtiessään olivat päättäneet tapella, viina teki heistä raivopäisiä. Ajan ruotsinkielisissä sanomalehdissä saatettiin käyttää sanaa ”berserkki”, jolla pohjoismaisissa saagoissa satoja vuosia aikaisemmin kuvattiin itsensä taisteluraivoon kiihottaneita sotureita.
Kun ihmisten arvomaailmassa pahimpien häjyjen hahmo oli alkanut tietyiltä osin saada eräänlaista sädekehää, oltiin valmiita mihin tekoihin tahansa maineen kasvattamisen vuoksi. Humalassa tapahtui silti myös niin raakoja ylilyöntejä, ettei niille herunut ymmärrystä keneltäkään. Vuonna 1850 tuli puukonkantokielto koko Vaasan lääniin. Rahvas sai luvan kantaa puukkoa vain, kun se oli välttämätöntä työn puolesta. Käytännössä tästäkään säännöstä ei piitattu etenkään maaseudulla ja sitä oli myös vaikea valvoa.
Hurjimmat vuodet 1850-1880
Aikajaksolla 1752-1810, eli näiden 58 vuoden aikana Lapualla tehtiin vain neljä murhaa. Mutta sitten tahti alkoi kiihtyä. 1810-luvulla tapahtui kolme, 20- ja 30-luvuilla molemmilla viisi ja 40-luvulla neljä murhaa – neljänkymmenen vuoden aikana 17 ihmistä menetti henkensä väkivaltarikoksen uhrina. Seuraava kolmenkymmenen vuoden jakso 1850-80 oli todella synkkä. 1850-luvulla tapahtui kahdeksan, 60-luvulla yksitoista ja 70-luvulla kaksitoista murhaa. Antti ja Maria Wikmanin lapualaistalossa elettiin juuri tätä aikaa.
Ongelmaa lietsoi suhtautuminen viinan käyttöön. Viinan katsottiin kuuluvan ahkeralle ja hyvin työnsä tehneelle miehelle eli humala oli eräänlainen todiste miehen kunniasta. Kun kaikilla ei ollut siihen varaa, mahdollisuus ostaa viinaa oli syy tietynlaiseen ylpeyteen ja ryyppääminen näyttö varallisuudesta. Lehtien tappouutisissa tekijöiden käyttäytymisestä tuotiin esiin äkkipikaisuus, hurjuus – ja humalatila. Kuitenkin esimerkiksi Suomettaressa kirjoitettiin v. 1860 myös näin: ”Tämä kansa ei tarvitse väkeviä kiihotukseksi, sillä sen väkisuonet tykyttävät muutoinki 80-100 kertaa minuutissa. Siitä jo sopii arvata tätä kansaa hyvin lahjalliseksi, kun se kerran rupeaa paremmalle kannalle kääntymään, niin siitä tulee ihmisten parhaita.”
Taina Hautamäki
Lähteitä: Ylikangas, H. 1976. Puukkojunkkareitten esiinmarssi
6 Responses
Huonoa historiaa hyvin.
OLI VUOSI 1816..
.. kun Lapualla oli ollut harmia erityisesti kahdeksanhenkisestä porukasta, joka kierteli kyliä juopotellen, rähinöiden ja häiriten ihmisten rauhaa. Joukkiossa oli kolme renkiä, itsellinen, kaksi torpparinpoikaa ja kaksi talollisen poikaa. Eräänä sunnuntaiyönä tämä sakki särki kirkkoherran saunan ovesta kaksi lukkoa ja varasti sieltä kaikki savustettavana olleet lihat.
–> Tästäkö voidaan katsoa häjyylyn Lapualla alkaneen?
Häjyylyn juuret ulottuvat Lapuallakin 1700-luvun puolelle, mutta henkirikollisuus lähti selvään nousuun vasta 1800-luvulla.
Mielenkiintoista!
Moni on kirjoittanut , että häjyily on alkanut juuri ruotsinkieliseltä pohjanmaalta ja sieltä siirtynyt eteläpohjanmaalle. Koska en lue ruotsinkielisiä lehtiä enkä kirjoja ja suomeksi kirjoitetuissa artikkeleissa tämä on vain sivuutettu maininnalla ,olisi mielenkiintoista tietää onko näin tapahtunut ja missä.
Heikki Ylikangas on tutkimuksissaan todennut, että rikollisuus lähti selkeään kasvuun 1790-luvulla. Tuolloin kasvu oli nopeampaa ruotsinkielisellä puolella ja pysyi nopeampana aina 1810-luvun puoliväliin saakka. Silloin henkirikollisuus lisääntyi erittäin nopeasti suomenkielisellä alueella, kun taas rannikon rikollisuus kokonaisuutena arvioiden väheni. Ylikankaan mukaan väkivallan painopiste siirtyi siis rannikolta kohti sisämaata samalla kun henkirikollisuus voimassaan kasvoi: väkivallan aallon edetessä lännestä itään se samalla taantui rannikkoseuduilla.
Henkirikoksissa mitattuna vuosina 1790-1814 ruotsinkielisellä alueella tehtiin 59 ja suomenkielisellä alueella 71 vainajaa. Ruotsinkielisellä alueella tehdyistä henkirikoksista 10 tehtiin Vöyrillä ja 10 Mustasaaressa, 6 Sulvalla, 4 Lapväärtissä ja 4 Uudessakaarlepyyssä muiden paikkakuntien lukujen ollessa 0-3. Suomenkielisellä alueella tehdyistä henkirikoksista 9 tehtiin Kauhavalla, 7 Laihialla, 7 Alahärmässä, 6 Ilmajoella, 5 VähässäKyrössä, 5 Ylistarossa, 5 Kauhajoella, 4 Nurmossa ja 4 Kurikassa muiden paikkakuntien lukujen ollessa 0-3.
Kun suhteuttaa henkirikosten määrän kunkin pitäjän keskimääräiseen väkilukuun, vuosina 1790-1807 maaseudun ruotsinkielisissä emäseurakunnissa suhdeluku oli 6,0 ja ruotsinkielisissä kappeleissa 6,6. Suomenkielisissä emäseurakunnissa suhdeluku oli 5,0 – mutta suomenkielisissä kappeleissa se oli 9,1.
Lähde: Ylikangas, H. 1976. Puukkojunkkareitten esiinmarssi. S.21-45.