POHJALAISTALOT
Pohjalaistalot ovat satoja vuosia kestäneen käsityöläisperinteen tulos, joka saavutti teknisen huippunsa 1800-luvun lopulla. Pohjalaistalojen pihapiirit kaikkine rakennuksineen antavat vieläkin leimansa maakunnan maisemalle. Kosolan talo on rakennusperintökohde, jossa tällaisiinkin asioihin pääsee tutustumaan aivan erityisesti.
Eteläpohjalaisen talon tunnuspiirteet
Pohjalaistalo on satoja vuosia kestäneen käsityöläisperinteen tulos, joka saavutti teknisen huippunsa 1800-luvun lopulla. Tunnuspiirteitä ovat klassiset mittasuhteet, jotka muodostavat harmonisen kokonaisuuden. Pohjalaistalot ovat korkeita. Kaksfooninkiset ovat tyypillisiä Etelä-Pohjanmaalla – mutta myös puolitoistafooninkiset ovat varsin korkeita. Leveys määräytyy perinteisesti hirren luonnollisesta pituudesta, pituus riippuu lähinnä tupien ja kamareiden lukumäärästä. Ne sijoittuvat yleensä symmetrisesti talon pitkällä sivulla olevan porstuan molemmin puolin.
Symmetria näkyy myös ikkunoiden mittasuhteissa ja sijoittumisessa samaan linjaan toisiinsa nähden. Päätykolmiota koristaa usein kolmikulmainen päätyikkuna tai puolipyöreä lunetti-ikkuna. Ajallinen ja paikallinen vaihtelu räystäiden, vuorilautojen, ovien ja kuistien detaljeissa ovat osa pohjalaistalojen luonnetta.
Komian tähären ja täyrestä syystä
Alkuperäisessä asussaan ja aidossa ympäristössään olevista vanhoista pohjalaistaloista on tullut harvinaisia. Sen vuoksi eteläpohjalaisesta talosta puhuttaessa on käytävä keskustelua myös niistä yhteiskunnan ilmiöistä, jotka vaikuttavat rakennusperinnön säilymiseen ja häviämiseen sekä tulevaisuuden rakentamisratkaisuihin. Mikä on eteläpohjalaisen talon tulevaisuus?
Aito pohjalaistalo on suunniteltu kestäväksi ja pitkäikäiseksi. Hirsirunkoisena se on hyvin muuntautumiskykyinen – sitä voi jatkaa, lyhentää, korottaa, laskea ja siirtää osina tai kokonaan. Se on korjattavissa silloin, kun jossain kohdin ajan myötä korjausta tarvitaan. Pohjalaistalon massiivihirsi ja muut luonnonmukaiset rakennusmateriaalit ovat puhtaita ja turvallisia. Ne ovat hengittäviä, eli ne pystyvät sitomaan itseensä kosteutta ja luovuttamaan sitä takaisin – rakenne on kuivuva. Hengittävyys tasaa huoneilman kosteutta ja hiilidioksidipitoisuutta, mikä parantaa sisäilman laatua ja asukkaiden terveyttä.
Talojen liuhat seinät eli rakennuksen ylöspäin levenevä muoto on eteläpohjalainen erikoisuus. Perinteiseksi mielletty vuorilaudoitus ja punamultaväritys yleistyivät vasta 1800-luvun lopulla. Kaikki pohjalaistaloiksi tunnistettavissa olevat talot eivät silti ole yhdenmukaisia tai keskenään samanlaisia. Niitä on eri mallisia ja eri kokoisia.
Luonteenomaisimmat perinteiset piirteet löytyvät suuresta tuvasta, jonka katon rajassa sijaitsevat takkihirret ja oven suussa suuri takkamuuri. Tuvan kalusteet – kuten esimerkiksi lautaskaappi ja astiakaappi, pöytä ja tuolit sekä nurkkakaappi ja seinänvieruspenkit – ovat omilla vakiintuneilla paikoillaan, joissa myös näkyy alueellinen vaihtelu. Perinteisessä tuvassa on myös kerrossänky tai kaksi, usein kiinteinä kalusteina. Tilan ja valon tuntu syntyy mittasuhteista ja näkymistä huoneiden poikki talon toiseen päähän saakka. Myös huonekaluissa oli aikoinaan hyvin omaleimaisia paikallisia malleja ja koristeluita, joiden perusteella vanhojen huonekalujen alkuperä voidaan tunnistaa 2-3 pitäjän tarkkuudella.
Kun talo lopulta – jopa satojen vuosien kuluttua – puretaan, voidaan siihen käytetyt rakennusmateriaalit kierrättää tai palauttaa luonnon kiertokulkuun. Perinteinen pohjalaistalo on siis kaikkea sitä, mitä ekologisesti kestävältä rakentamiselta tänään odotetaan.
Vanhojen talojen kunnostus, käyttö ja suojelu on hyvin tärkeää, mutta elävä perinne edellyttää jatkumoa. Meillä on jo lukuisia esimerkkejä uusista, perinteisistä pohjalaistaloista. Kaikilla maakunnilla on oma hirsirakentamisen perintönsä, josta ammentamalla on mahdollista palauttaa jo kadonnutta, omaa paikallista omaleimaisuutta eri puolilla maata. Paikallisuuden arvostus on kasvussa, perinteikkäät ympäristöt vetävät puoleensa ja aitous on yhä useammalle uusi laadun mittari.
Rakentamiseen ja asumiseen liittyvillä ratkaisulla voi ilmentää omia arvoja, elämäntapaa ja identiteettiä. Ratkaisujen halutaan nyt olevan luontoa säästäviä sekä entistä puhtaampia, turvallisempia ja terveellisempiä. Hankinnoilta halutaan pitkäikäisyyttä. Esteettisille ja kulttuurisille tekijöille annetaan aikaisempaa enemmän merkitystä. Perinteitä ylläpitävät ratkaisut voivat merkitä kestävän elämäntavan omaksumista, jossa rakentamisvalintojen rinnalla merkitystä on myös vihreällä energialla, kierrätyksellä, käsin tekemisellä, itse kasvatetulla ruoalla ja luontoyhteydellä.
Perinne on aitoa ja elävää silloin, kun sillä on juuret menneisyydessä, elintila nykyisyydessä ja mahdollisuudet tulevassa.” – Matti Korhonen